Uutuuskirjassa pohditaan miten onnellinen vanhuus Suomessa tänä päivänä toteutuu

03.03.2021

Jokainen ikääntyy vuosi vuodelta, mutta vanhenee eri lailla. Vanhuus voi pitää sisällään sairautta ja raihnautta, mutta myös hyvää elämänlaatua ja terveyttä.

Koronapandemian myötä vanhuus on jälleen ajankohtainen puheenaihe: pandemian seuraukset kohdistuvat etenkin vanhuksiin.

Vanhuus on kuitenkin läsnä yhteiskunnassa myös pandemian jälkeen, ja siihen liittyvien asioiden ymmärtäminen vaatii laajaa näkemystä. Tätä näkemystä pyritään Suomiko onnellisen vanhuuden maa? -kirjan avulla edistämään. 

Teoksessa lähestytään vanhuusikää poikkeuksellisen laajasti ja monesta näkökulmasta. Kirjassa tuodaan esiin niin ajankohtaisia haasteita kuin tulevaisuuden visioitakin.

Kirjan yhtenä tärkeänä teemana kulkee onnellisuus. Suomi on valittu useana peräkkäisenä vuonna maailman onnellisimmaksi maaksi. Onko onnellinen vanhuus maailman onnellisimmassa maassa utopiaa vai realistinen mahdollisuus?

Onnellisen vanhuuden käsitystä eivät tietenkään tue aiheelliset otsikot vanhusten hoitolaitosten epäkohdista, jotka saavat julkisen keskustelun kohdentumaan pääosin ikääntymisen aiheuttaman hoivataakan, huoltosuhteen heikkenemisen ja taloudellisen kestävyysvajeen ympärille.

Mutta suuri ikäihmisten joukko pitää nähdä myös merkittävänä voimavarana, jolla on paljon annettavaa yhteiskunnassa.

Suomiko onnellisen vanhuuden maa? koostuu eri alojen asiantuntijoiden kirjoittamista artikkeleista, joita voi lukea itsenäisinä teksteinä. Artikkeleissa pohditaan muun muassa mitä onnellinen vanhuus edellyttää, miten seniorien suuri määrä vaikuttaa yhteiskuntaan ja miten terveen elämän rakennuspuita voidaan kartuttaa.

Kirjan ovat toimittaneet Timo Strandberg ja Eino Heikkinen. Strandberg on Helsingin yliopiston ja HUS:n geriatrian professori ja Euroopan geriatriayhdistyksen Past President, joka on saanut pohjoismaisen gerontologiapalkinnon. Emeritusprofessori Heikkinen on saanut useita gerontologiapalkintoja ja tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon.

Into Kustannus nosti liikevaihtoa – Gösta Sundqvist -elämäkerta siivitti  kasvua - ePressi

15.04.2021Mitä Suomi lukee - Maaliskuun 2021 myydyimmät kirjat
15.04.202150 vuotta Antti Tuurin esikoisteoksesta
15.04.2021Ruisrock perutaan jo toistamiseen
14.04.2021Suomen upein raspiääni Bablo julkaisee albumin syksyllä
14.04.2021C Moren Kämppikset-uutuussarjassa seniorit ja juniorit muuttavat saman katon alle
14.04.2021Tampereen Teatteri peruu kaikki kevään esitykset
14.04.2021Katja Kettu Otavan kirjailijaksi
12.04.2021Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton Mikael Agricola -palkinto Tero Valkoselle ja J. A. Hollon palkinto Jussi Palmusaarelle
12.04.2021Aikakauslehtiviikko tavoitti yli 100 000 lukijaa
12.04.2021Lordi julkaisee peräti seitsemän studioalbumia lokakuussa

Siirry arkistoon »