Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto Janne Rintalalle

18.02.2021

Kuvahaun tulos: teosto

Säveltäjä, sanoittaja Janne Rintala sai perjantaina 12. helmikuuta Iskelmä Gaalassa Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinnon. Teosto jakaa vuosittaisen palkinnon tunnustuksena erityisistä ansioista monipuolisen iskelmämusiikin tekijänä.

Janne Rintalan tekemät kappaleet ovat olleet viime vuosina säännöllisesti Suomen kuunnelluimpien kappaleiden joukossa. Arttu Wiskarin esittämät Mökkitie, Tuntematon potilas, Suomen muotoisen pilven alla sekä viimeisimpänä Tässäkö tää oli ovat kaikki Rintalan kynästä syntyneitä kappaleita.

Säveltäjä sanoittaja Janne Rintala

Kuva © Toni Lund / Bauer Media

Musiikkia Rintala on tehnyt perustamansa tuotantoyhtiön Mökkitie Recordsin riveissä. Rintalan yhdessä yhtiökumppaneidensa kanssa perustama yhtiö on mahdollistanut työskentelyn päätoimisena musiikin tekijänä jo lähes kymmenen vuoden ajan.

Mökkitie Recordsilla Rintala on kirjoittanut myös Erika Vikmanin kappaleet Cicciolina ja Syntisten pöytä.

Kuvahaun tulos: mökkitie records

- ”Iskelmä Gaalassa jaettavalla Vuoden musiikintekijä -palkinnolla huomioimme monipuolisia ja ansioituneita kevyen musiikin tekijöitä. Janne Rintala on löytänyt musiikin tekijänä oman tiensä jo varhain ja vienyt sitä määrätietoisesti ja sitkeästi eteenpäin”, sanoo Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen.

- ”Rintala on tyylillään onnistunut löytämään tiensä suomalaisten sydämiin. Tästä osoituksena ovat hänet lukuisat kansan suosioon nousseet kappaleensa, jotka jäävät elämään pitkään”, kertoo Salminen palkinnon perusteista.   

Iskelmä Gaalassa jaettavaTeoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto jaettiin nyt neljättä kertaa.

Aiemmin palkittuja ovat Petri Somer (2018), Timo Kiiskinen (2019) sekä Sinikka Svärd ja Juha Tapio (2020)  Palkinnon saajista päättää Teoston palkintoraati.

Teosto on tunnettu ja luotettu tekijänoikeusjärjestö, joka mahdollistaa musiikin ammattimaisen tekemisen ja käyttämisen. Teosto edustaa 34 000:ta kotimaista ja noin kolmea miljoonaa ulkomaista säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikin kustantajaa. 

Teosto kerää musiikin käytöstä korvaukset ja tilitämme ne edelleen musiikin ammattilaisille, jotta he voivat keskittyä työhönsä – uuden tunteita herättävän musiikin luomiseen. 

03.03.2021Stadin slangin etymologinen sanakirja selvittää vanhojen slangisanojen alkuperän
03.03.2021Ilmanvaihdon pienentäminen puoleen estää koronaviruksen leviämistä konserttisalissa - Pariisin filharmonikot ottivat simulaatiotyökalut avuksi konserttisalien aukaisemiseksi uudelleen
03.03.2021Uutuuskirjassa pohditaan miten onnellinen vanhuus Suomessa tänä päivänä toteutuu
03.03.2021Meteorologi Kerttu Kotakorven esikoiskirja on viimeisimpään tietoon perustuva visio tulevaisuuden Suomesta ilmastonmuutoksen kourissa
03.03.2021Leffateatterin akustiikka voi vääristää elokuvan äänimaiseman
03.03.2021Aarteet maailmalta - Mesenaattien matkassa - näyttely Sinebrychoffin taidemuseossa
03.03.2021Ykkösrivin esseisti Silvia Hosseini kirjoittaa elämästä, kuolemasta ja matkoista niiden välillä
03.03.2021Kämp-hotellikonsernin omistaja, bisnesmoguli Petter Stordalen esittää 10 elämänohjetta parempaan arkeen uutuuskirjassaan Vihdoinkin maanantai!
03.03.2021Renny Harlinin elämäkerta julkaistaan syksyllä 2021
03.03.2021Molli ja hirveä herne-kirja auttaa saamaan taaperon ruokailutilanteet haltuun

Siirry arkistoon »