Suomalaisten suosikkidraama menestyi maailmalla - nyt se saa jatkokauden

16.07.2021

Kaikki synnit – Wikipedia

Kaikki synnit on Elisa Viihteen kotimainen alkuperäissarja, josta on julkaistu aiemmin kaksi tuotantokautta.

Mika Ronkaisen ja Venla Aakon käsikirjoittaman ja Mika Ronkaisen ohjaaman rikossarjan uuden, kolmannen kauden pääosissa nähdään aiemmilta kausilta tutut keskeiset hahmot. 

Sarjaa tähdittävät mm. Maria Sid, Johannes Holopainen, Matti Ristinen, Inka Kallén ja Kreeta Salminen.

Pääosin Oulun seudulla kuvattavan sarjan kuvaukset alkavat heinäkuun lopussa ja tekijätiimi on pitkälti sama kuin aiemmilla tuotantokausilla.

MRP Matila Röhr Productionsin Ilkka Matilan tuottaman sarjan ovat käsikirjoittaneet ensimmäisen kauden käsikirjoituksesta Göteborgin elokuvajuhlilla palkitut ja molemmista tuotantokausista Venla-ehdokkuudet saaneet Mika Ronkainen ja Venla Aakko (entiseltä nimeltään Merja Aakko).

Mika Ronkainen ohjaa aiempien tuotantokausien tapaan myös uudet kolmannen tuotantokauden jaksot.

–  "Elisa Viihde panostaa edelleen kotimaiseen draamatuotantoon ja meitä ilahduttaa, että pääsemme tuomaan katsojien odottaman kolmannen kauden palveluumme loppuvuodesta 2022. Elisa Viihde Viaplayn suosituimpiin kuuluva alkuperäissarja on saanut kiitosta myös kansainväliseltä yleisöltä ja nostanut kiinnostusta suomalaista draamaa kohtaan", kommentoi Elisan sisältöliiketoiminnan johtaja Ani Korpela.

Pohjois-Suomen kauniisiin maisemiin sijoittuvan Kaikki Synnit -alkuperäissarjan, ensimmäinen tuotantokausi on myyty jo yli 30 maahan, mm. Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Saksaan, Ranskaan ja Espanjaan. Sarjan kansainvälisestä levityksestä vastaa NBCUniversal.

Kaikki synnit - TV-ohjelmat netissä - Viaplay

Pohjois-Pohjanmaalle sijoittuvan rikossarjan kolmannella tuotantokaudella matkataan ajassa noin viisi vuotta eteenpäin sarjan ensimmäisen tuotantokauden tapahtumista.

Ensimmäiseltä kaudelta tutut KRP:n rikostutkijat Sanna Tervo (Sid) ja Lauri Räihä (Holopainen) palaavat takaisin Varjakkaan kopiomurhaajan iskettyä paikkakunnalle, jonka sarjamurhaaja laittoi viisi vuotta sitten polvilleen.

Kaksikon rinnalla murhaajaa ja aikaa vastaan taistelee paikallispoliisi Jussi Ritola (Ristinen), jota vaimon vanhat teot eivät jätä rauhaan.

Ensimmäisen kauden pääosissa nähtiin Maria Sid ja Johannes Holopainen. Syksyllä 2020 katsottavaksi tulleella toisella kaudella palattiin ajassa taaksepäin vuoteen 1999, jolloin tapahtumien keskipisteessä oli Matti Ristisen esittämä Varjakan vanhempi konstaapeli Jussi Ritola.

Toisen tuotantokauden jaksot nähtiin Elisa Viihde Viaplay -suoratoistopalvelun lisäksi myös elokuvateattereissa. Suomessa sarja on kerännyt ylistäviä arvioita kriitikoilta ja se on ollut myös katsojamäärillä mitaten hyvin suosittu.

01.08.2021Luokkakokous 3 - sinkkuristeily - ELOKUVA-ARVOSTELU
01.08.2021OLD - ELOKUVA-ARVOSTELU
29.07.2021Elokuussa järjestettävän Red Carpet -festarin konsertit peruuntuvat - elokuvanäytökset ja muu ohjelma toteutetaan rajoitusten puitteissa
29.07.2021Jörn Donnerille kunniatuoli Cinema Orioniin
29.07.2021REUNA julkaisee helsinginjuutalaisen Jack Kotschackin tarinan suomeksi
29.07.2021Uudet suomennokset Orwellin kestoklassikoista
29.07.2021Lahko-dokumenttisarja kertoo ihmiskaupasta syytetyn Veijo Baltzarin toiminnasta
29.07.2021Tuomas Enbusken uusi podcast esittelee rehellisesti rikkaiden ja kuuluisien elämää
29.07.2021Armi Aavikosta kertova musiikkidraama ennätysvauhdissa - yli miljoona käynnistystä Yle Areenassa
29.07.2021Olli Ahvenlahti kertoo Vesa-Matti Loirin podcastissa, miten hänet edelleen tunnistetaan parhaiten Spede Shown Puppe-hahmona

Siirry arkistoon »