Rock In The City -festivaalit järjestetään elokuussa

13.07.2020

600x280

Elokuun Rock In The City -festivaalit päästään järjestämään alkuperäisen suunnitelman mukaan. Festivaalia juhlitaan Joensuun Sirkkalan puistossa 7.-8. elokuuta, Jyväskylän Lutakonaukiolla 14.-15. elokuuta ja Porin Kirjurinluodon Lokki-lavalla 21. 22. elokuuta.

Aikuisille suunnatun, kaksipäiväsen rockfestivaalin tähtinä nähdään jokaisessa kaupungissa kaksitoista kotimaista eturivin rockbändiä. 

Kevään ja kesän koronavirusepidemia näkyy kuitenkin hieman sekä festivaalien artistikattauksessa että käytännön järjestelyissä.  

- “Olemme todella iloisia, että Suomen koronavirustilanne mahdollistaa festivaalin järjestämisen elokuussa. Uskomme, että sekä bändit että yleisö odottavat malttamattomana toistensa kohtaamista! Esiintyjien ja konserttiyleisön turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää. Toimimme annettavien viranomaisohjeiden mukaisesti ja toivotamme avosylin yleisön nauttimaan Rock In The City -festivaalille!”, kommentoi festivaalia järjestävän RH Entertainment Oy:n toimitusjohtaja Riki Huhtala.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa järjestetty Rock In The City -festivaalikiertue pysähtyi yhdeksässä suomalaisessa kaupungissa ja keräsi yli 50 000 kävijää.

Tänä kesänä festivaali oli suunniteltu järjestettäväksi kymmenellä eri paikkakunnalla, mutta koronavirusepidemian takia kesä-ja heinäkuun festivaalit jouduttiin peruuttamaan.

JOENSUU, SIRKKALAN PUISTO 7.-8.8.2020

Pe: Eppu Normaali, Battle Beast, Sonata Arctica, Mokoma, Turmion Kätilöt ja Rytmihäiriö

La: Stam1na, Klamydia, Brother Firetribe, Peer Gûnt, Kotiteollisuus ja Viikate

JYVÄSKYLÄ, LUTAKONAUKIO 14.-15.8.2020


Pe: Battle Beast, Klamydia, Brother Firetribe, Kotiteollisuus, Mokoma ja Rytmihäiriö.

La: Stam1na, Beast in Black, Michael Monroe, Sami Yaffa ja Costello, Turmion Kätilöt, Viikate ja Andy McCoy

PORI, LOKKI-LAVA 21.-22.8.2020

Pe: Beast In Black, Stam1na, Mokoma, Turmion Kätilöt, Andy McCoy ja Kotiteollisuus

La: Amorphis, Battle Beast, Brohter Firetibe, Michael Monroe, Sami Yaffa ja Costello, Klamydia ja Viikate

www.rockinthecity.fi

Festivaalin ikäraja on 18 vuotta.

Rock_In_The_City.jpg

10.08.2020Eppu Nuotion uutuusromaani on ylistyslaulu aikuisten naisten väliselle ystävyydelle
10.08.2020Forever Yours - Samu Haberin odotettu elämäkerta ilmestyy lokakuussa
10.08.2020Eden oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
07.08.2020Terapiaa tunisialaisittain - ELOKUVA-ARVOSTELU
07.08.2020Eden - ELOKUVA-ARVOSTELU
05.08.2020Mika Kaurismäen elokuva menestyy Keski-Euroopassa
05.08.2020Teatterinjohtaja Reino Bragge saateltiin eläkkeelle
05.08.2020BEHM julkasee depyyttialbuminsa 18.9. ja lähtee kattavalle Suomen kiertueelle
05.08.2020J. Karjalaisen syyskuulle siirretty Hartwall Arenan konsertti siirtyy vuoden 2021 vappuun
05.08.2020Antti J. Jokisen Helene on valittu Shanghain kansainvälisen elokuvafestivaalin kilpasarjaan

Siirry arkistoon »