Espoon Kaupunginteatterin kevätohjelmiston selkärankana on laadukas draama

01.12.2020

Espoon Kaupunginteatteri - osta viralliset liput | lippu.fi

Espoon Kaupunginteatterin kevään 2021 käynnistyy tammikuun puolessa välissä. Teatterin kattava ohjelmisto tuo Tapiolaan kotimaisen teatterin helmet idästä pohjoiseen. Myös perinteiset Viro-viikot jatkuvat maaliskuussa jo seitsemättä kertaa. 

Ohjelmisto käynnistyy länsimaisen näytelmäkirjallisuuden kulmakivestä, eli William Shakespearesta. Louhisalin ohjelmiston aloittaa Klocriketeaternin ja Sirius Teaternin Julius Caesarjonka ruotsinkielinen ensi-ilta oli marraskuussa. Karnevalistinen ja groteski tulkinta klassikosta nähdään Espoossa suomenkielisenä versiona. 

Perinteisillä Viro-viikoilla nähdään puolestaan teatterin terävintä kärkeä lahden takaa kahden vierailun voimin. Kinoteaternin Gesamtkunstwerk¹ on nokkela komedia taiteen vaikutuksesta ihmiseen. Kristina Normanin dokumentaarisessa teoksessa Lighter than Woman puolestaan pohditaan elämän painoa ja painottomuutta. 

Viro-viikot saavat kylkiäisen myös Suomen puolelta, kun Joensuun kaupunginteatterin Stalinin lehmät vierailee huhtikuussa. Sofi Oksasen esikoisromaaniin perustuva esitys kuvaa kolmen sukupolven kautta elämää Virossa ja Suomessa sekä sitä, miten mahdotonta on olla nainen.

Kotimaisen draaman huippuja nähdään myös toukokuussa, kun joulukuulta siirtynyt Kajaanin kaupunginteatterin vierailu Hylje saapuu vihdoin Espooseen. Hylje on Marie Kajavan tekstiin perustuva kantaesitys perheestä ja pelosta. 

 

Monilahjakas näyttelijä-muusikko Olavi Uusivirta perustaa Revontulihalliin poikkitaiteellisen salongin, Hullunviulun.

Kussakin iltamassa pureudutaan taiteilijoiden prosesseihin ja avataan jotain keskeneräistä, haurasta ja vielä nupuillaan olevaa. Yleisö kutsutaan mukaan intiimiin, osallistavaan ja rentoon illanviettoon yhdessä.  

Salongissa vierailevat ohjaaja, toimittaja Susanna Kuparinen, muusikko Timo Kämäräinen, teatteriohjaaja Jalmari Nummiluikki ja kirjailija, dramaturgi Aina Bergroth, tanssitaiteilija, koreografi Elina Pirinen, kirjailija Antti Nylén & kuvataiteilija Elina Merenmies sekä lauluntekijä Samuli Putro.

Keväällä 2021 Revontulihallissa saa myös ensi-iltansa uusi tulkinta August Strindbergin Aavesonaatista. Lisäksi ohjelmistossa jatkavat arvostelu- ja yleisömenestykset Lehman-trilogia sekä Harhama

espoonteatteri.fi

19.01.2021Sakari Silvola matkustaa uutuuskirjassaan syvälle Itä-Saksaan Nukkumatin ja ideologisen sodan jäljille
19.01.2021Vaasan kaupunginteatterin esitystoiminta tauolla helmikuuhun saakka
19.01.2021Kaunistelemattomia ja koskettavia kuvauksia Wuhanista ja Auschwitzista
19.01.2021Jouluradion nettikuuntelijamäärät kasvoivat viime vuodesta
19.01.2021Ehdokkaat vuoden 2020 parhaiksi äänikirjoiksi on valittu
19.01.2021Miten puhut itsellesi? Uutuuskirja auttaa tunnistamaan sisäisen puheen ja jalostamaan sitä
19.01.2021Uusi draamasarja Rahti on Suomen ehdokkaana Nordisk Film & TV Fond -palkinnon saajaksi
19.01.2021Punavuoriefekti on hersyvä kertomus luokkarajojen ylittämisestä
19.01.2021KARALAHTI oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
15.01.2021Tim - Aviciin elämäkerta julkaistaan Suomessa marraskuussa

Siirry arkistoon »