Miljoonasade soittaa erikoisstriimikeikan perjantaina 3. heinäkuuta

29.06.2020

Suomen tunnetuimpiin rock-yhtyeisiin kuuluva Miljoonasade viettää ensi vuonna 35. juhlavuottaan.

Miljoonasade on vuodesta 1986 levyttänyt suomirockyhtye, jonka suurimpiin hitteihin kuuluvat mm. biisit Olkinainen, Lapsuuden sankarille, Marraskuu ja 506 ikkunaa.

Yhtye keikkailee edelleen ahkerasti ja julkaisee uutta musiikkia. Miljoonasade viettää ensi vuonna 35. juhlavuottaan.

Miljoonasade esittää erikoisstriimikeikan perjantaina 3.7. klo 18 Keikalla.fi-palvelussa.

Neljätuntinen ja kolmiosainen keikka koostuu niin sähköisesti kuin akustisesti esitettävästä musiikista, uran varrelta kerätyistä tarinoista ja grillauksesta. Mukana on myös mm. Neljän Tähden Illallinen -ohjelman sankarikokki Matti Nurro

Hulttiot grillaa -erikoislähetyksen aikana julkaistaan myös uusi Hulttion mutsi -nimeä kantavan sinkun musiikkivideo ja muistellaan yhtyeen pitkäaikaista kosketinsoittajaa ja säveltäjää, Olli Heikkistä, joka menehtyi viime viikolla.

Miljoonasade on tunnettu erilaisista tempauksistaan, kuten konserteista veden alla tai kuumailmapallossa. Viime aikoina yhtye on keikkaillut suomalaisten sinfoniaorkestereiden kanssa. Vuosi 2021 on yhtyeen 35. juhlavuosi. 

Keikalla.fi on verkkoalusta, joka tarjoaa kulttuurielämyksiä virtuaalimuodossa. Osta lippu suosikkiesiintyjäsi keikalle ja seuraa laadukasta livestriimiä vaikka kotisohvaltasi.

Keikan tallenne on katsottavissa Keikalla.fi-palvelussa 7 päivän ajan.

www.keikalla.fi

Liput alkaen 9,90 € täältä

19.09.2020Suosikkijuontaja Ella Kanninen tekee paluun Mikko Kekäläisen rinnalle Puoli seitsemän -ohjelmaan
19.09.2020Vexi Salmi, ensimmäinen Helismaa-palkinnon saaja, on poistunut keskuudestamme
19.09.2020Yleisöluento Gösta Sundqvistin laululyriikoista Lahdessa
19.09.2020Mitä Suomi lukee - elokuun 2020 myydyimmät kirjat
19.09.2020Nyt kannattaa lähteä sienimetsälle - uutuusoppaan avulla aloittelijakin tunnistaa syötävät sienet
19.09.2020Presidentti Barack Obaman muistelmien ensimmäinen osa ilmestyy suomeksi 17. marraskuuta
17.09.2020Vuoden biisillä palkittu BEHM julkaisee debyyttialbuminsa perjantaina 18. syyskuuta
17.09.2020BEHM palkittiin debyyttisinglestään - Hei rakas on vuoden biisi
17.09.2020Muusikko Arttu Wiskarin ravintola seniorikummiksi muistisairaalle vanhukselle
17.09.2020Kirveitä, moottorisahoja ja saunoja - uusi Guinnessin ennätystenkirja kutsuu tutkimaan maailmaa

Siirry arkistoon »