Anu-Maarit Moilanen Oulun teatterin toimitusjohtajaksi

05.07.2020

oulun-teatteri-logo.jpg

Oulun teatterin toimitusjohtajaksi on valittu kauppatieteiden sekä taiteen maisteri ja kuvataiteilija Anu-Maarit Moilanen. Teatterin hallitus teki yksimielisen päätöksen perjantaisessa kokouksessaan. Näyttelijäyhdistys puolsi lausunnossaan valintaa.

Tehtävää haki 13 henkilöä. Moilanen valikoitui korkeatasoisesta hakijajoukosta ja erottautui edukseen monipuolisuudellaan, vuorovaikutustaidoillaan ja johtajaominaisuuksillaan.

Kuvassa on Anu-Maarit Moilanen vieressään taulu, jossa on hatullinen nainen.

Kuva © Oulun teatteri

Moilanen on toiminut aikaisemmin mm. valtakunnallisen Taidetestaajat-kulttuurihankkeen hankepäällikkönä sekä parhaillaan projektipäällikkönä Monetra Oulu Oy:ssä. Hän aloittaa tehtävässään elokuun aikana. Teatterin nykyinen toimitusjohtaja Tuija Hyppönen siirtyy Vuolle Setlementti ry:n talous- ja kehittämisjohtajaksi.

Oulun teatterin taiteellisena johtajana ja toimitusjohtajan työparina toimii Alma Lehmuskallio.

10.08.2020Eppu Nuotion uutuusromaani on ylistyslaulu aikuisten naisten väliselle ystävyydelle
10.08.2020Forever Yours - Samu Haberin odotettu elämäkerta ilmestyy lokakuussa
10.08.2020Eden oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
07.08.2020Terapiaa tunisialaisittain - ELOKUVA-ARVOSTELU
07.08.2020Eden - ELOKUVA-ARVOSTELU
05.08.2020Mika Kaurismäen elokuva menestyy Keski-Euroopassa
05.08.2020Teatterinjohtaja Reino Bragge saateltiin eläkkeelle
05.08.2020BEHM julkasee depyyttialbuminsa 18.9. ja lähtee kattavalle Suomen kiertueelle
05.08.2020J. Karjalaisen syyskuulle siirretty Hartwall Arenan konsertti siirtyy vuoden 2021 vappuun
05.08.2020Antti J. Jokisen Helene on valittu Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin kilpasarjaan

Siirry arkistoon »