Tampereen Teatteri kiinnittää kolme uutta näyttelijää ja kaksi ohjaajaa

08.06.2021

Tampereen Teatteri - ePressi

Tampereen Teatteri kiinnittää kolme uutta näyttelijää ja kaksi ohjaajaa. Uusina näyttelijöinä 1. elokuuta aloittavat Annuska Hannula, Ville Mikkonen ja Arttu Soilumo. Ohjaajina alkuvuodesta 2022 työnsä aloittavat Hilkka-Liisa Iivanainen ja Antti Mikkola

- ”Koronapandemian luomasta jatkuvasta uhasta huolimatta suuntaamme vahvasti katseemme tulevaisuuteen”, sanoo teatterinjohtaja Mikko Kanninen.

- ”Kiinnitämme nyt uutta henkilökuntaa, sillä teatteriin ei ole viime vuosina palkattu näyttelijöitä eläkkeelle siirtyneiden tilalle. Teatteria ei voi tehdä ilman taiteentekijöitä, ja koen että oma vahva ensemble on Tampereen Teatterin taiteellisen kehittymisen ja toimintakeinojen laajentamisen elinehto.”

Tampereen Teatterin uusina näyttelijöinä kolmen vuoden määräaikaisella sopimuksella aloittavat 1. elokuuta alkaen Annuska Hannula, Ville Mikkonen ja Arttu Soilumo.

annuska-hannula-kuva-antti-yrjonen.jpg

Annuska Hannula (s. 1989) on valmistunut muusikoksi TAMK:n musiikin tutkinto-ohjelmasta vuonna 2014 ja teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston näyttelijätyön koulutusohjelmasta vuonna 2016. Hän on työskennellyt näyttelijänä mm. Kotkan kaupunginteatterissa ja Tampereen Työväen Teatterissa.

ville-mikkonen-kuva-antti-yrjonen.jpg

arttu-soilumo-kuva-antti-yrjonen.jpg

Ville Mikkonen (s. 1991) ja Arttu Soilumo (s. 1993) valmistuivat tänä keväänä teatteritaiteen maistereiksi Tampereen yliopiston teatterityön tutkinto-ohjelmasta.

Teatteri käynnisti näyttelijähakuprosessin viime vuoden marraskuussa. Tehtävään haki 115 näyttelijää. Hakemusten perusteella haastatteluun kutsuttiin 11 hakijaa. Osa haastatelluista kutsuttiin teatterille myös työnäytteeseen.

Tampereen Teatterin ohjaajina alkuvuodesta 2022 työnsä aloittavat Hilkka-Liisa Iivanainen ja Antti Mikkola. Ohjaajasopimus on määräaikainen ja kestää kolme vuotta.

- ”Odotamme malttamattomina töiden alkua Tampereen Teatterissa", Mikkola ja Iivanainen kertovat. "Iloitsemme myös siitä, että pääsemme tutustumaan toistemme työtapoihin teatterintekijöinä." 

Ohjaajahakuprosessi käynnistettiin helmikuussa. Tehtävään haki 31 ohjaajaa. Hakijoiden taso oli erittäin korkea, ja lähes kaikki hakemukset täyttivät tehtävään asetetut vaatimukset. Haastatteluun kutsuttiin kahdeksan teatterintekijää.

hilkka-liisa-iivanainen-kuva-antti-yrjonen.jpg

Ohjaaja-käsikirjoittaja Hilkka-Liisa Iivanainen (s. 1980) kuuluu Tampereen Teatterikesän taiteelliseen johtoryhmään. Iivanainen on työskennellyt yli kymmenen vuoden ajan ohjaajana Suomessa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Hän toimi taiteellisena johtajana Teatteri Jurkassa 2015–2018 ja kuuluu International Ibsen Award -teatteripalkinnon valintakomiteaan.

Iivanainen on suorittanut esiintyjäntyön koulutusohjelman (Bachelor of Fine Arts with Honors in Theater Performance) Roosevelt Universityssä Chicagossa (1999–2003). Hän valmistui teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun ohjauksen koulutusohjelmasta 2010 ja viimeistelee tulevaisuuden tutkimuksen maisteriopintoja Turun yliopistossa.

Iivanaisen vahvuuksia ovat kansainvälisyys sekä uusien draamojen ja klassikkotulkintojen ohjaaminen. Hänellä on laajat suhteet kansainvälisiin teattereihin, festivaaleihin ja teatterintekijöihin.

- ”Intohimoni on tuoda teatteriin sellaisia aiheita, esitysten konsepteja ja näytelmiä, jotka ovat nykyajassa kiinni. Toivon, että jokainen ihminen kokee teatterin koskettavan juuri häntä.”

Helsingistä Lempäälään muuttanut Iivanainen on tottunut ohjaamaan esityksiä vaihtoehtoisiin tiloihin ja monenlaisille näyttämöille. Tampereen Teatterikesässä toimiessaan hän on tutustunut läheisesti myös Pirkanmaan teatterielämään.

antti-mikkola-kuva-antti-yrjonen.jpg

Tamperelaisella Antti Mikkolalla (s. 1978) on lähes kahdenkymmenen vuoden kokemus teatterista sekä kiinnitettynä näyttelijänä että freelancer-ohjaajana ja näytelmäkirjailijana. Hän on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön laitokselta 2002.

Teatterintekijänä Mikkolalle on leimallista monipuolisuus, rohkeus ja kunnianhimo. Hän on kirjoittanut viisi näytelmää ja ollut perustamassa Teatteri Siperiaa. Kyky työstää tekstiä, ymmärtää näyttelijän prosessia, into ja taito innostaa, joukkuepelaaminen sekä hyvän työilmapiirin luominen ovat Mikkolan vahvuuksia.

- ”Toivon, että tulevat ohjaukseni Tampereen Teatterissa olisivat tähänastisen urani parhaat”, sanoo Mikkola, jonka meriitteihin kuuluvat mm. Saatana saapuu Moskovaan (TT), Huojuva talo (TT), Macbeth (Linnateateri, Viro), Rakkaita pettymyksiä rakkaudessa (Seinäjoen kt) sekä Kuningatarleikit (Teatteri Telakka).

Mikkola on vieraillut Virossa ohjaajana, ja hänen kirjoittamansa näytelmä Ei voi auttaa, sori on parhaillaan Viljandin Ugala-teatterin ohjelmistossa. Pyynikin kesäteatterissa saa ensi viikolla ensi-iltansa hänen ohjaamansa Tohvelisankarin rouva.

(Kuvat © Antti Yrjönen / Tampereen Teatteri)

17.06.2021Spiral: From the Book of Saw - ELOKUVA-ARVOSTELU
16.06.2021Ilja Repinin kuuluisat mestariteokset ja muotokuvat Ateneumissa - NÄYTTELYARVOSTELU
17.06.2021Kirjailija Laila Hirvisaari on kuollut
16.06.2021Pyynikin kesäteatterin kesän 2021 päätuotantona nähdään Maria Jotunin hersyvän hauska komediaklassikko Tohvelisankarin rouva
16.06.2021The Tølksin uusi single "Beside the Deathbed" on kaihoisa kappale elämän rajallisuudesta
16.06.2021Hootenanny Freaks julkaisi uuden singlen "Night Train" tulevalta albumiltaan
16.06.2021Forth julkaisi ensimmäisen singlen "Open Heart" tulevalta kolmannelta albumiltaan
16.06.2021Aryokal julkaisi uuden CHROME INSIGNIA -singlen
16.06.2021Elokuvasäätiöltä touko-kesäkuussa 7,8 miljoonaa euroa tukia
15.06.2021Lapset ja nuoret osallistuivat ahkerasti lastenkulttuurin toimintaan vuonna 2020 koronasta huolimatta

Siirry arkistoon »