Majakkalaiva Kemi avautuu yleisölle Kotkassa

24.06.2022

Suomen viimeinen käytössä ollut majakkalaiva on käynyt läpi mittavan restauroinnin ja avautuu museoaluksena yleisölle Kotkassa 27.- kesäkuuta. Majakkalaiva Kemi turvasi merenkulkua vuosina 1901–1974 eri puolilla Suomen rannikkoa ja kuuluu kansalliseen Suomen merimuseon aluskokoelmaan.

Museokävijät astuvat laivaan, jonka tunnelma vie 1960-luvun kesiin. Majakkalaiva oli omanlaisensa työpaikka, jossa miehistö työskenteli ja asui lähes yhtä mittaa keväästä loppusyksyyn.

Kemi on avoinna Merikeskus Vellamon museoaluslaiturissa aina kesäkaudella toisen museoaluslegendan, jäänmurtaja Tarmon rinnalla. Alukset ovat avoinna tänä kesänä 4.9.2022 saakka.

Alkuperäinen piirroskuva: Arkkitehtitoimisto Livady

Alkuperäinen piirroskuva: Arkkitehtitoimisto Livady

Suomella on ollut historian saatossa 15 majakkalaivaa, 12 asemapaikassa. Laivoja on sijoitettu merenkulun kannalta kriittisiin kohtiin, joihin ei ole voitu rakentaa majakkaa, mutta 1900-luvun jälkipuoliskolla majakkalaivat ovat alkaneet käydä tarpeettomiksi.

Suomen alueelle ensimmäinen majakkalaiva rakennettiin vuonna 1868. Majakkalaiva Kemi valmistui Porin konepajalta vuonna nimellä Äransgrund. Nimeksi vaihtui Relandersgrund, kun alus siirtyi yli 30 vuoden jaksoksi Rauman edustalle. Kemi on samaisen aluksen viimeisin nimi, aluksen vuonna 1974 päättyneen uran viimeisen asemapaikan mukaan.

Majakkalaiva Kemi Suomen merimuseon laiturissa valmiina yleisön nähtäväksi. Kuva: Johanna Aartomaa, Museovirasto.

Kuva © Johanna Aartomaa, Museovirasto

Valmistuessaan Kemi oli monilta ratkaisuiltaan uutuus ja edusti jäissä kulkuun vahvistettua uutta majakka-alustyyppiä. Aluksen kulttuurihistoriallinen arvo on merkittävä, sillä siihen työhistorian aikana tehdyt tekniset uudistukset ja korjaukset eivät mainittavasti rikkoneet aluksen alkuperäisasua. Höyrykoneisto ja ankkurointivarustus ovat säilyneet lähes alkuperäisessä kunnossa.

Varsinainen museokunnostus alukselle tehtiin vuosina 1986–1988, minkä jälkeen se oli avoinna yleisölle Hylkysaaressa Helsingissä vuosina 1989–2003.

Majakkalaiva Kemi avautuu yleisölle Kotkassa | Suomen kansallismuseo

Kuva © Päivi Eronen, Museovirasto

Nyt Kemille on tehty perusteellinen restaurointi, Museoviraston ohjauksessa. Samassa yhteydessä aluksesta on tehty myös laaja historiaselvitys, jollaisia ei Suomessa ole aiemmin tehty laivoista.

Vuosina 1960–74 Kemi oli Suomen ainoa toimiva majakkalaiva, ja pitkän historiansa aikana alus toimi välillä myös merenmittaustukialuksena. Nyt Kemi kelluu Kotkassa Merikeskus Vellamon museoaluslaiturissa, jossa sen tunnistaa hehkuvan punaisista kyljistä ja näyttävästä majakkatornista.

Kemi kuuluu Suomen merimuseon kansalliseen aluskokoelmaan, jossa on noin sata erikokoista alusta optimistijollasta jäänmurtaja Tarmoon. Suomen merimuseo kuuluu Suomen kansallismuseon museoperheeseen.

Kemin sisätiloissa museokävijät johdatellaan nykypäivää hitaampaan, 1960-luvun elämänrytmiin kesäisellä majakkalaivalla. Kunnostettuja sisätiloja ja Kemillä elämää kuvailevaa esineistöä täydentävät äänitarinat, joissa kerrotaan aluksella läpi kesien työskennelleiden ja asuneiden ihmisten työstä ja vapaa-ajasta.

Kirjailija Anna-Kaari Hakkaraisen käsikirjoittamat äänitarinat ovat fiktiivisiä, mutta ne perustuvat todelliseen arkeen laivalla. Kokonaisvaltainen laivakokemus on tarkoitettu sekä aikuisille että lapsille.

Majakkalaiva Kemin rinnalla museolaiturissa voi tutustua myös Jäänmurtaja Tarmoon, ulkonäyttelytila Kuuriin sekä Suomen merimuseon näyttelyihin sisällä Merikeskus Vellamossa.

Majakkalaiva Kemi on avoinna yleisölle kesäkausina.

27.6.–14.8.2022 ma-ti, to-su klo 10–18, ke klo 10–20

15.8.–4.9.2022 ti, to-su klo 10–17, ke klo 10–20, ma suljettu

Pääsyliput: Merikeskus Vellamon lipunmyynnistä. Pääsylippu Kemiin 5 € /hlö, yhteislippu Kemi+Tarmo 8 €/hlö. Museokortilla maksutta.

10.08.2022Vesa-Matti Loiri on kuollut
10.08.2022Jussi Hakulinen on kuollut
10.08.2022Uutuusteos valottaa Jimi Hendrixin elämään ja kuolemaan liittyviä mysteereitä
10.08.2022Viimeiset Ylisfestarit järjestetään lauantaina 13. elokuuta Nokian Pitkäniemessä
10.08.2022Näyttelijä ja laulaja Olivia Newton-John on kuollut
10.08.2022"Mitä kuuluu Marja-Leena?" keräsi Naisvuorelle 11 911 katsojaa
09.08.2022Kätyrit: Grun Tarina oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
09.08.2022Kikka! -elokuva saa ensi-iltansa Etelä-Koreassa Jecheon International Music & Film Festivaaleilla
08.08.2022Tuore tietokirja antaa äänen bi- ja panseksuaaleille
08.08.2022Tapahtumarikas Vaasa Festival keräsi yli 26 000 kävijää

Siirry arkistoon »