Pohjoismaiden tärkeimmän elokuvapalkinnon ehdokkaat julkistetaan tiistaina 24. elokuuta

17.08.2021

Filmikamari | Pressipalvelu

Viikon kuluttua selviää, mitkä viisi pohjoismaista elokuvaa kilpailevat POHJOISMAIDEN NEUVOSTON ELOKUVAPALKINNOSTA 2021.

Julkistus tapahtuu samanaikaisesti kaikissa viidessä Pohjoismaassa. Ehdokaselokuvien julkistus tapahtuu Haugesundin New Nordic Films –myyntitapahtuman (24.-27.8.) virallisissa avajaisissa.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoa hallinnoi Nordisk Film & TV Fond.

Vuoden 2021 elokuvapalkinnon voittaja julkistetaan 2.11.2021 Kööpenhaminassa Pohjoismaiden neuvoston vuotuisen istunnon yhteydessä.

Samanaikaisesti julkistetaan muut PN:n palkinnot: Kirjallisuuspalkinto, Lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto, Musiikkipalkinto ja Ympäristöpalkinto.

Sitä ennen ehdolle asetetut elokuvat kiertävät pohjoismaisia elokuvatapahtumia.

Tämä Pohjoismaiden merkittävin elokuvapalkinto jaetaan tasan elokuvan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajan kesken. Yhteensä 300 000 Tanskan kruunun (noin 40 000 euron) suuruinen palkinto myönnetään taiteellisesti korkeatasoiselle ja omaleimaiselle elokuvalle, joka kytkeytyy vahvasti pohjoismaiseen kulttuuriin.

Aikaisempien vuosien voittajia ovat mm. tanskalainen SUBMARINO vuonna 2010, ruotsalainen SOVINTO vuonna 2011, ruotsalainen PLAY vuonna 2012, tanskalainen JAHTI vuonna 2013, islantilainen OF HORSES AND MEN vuonna 2014, islantilainen VIRGIN MOUNTAIN vuonna 2015, norjalainen LOUDER THAN BOMBS vuonna 2016, suomalainen TYTTÖ NIMELTÄ VARPU vuonna 2017, islantilainen WOMAN AT WAR vuonna 2018, tanskalainen QUEEN OF HEARTS vuonna 2019 ja viime vuonna norjalainen BEWARE OF CHILDREN.

Kunkin Pohjoismaan ehdokaselokuvasta päättää kulttuuriministeriön nimittämä kolmihenkinen kansallinen palkintolautakunta. Lautakuntajäsenet ovat tänä vuonna seuraavat henkilöt:

-Islannissa: Jóna Finnsdóttir, Gušrśn Helga Jónasdóttir ja Björn Žór Vilhjįlmsson

-Norjassa: Inger Merete Hobbelstad, Emilio Sanhueza ja Anne Gjelsvik

-Ruotsissa: Emma Gray-Munthe, Caroline Cowan ja Gunnar Bergdahl

-Suomessa: Mikaela Westerlund, Kalle Kinnunen ja Kaisu Isto

-Tanskassa: Heidi Hilarius-Kaukau Philipsen, Jacob Ludvigsen ja Amalie Nęsby Fick

Helsingissä kaikki viisi ehdokaselokuvaa nähdään 34th Helsinki International Film Festival –Rakkautta & Anarkiaa –elokuvajuhlien ohjelmistossa 16. – 26.9.2021.


22.09.2021Lumikuningattareen kansainväliset tähdet Silja Dos Reis ja Felipe Montoya
22.09.2021Klaus Härö kuvaa uutta elokuvaa Irlannissa
21.09.2021Tina Turnerin menestyskirja julkaistaan suomeksi - buddhalaisuuden opit auttoivat synkkinä aikoina
21.09.2021Pidä huolta -kampanja kerää yli 70 artistin voimin rahaa nuorten mielenterveystyöhön
21.09.2021Pimeä vuosikymmen - Suomi 1968-1981
21.09.2021Sirpa Kähkösen rakastettu Kuopio-sarjan kymmenes osa vie lukijansa 1960-luvun Kuopiosta aina 1910-luvun Pietariin.
21.09.2021Helsingin Kaupunginteatteri tarjoaa vauvateatteria kulttuurin kummilapsille
21.09.2021Spartacus yhdistää taistelua ja romantiikkaa balettinäyttämöllä
21.09.2021Tove ja Hytti nro 6 pääsevät tavoittelemaan EFA-palkintoja
20.09.2021Suomen kansallismuseon kohteissa vieraili alkuvuonna 315 000 kävijää - linnat kiinnostivat kotimaanmatkailijoita

Siirry arkistoon »