Red Bull Secret Gig tarjosi Haloo Helsinki! -faneille energisen shown ja ikimuistoisen illan yhtyeen levynjulkistuskeikalla

11.09.2021

Red Bull Secret Gig: Haftbefehl's exclusive performance

Suomessa ensimmäistä kertaa nähty Red Bull Secret Gig -livekeikkaelämys oli mahtava elämys niin bändille kuin sen faneille. Bändin Älä pelkää elämää -levynjulkaisukeikka soitettiin 10. syyskuuta Red Bull Secret Gigin salaisessa lokaatiossa.

Pitkältä keikkatauolta kesällä palannut yhtye soitti keikalla ensimmäistä kertaa uuden levyn kaikki kappaleet live-yleisön edessä. Keikalle ei voinut ostaa lippuja vaan yhtyeen fanit ansaitsivat keikkalippunsa suorittamalla bändin heille esittämiä Red Bull Secret Gig -haasteita.

Red Bull Secret Gig - Haloo Helsinki! Kuvaaja: Henri Juvonen / Red Bull Content Pool

Kuva ©  Henri Juvonen / Red Bull Content Pool

Kesällä keikkataukonsa päättänyt Haloo Helsinki! julkaisi perjantaina 10. syyskuuta uuden albumin sitten vuoden 2017 julkaistun Hulluuden Highwayn, mikä jo itsessään on merkkitapaus, mutta tavallisesta poikkeava levynjulkaisukeikka teki tilaisuudesta yhden vuoden musiikkitapahtumista.

Samana päivänä kuin levy julkaistiin soitti Haloo Helsinki! innokkaimmille seuraajilleen levyn alusta loppuun - tosin venue oli salainen.

- "Tämä oli upea kokemus ja todella erilainen kuin normaali keikkamme. Latautuminen ja jännitys myös yleisön puolelta oli ihan erilainen, koska kukaan ei ennen tapahtumaa  tiennyt , missä keikka on. Meille tämä oli spesiaali kokemus, koska emme ole aiemmin levyjulkkarikeikalla soittaneet kokonaista albumia kerralla alusta loppuun", kertoi Haloo Helsingin kitaristi Jere Marttila.

Red Bull Secret Gig -keikalle ei lippuja voinut ostaa vaan ne täytyi ansaita. Haloo Helsinki! oli antanut seuraajilleen Instagramissa suoritettavia tehtäviä, jotka suorittamalla pystyi osallistumaan kilpailuun. Valinnat teki yhtye itse.

- "Onhan se haastavaa tehdä valintoja, kun oli niin mahtavan paljon ihania tehtäviä ja ihania osallistumisia. Mukavaahan se olisi ollut, että kaikki olisivat päässeet mukaan, mutta vaikka näin tällä kertaa ei pystytty toimimaankaan, niin tosi iso kiitos kaikille jotka lähtivät mukaan rohkeasti ja reippaasti tekemään vaativia tehtäviä", laulaja-basisti Elli Haloo kiittää.

Haloo Helsinki! Kuvacredit: Red Bull

Kuva © Red Bull

Intiimi livekeikka tarjosi myös faneille ainutlaatuisen elämyksen.

- "Odotettu ilta, todellakin. Haloo on meille elämäntapa. Mukana jokapäiväisessä elämässä ja keikat huippuhetkiä. Ei pysytä keikkojen määrässä mukana, mutta 50-100 nähty. Me teimme 2-3 tehtävää ja kun selvisi, että liput tulevat niin se oli tähtihetki. Odotamme hyvää, lämminhenkistä iltaa. Sinkkuja lukuun ottamatta levyä ei ole kuultu: haluttiin saada kuulla se tuoreena", kertoivat vannoutuneet Haloo Helsinki! -fanit Virpi ja Severi Tampereelta.

Bändi näkee keikalla saapuneille intohimoisille faneille soittamisen tärkeänä.

- "Arvo on siinä, että sinne on valikoitunut meidän kovimmat diggaajat ja seuraajat, jotka ovat olleet hereillä. On löytynyt heittäytymistä ja luovuutta lähteä tekemään meidän antamia tehtäviä ja he ovat saaneet sitä kautta mahdollisuuden päästä mukaan tähän tapahtumaan."

15-vuotisjuhliaan tänä vuonna viettävä Haloo Helsinki! palasi yhden keikan ajaksi stadionluokasta klubikenttään, mikä heidän tapauksessaan tarkoitti yhtä energistä show'ta kuin ennenkin - tosin nyt yleisö pääsi sen aistimaan lähes kosketusetäisyydeltä.

- "Me ollaan kasvettu siellä rock- ja klubimiljöössä, ja se on iso osa meitä. Meille sillä ei niin ole merkitystä, kuinka iso se paikka on”, kertoo Jere. 

- "Tässä päästiin pitkästä aikaa lähemmäs yleisöä, ja tämä ilta oli intiimimpi ja aika tunnepitoinen juuri siksi. Tuossa vasta tuli sattumoisin eteen meidän vanha haastattelu vuodelta 2009 ja siinä me sanottiin, ettei ole väliä onko yleisössä 7 vai 700 ihmistä, niin me vedetään silti aina niin täysillä kuin pystyy - ja niin me vedetään edelleen", kommentoi yhtyeen kitaristi Leo Hakanen.



22.09.2021Klaus Härö kuvaa uutta elokuvaa Irlannissa
21.09.2021Tina Turnerin menestyskirja julkaistaan suomeksi - buddhalaisuuden opit auttoivat synkkinä aikoina
21.09.2021Pidä huolta -kampanja kerää yli 70 artistin voimin rahaa nuorten mielenterveystyöhön
21.09.2021Pimeä vuosikymmen - Suomi 1968-1981
21.09.2021Sirpa Kähkösen rakastettu Kuopio-sarjan kymmenes osa vie lukijansa 1960-luvun Kuopiosta aina 1910-luvun Pietariin.
21.09.2021Helsingin Kaupunginteatteri tarjoaa vauvateatteria kulttuurin kummilapsille
21.09.2021Spartacus yhdistää taistelua ja romantiikkaa balettinäyttämöllä
21.09.2021Tove ja Hytti nro 6 pääsevät tavoittelemaan EFA-palkintoja
20.09.2021Suomen kansallismuseon kohteissa vieraili alkuvuonna 315 000 kävijää - linnat kiinnostivat kotimaanmatkailijoita
20.09.2021Rikosjournalistien true crime -teos norjalaismiljonäärin vaimon oudosta katoamisesta

Siirry arkistoon »