Suomirockin ensimmäinen nainen Muska julkaisi muistelmansa

16.06.2022

Like Kustannus | Muska

Jos joku pitäisi nimetä suomalaisen rockin ensimmäiseksi naiseksi, vaihtoehtoja on lopulta vain yksi: Muska Babitzin. Odotettu elämäkerta julkaistiin 15. kesäkuuta.

Muska Babitzin nousi suomirockin eturintamaan 1970-luvun alussa. Venäläistaustaiseen perheeseen syntynyt Muska innostui isoveljiensä Sammyn ja Kirkan tavoin laulamisesta ja räjäytti potin 70-luvun alun levytyksillään, kuten Kirjoita postikorttiin tai Krokotiilirock.

Hänestä tuli ensimmäinen naisrokkari, joka pääsi Suomessa tekemään kokonaisen albumin. Samalla hän raivasi miesvaltaisessa rockmaailmassa tietä tulevien sukupolvien naislaulajille, joista monet ovat nimenneet Muskan esikuvakseen ja innoittajakseen.

Vetävä elämäkerta Muska ilmestyy laulajan 70-vuotispäivän alla. Ensimmäistä kertaa Muska ja hänen pitkäaikainen puolisonsa Hannu "Kala-Hande" Salakka kertovat myös yhteisestä urastaan ja elämästään sekä vähemmälle huomiolle jääneistä yrittäjävuosistaan.

Kirjassa käydään lisäksi kattavasti läpi Babitzinien suvun ja laulajasisarusten Sammyn, Kirkan, Annan ja Georgen vaiheet. 

Muska-elämäkerran kirjoittanut Sauli Miettinen on helsinkiläinen tietokirjailija. Hän on aiemmin kirjoittanut muun muassa Jorma Uotisen ja Aira Samulinin elämäkerrat.

27.06.2022Spede Pasasen klassikkoelokuvasta Hirttämättömät nähdään syksyllä uusi versio
24.06.2022Tanssilavat kehittävät yhteishankkeessa elämyspalveluja matkailijoille
24.06.2022Weekend Festival paljastaa tämän vuoden artistien raidereita - yhteensä yli 2000 sivua vaatimuksia
24.06.2022Majakkalaiva Kemi avautuu yleisölle Kotkassa
24.06.2022Valentin Vaala -elokuvafestivaali tuo suomalaisen elokuvan nostalgian maaseudulle
24.06.2022EU:n kulttuurin ja luovan alan keskus perustetaan Suvilahteen
24.06.2022Törnävän kesäteatterissa Seinäjoella nähdään jälleen Broadway-musikaalikomedian Suomen kantaesitys
23.06.2022Mikkelissä Naisvuoren kesäteatterissa musiikkikomedia " Mitä kuuluu Marja-Leena?"
22.06.2022Oulussa kesäteatterissa musiikkinäytelmä Laila Kinnusesta
21.06.2022Mikael Gabriel ja Juha Tapio yllättävät yhteissinglellä

Siirry arkistoon »