Yhteinen sävel - ELOKUVA-ARVOSTELU

03.09.2020

Finnkino - Yhteinen sävel

Rakastetun brittikomediaklassikon Housut pois! ohjaaja Peter Cattaneo tuo jälleen valkokankaille koskettavan ja viihdyttävän tarinan siitä, miten kaikki on mahdollista, kun uskalletaan puhaltaa yhteen hiileen.

Englantilaisessa sotilastukikohdassa asuville naisille huoli rintamalle lähtevistä puolisoista on arkipäivää. Määrätietoinen Kate (Kristin Scott Thomas) ja elämäniloinen Lisa (Sharon Horgan) yrittävät keksiä koko joukolle yhteistä tekemistä.

Ompeluseurat ja lukupiirit eivät ota tulta alleen, joten kaksikko päättää kokeilla kuorolaulua.

Alkutaival ei suju ilman yhteentörmäyksiä. Katen mielestä kuoron pitäisi laulaa klassisista musiikkia mahdollisimman puhtaasti, kun taas Lisa ehdottaa pop-kappaleita, joiden sanat kaikki osaavat.

Vähitellen härkäpäiset naiset alkavat löytää toisistaan uusia puolia. Kate suree kaatunutta poikaansa, ja Lisan kapinoivan tyttären ansiosta hän saa yllättävällä tavalla tukea tuskansa kantamiseen.

Kuoro alkaa hiljalleen soida yhä varmemmin, ja samalla syntyy yhteinen tavoite: päästä esiintymään Lontoon Royal Albert Hallissa järjestettävään konserttiin.

Lämminhenkinen ja tunteellinen elokuva Yhteinen sävel pohjautuu tositapahtumiin ja Iso-Britanniassa huippusuosioon nousseeseen musiikki-ilmiöön.

Film Review: Military Wives - The Adelaide Review

Kuva © Finnkino

Plussat:

+   huikeat näyttelijäsuoritukset 

+ musiikki (1980-luvun nostalgiset hittikappaleet sopivat elokuvaan täydellisesti)

+ käsikirjoitus, ohjaus, lavastus ja elokuvan huumori

Miinukset:

- ennalta-arvattavuus

elokuvan kesto  (tämän hyvän mielen elokuvan parissa olisi viihtynyt huomattavasti kauemminkin)

4star.jpg

04.09.2020

Sallittu

1 tunti ja 53 minuuttia

Peter Cattaneo

Rosanne Flynn, Rachel Tunnard

Kristin Scott Thomas, Sharon Horgan, Greg Wise, Jason Flemyng, Emma Lowndes, Gaby French, Lara Rossi, Amy James-Kelly, India Ria Amarteifio

omedia, draama

Trailerin elokuvasta voit katsoa täältä

Military Wives | BioRex Cinemas

Kuva © Finnkino

20.10.2020Tampereen Teatterin lokakuu on ensi-iltojen ja tähtien loistetta
20.10.2020Tampereen Työväen Teatteri lomauttaa koko henkilökuntansa
20.10.2020Sateenkaarevien elokuvien festivaali Vinokino käynnistyy Turussa
19.10.2020Mielensäpahoittaja Eskorttia etsimässä - TEATTERIARVOSTELU
19.10.2020Peter Pan menee pieleen - TEATTERIARVOSTELU
19.10.2020Häpeä! - nolo komedia - TEATTERIARVOSTELU
06.10.2020Muistatko sotkun munkit tai sotaharjoitusten paukkeen? Kerro varuskuntamuistosi SKS:lle!
06.10.2020Uusi ohjeistus helpottamaan intiimikohtausten tekemistä kameratyöskentelyssä
06.10.2020Palkitun Kaikki synnit -sarjan toinen kausi tulossa myös elokuvateattereihin 22. lokakuuta
06.10.2020Muinaisen Egyptin salaisuudet avautuvat uutuuskirjassa - Amos Rexin kanssa yhteistyössä julkaistava teos ilmestyy 8. lokakuuta

Siirry arkistoon »