Samu Haberin Forever Yours -punaviini myyntiin tänään

01.12.2020

Nekeas Forever Yours 2018 | Alko

Jättimenestyneen elämänkertansa julkaisseen muusikko Samu Haberin nimikkoviini tulee myyntiin tänään. Forever Yours -nimeä kantava punaviini on kotoisin Espanjasta, missä Haber vietti nuoruutensa villit vuodet.

- "Olen pitkään haaveillut omasta viinistä ja puhunut siitä ääneenkin. Lopulta keväällä ystäväni Tomi Björck soitti ja sanoi, että tehdään nyt se viini tai se jää ikuiseksi haaveeksi. Prosessi oli enemmän kuin mielenkiintoinen ja pääsin tutustumaan itselleni aivan uuteen maailmaan”, kertoo Haber.

Kuva: Heikki Salonen

Kuva © Heikki Salonen


Haberin tuoreen kirjan ja läpimurtohitin mukaan nimetty viini tulee tänään myyntiin Suomessa ja Keski-Euroopassa.

Suomessa viinin maahantuojana toimii Soil Wine Goup, ja se on saatavissa Alkon tilausvalikoimasta 19,85 euron hintaan. Lisäksi viini tulee myyntiin Tomi ja Minka Björckin Lily Lee- ja Boon Nam -ravintoloihin.

Täyteläinen, tasapainoinen ja pehmeä Forever Yours Cabernet Sauvignon Tempranillo sopii hyvin tuhdimpien liha- ja pastaruokien seuraksi sekä seurusteluviiniksi runsaampien punaviinien ystäville.

- ”Parhaimmillaan viini on tietenkin kynttilän tai takkatulen loimutessa, hyvän ruoan, kirjan tai musiikin kanssa nautittuna”, kertoo Haber.



www.samuhaber.com

19.01.2021Sakari Silvola matkustaa uutuuskirjassaan syvälle Itä-Saksaan Nukkumatin ja ideologisen sodan jäljille
19.01.2021Vaasan kaupunginteatterin esitystoiminta tauolla helmikuuhun saakka
19.01.2021Kaunistelemattomia ja koskettavia kuvauksia Wuhanista ja Auschwitzista
19.01.2021Jouluradion nettikuuntelijamäärät kasvoivat viime vuodesta
19.01.2021Ehdokkaat vuoden 2020 parhaiksi äänikirjoiksi on valittu
19.01.2021Miten puhut itsellesi? Uutuuskirja auttaa tunnistamaan sisäisen puheen ja jalostamaan sitä
19.01.2021Uusi draamasarja Rahti on Suomen ehdokkaana Nordisk Film & TV Fond -palkinnon saajaksi
19.01.2021Punavuoriefekti on hersyvä kertomus luokkarajojen ylittämisestä
19.01.2021KARALAHTI oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
15.01.2021Tim - Aviciin elämäkerta julkaistaan Suomessa marraskuussa

Siirry arkistoon »