Helsingin Kaupunginteatteri aloittaa uuden yhteistyön Teatterikorkeakoulun kanssa

14.01.2021

Tiedosto:Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun logo.svg – Wikipedia

Helsingin Kaupunginteatteri aloittaa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kanssa kolmivuotisen yhteistyön, jossa näyttelijäntaiteen koulutusohjelman kolmoskurssin opiskelijat tulevat kevääksi studio Pasilaan ja valmistavat kandiprojektinaan esityksen yhdessä koulun ulkopuolisten ammattilaisten kanssa. 

Opiskelijoiden ensimmäisenä esityksenä nähdään Akse Petterssonin sovittama ja ohjaama Decamerone.

Uuden yhteistyön myötä näyttelijäopiskelijat tutustuvat oman alansa ammattilaisiin sekä näiden työtapoihin ja käytäntöihin Suomen suurimmassa teatterissa. Samalla teatteri ja yleisö saavat mahdollisuuden tutustua alan opiskelijoihin ja tulevaisuuden lupauksiin.

- ”Saamme paitsi uudenlaista taidetta myös uutta verta ja ehkä uusia ideoitakin. Eri sukupolvethan ajattelevat näyttelijäntyöstä ja työelämästäkin aika eri tavalla. Kaikissa teattereissa on omat toimintatapansa. Kaiken saa kyseenalaistaa”,  sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

Helsingin Kaupunginteatteri  Decamerone  Kuvassa Ella Lymi Jasir Osman Eeva Kaihola Denisa Snyder Daniel Virtanen Tuuli Paju Roderick Kabanga Tuulia Eloranta Ola Blick Eeva Mkinen ja Carlos Orjuela Kuva  Mitro Hrknen

Kuvassa Ella Lymi, Jasir Osman, Eeva Kaihola, Denisa Snyder, Daniel Virtanen, Tuuli Paju, Roderick Kabanga, Tuulia Eloranta, Ola Blick, Eeva Mäkinen ja Carlos Orjuela.

Kuva © Mitro Härkönen / Helsingin Kaupunginteatteri

Kolmivuotisen yhteistyön aloittaa Akse Petterssonin sovitus ja ohjaus Giovanni Boccaccion 1300-luvulla kirjoittamasta Decameronesta yhdessä 12 näyttelijäopiskelijan kanssa. 

Decameronessa joukko nuoria pakenee kaupungissa riehuvaa ruttoa ja kertoo henkensä edestä tarinoita samalla, kun heidän sydämissään palaa malttamaton rakkaus.

Kun elämä näyttää toivottoman synkältä, ainoa pelastuksemme on rakastaa entistä intohimoisemmin.

- ”Boccaccion kohtuuttomuus ja tämän ajan moraalikäsityksistä irtoaminen tuntuu tässä kontekstissa ja juuri tämän porukan kanssa raikkaalta, vaikka samaan aikaan kyse onkin elämästä ja kuolemasta”, Pettersson sanoo.

Studio Pasilassa 21. huhtikuuta ensi-iltansa saavassa esityksessä näyttelevät Ola Blick, Tuulia Eloranta, Roderick Kabanga, Eeva Kaihola, Ella Lymi, Eeva Mäkinen, Carlos Orjuela, Jasir Osman, Tuuli Paju, Denisa Snyder, Milla Tissari ja Daniel Virtanen.

Lavastuksen suunnittelee Antti Mattila ja puvut Sanna Levo. Valosuunnittelija on Kristian Palmu ja äänisuunnittelija Matti Raita. Naamioinnin suunnittelusta vastaavat Henri Karjalainen ja Jaana Nykänen.

helsingin-kaupunginteatteri-logo - Ekokompassi

Decamerone-ensi-ilta 21.4.2021 klo 19 ja esitykset 19.5.2021 saakka Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5).

19.01.2021Sakari Silvola matkustaa uutuuskirjassaan syvälle Itä-Saksaan Nukkumatin ja ideologisen sodan jäljille
19.01.2021Vaasan kaupunginteatterin esitystoiminta tauolla helmikuuhun saakka
19.01.2021Kaunistelemattomia ja koskettavia kuvauksia Wuhanista ja Auschwitzista
19.01.2021Jouluradion nettikuuntelijamäärät kasvoivat viime vuodesta
19.01.2021Ehdokkaat vuoden 2020 parhaiksi äänikirjoiksi on valittu
19.01.2021Miten puhut itsellesi? Uutuuskirja auttaa tunnistamaan sisäisen puheen ja jalostamaan sitä
19.01.2021Uusi draamasarja Rahti on Suomen ehdokkaana Nordisk Film & TV Fond -palkinnon saajaksi
19.01.2021Punavuoriefekti on hersyvä kertomus luokkarajojen ylittämisestä
19.01.2021KARALAHTI oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
15.01.2021Tim - Aviciin elämäkerta julkaistaan Suomessa marraskuussa

Siirry arkistoon »