Kisällilaulajien aikakausi julki

26.07.2022

Kisällilaulu oli aikanaan merkittävimpiä nuorisomusiikin lajeja, mutta se on aiemmin jäänyt tutkimatta ja esittelemättä. Timo ”Tipi” Tuomisen kirjassa kerrotaan kisällilaulun ­satavuotinen tarina.

Esimerkiksi Reino Helismaa, Taisto Tammi, Reijo Kallio ja Reijo Frank ovat kaikki aloittaneet uransa kisällilauluryhmissä. Tanssiorkesteri Dallapén alkumuoto oli kisälliryhmä Rajamäen pojat. Kisällit lauloivat kaikesta, myös siitä, mitä lehtiin ei uskallettu kirjoittaa.

Suomalainen työväenlaulu: kisällilaulajien aikakausi kertoo kisälli- ja kuplettilaulujen historiasta. Vuonna 2016 Tuovinen käynnisti sotienjälkeisten kisällilaulujen keruun. Keräyksessä saatiin taltioitua lähes viisituhatta laulua ja runsaasti uutta taustatietoa.

Kirja avaa myös lukemattoman lehden poliittiseen historiaan – työväen­liikkeen järjestösotiin, salaisen ­poliisin operaatioihin ja kommunistien maanalaiseen toimintaan.

Teos sisältää runsaasti ­nuotteja ja sanoituksia, jotka on ­koottu ­Tuovisen käynnistämän kisälli­laulujen keräyksen sadosta.

Tipi Tuovinen käyttää ammattinimikettä ”musiikin sekakäyttäjä”. 45 vuotta kestänyt työura pitää sisällään soittamista, sovittamista, säveltämistä, äänittämistä, miksaamista, alan opetustoimintaa ja ennen kaikkea musiikin tuotantoa ääni­levyille ja elokuviin.

Kisällilaulajien aikakausi julkaistaan
lauantaina 30.7. klo 1300 Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella
(Kanavanranta 3), jossa kuullaan perinteisiä kisälli- ja kuplettilauluja Laulavan Unionin, Erkki Saarelan, Veera Railion ja Ossi Peuran esittäminä.

 

10.08.2022Vesa-Matti Loiri on kuollut
10.08.2022Jussi Hakulinen on kuollut
10.08.2022Uutuusteos valottaa Jimi Hendrixin elämään ja kuolemaan liittyviä mysteereitä
10.08.2022Viimeiset Ylisfestarit järjestetään lauantaina 13. elokuuta Nokian Pitkäniemessä
10.08.2022Näyttelijä ja laulaja Olivia Newton-John on kuollut
10.08.2022"Mitä kuuluu Marja-Leena?" keräsi Naisvuorelle 11 911 katsojaa
09.08.2022Kätyrit: Grun Tarina oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
09.08.2022Kikka! -elokuva saa ensi-iltansa Etelä-Koreassa Jecheon International Music & Film Festivaaleilla
08.08.2022Tuore tietokirja antaa äänen bi- ja panseksuaaleille
08.08.2022Tapahtumarikas Vaasa Festival keräsi yli 26 000 kävijää

Siirry arkistoon »