Oulun teatteri juhlii yli 90-vuotista historiaansa ja 50-vuotista teatteritaloa

04.08.2022

Tänä vuonna Oulun teatteri viettää vuonna 1972 valmistuneen teatteritalon 50-vuotisjuhlia ja koronan vuoksi siirtynyttä Oulun teatterin 90-vuotisjuhlaa. Juhlaviikolla 24.–27. elokuuta teatteri on täynnä tapahtumia, ohjelmaa, yhteistä tekemistä ja näytelmiä.

Keskiviikkona 24.8. vietetään Alkajaisjuhlaa, jossa avataan talon historiaa ja ovet teatterin eri osastoille, torstaina 25.8. juodaan iltapäiväkahvit Tuula Väänäsen ja Aki Pelkosen kanssa sekä kuullaan heidän näyttelijäuristaan Oulun teatterissa, perjantaina 26.8. keskustellaan PikiTalkissa Patriarkka-näytelmän hengessä siitä, kuka yhteiskunnassa määrää ja lauantaina 27.8. juhlitaan Patriarkan ensi-iltaa. Torstaista lauantaihin nautitaan lisäksi tietenkin teatterista kolmen näytelmän verran.

- ”Oma kohta kolmen vuoden työurani teatterin taiteellisena johtajana tuntuu minikääpiöltä verrattuna sekä vuosijuhliin että monen työntekijämme valtavan pitkiin työuriin rakkaassa teatterissamme. Meillä on ihanan tanakat hartiat, joilta kurkottaa kohti tulevia, yhä monimuotoisempia taidetapahtumia. Tuntuu vieläkin erityiseltä päästä avaamaan taloa yleisölle ja juhlimaan yhdessä eristäytymisen ajan hellitettyä”, taiteellinen johtaja Alma Lehmuskallio summaa.

 Teatterin logot - Oulun teatteri

Teatterilla on vahva historia kaupungin sydämenä, teatteritaiteen edistäjänä, mutta myös kohujen keskipisteenä.

Oulun teatteri aloitti toimintansa vuonna 1931 harrastajateatterina ja toimi tuolloin Työväentalolla nimellä Oulun Näyttämö. Avajaisjuhlia vietettiin 20.9.1931. Vuonna 1944 teatteritila tuhoutui pommituksissa ja toiminta siirtyi kaupungintalon juhlasaliin. Vuonna 1951 teatterin nimi vaihdettiin Oulun Teatteriksi ja vuonna 1965 teatteri kunnallistettiin. Syntyi Oulun kaupunginteatteri.

Omasta teatteritalosta haaveiltiin Oulussa pitkään ja Oulun kaupunginvaltuusto päätti järjestää kaupungin hallinto- ja kulttuurikeskuksen suunnittelukilpailun, jonka voittajaksi julistettiin vuonna 1965 Marjatta ja Martti Jaatinen. Teatteritalon perustustyöt käynnistyivät vuonna 1969 ja talo valmistui kesällä 1972.

Uuden teatteritalon avajaisjuhlaviikkoa vietettiin 13.–23.9.1972 ja avajaisnäytelmänä nähtiin teatterinjohtaja Paavo Liskin ohjaama Kalevala syyskuun 16. päivä. Unkarilaisen Karoly Kazimirin sovittamaa Kalevalaa esitettiin lopulta yhteensä 143 kertaa, ja se onkin yksi talon historian esitetyimmistä teoksista. 

- "Olemme kasvaneet 90 vuodessa kahden näyttelijän teatterista yli sata henkeä työllistäväksi Pohjois-Suomen suurimmaksi ammattiteatteriksi. Tänä päivänä historia on työssämme läsnä, mutta samanaikaisesti luomme tulevaisuutta ja kehitämme toimintaamme. Lämpimästi tervetuloa kaikkien teatteriin viihtymään ja kokemaan yhdessä!”, Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen toivottaa.

JUHLAVIIKON OHJELMA:

Juhlaviikon näytöksiin juhlaviikon kunniaksi edullisemmat hinnat! Ei koske Patriarkan ensi-iltaa 27.8. eikä jo ostettuja lippuja.

KESKIVIIKKO 24.8.

Klo 15 Alkajaisjuhla
Suuren näyttämön lämpiö ja koko talo 

Juhlaviikon avaus, hauskoja tarinoita Oulun teatterin historiasta, taidetta, Päivi Laajalan puheenvuoro, teatterikierros, ilmapalloja ja 500:lle ensimmäiselle kakkukahvit.

TORSTAI 25.8.

Klo 16.30 Iltapäiväkahvit Tuulan ja Akin kanssa
Suuren näyttämön lämpiö

Näyttelijät Tuula Väänänen ja Aki Pelkonen kertovat teatterin tekemisestä ja sen merkityksestä sekä vaiheistaan Oulun teatterissa. Minna Koivunen haastattelee.

Klo 19 Yksi askel eteenpäin
Vinttikamari

Heta Haanperän ohjaaman produktion ennakkonäytös.

PERJANTAI 26.8. 

Klo 16 PikiTalk – Täällä määrään minä! Sopivatko suuret ikäluokat ja sannamarinit samaan pöytään? 
Pikisali

Illan aikana nähdään otteita Patriarkka-näytelmästä. Keskustelemassa ovat pitkän uran politiikassa tehnyt Liisa Jaakonsaari, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Henna Määttä, näytelmäkirjailija Juha Jokela ja ohjaaja Sakari Hokkanen. PikiTalkin vetävät Oulun teatterin toimitusjohtaja Anu-Maarit Moilanen ja Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi.

klo 19 Yksi askel eteenpäin
Vinttikamari

Heta Haanperän ohjaaman produktion ensi-ilta.

Klo 19 Patriarkka
Suuri näyttämö

Sakari Hokkasen ohjaaman Patriarkan ennakkonäytös.

Klo 19 En päässyt Juliaksi
Pieni näyttämö

Alma Lehmuskallion ohjaama ja Tuula Väänäsen sekä Pyry Äikään tähdittämä yleisön hurmannut produktio.

LAUANTAI 27.8.

Klo 13 En päässyt Juliaksi
Pieni näyttämö

Alma Lehmuskallion ohjaama ja Tuula Väänäsen sekä Pyry Äikään tähdittämä yleisön hurmannut produktio.

Klo 17 Juhlaviikon pääjuhla
Suuren näyttämön lämpiö
Kutsuvierastilaisuus 

Klo 19 Patriarkka
Suuri näyttämö

Sakari Hokkasen ohjaaman Patriarkan ensi-ilta.

 

10.08.2022Vesa-Matti Loiri on kuollut
10.08.2022Jussi Hakulinen on kuollut
10.08.2022Uutuusteos valottaa Jimi Hendrixin elämään ja kuolemaan liittyviä mysteereitä
10.08.2022Viimeiset Ylisfestarit järjestetään lauantaina 13. elokuuta Nokian Pitkäniemessä
10.08.2022Näyttelijä ja laulaja Olivia Newton-John on kuollut
10.08.2022"Mitä kuuluu Marja-Leena?" keräsi Naisvuorelle 11 911 katsojaa
09.08.2022Kätyrit: Grun Tarina oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
09.08.2022Kikka! -elokuva saa ensi-iltansa Etelä-Koreassa Jecheon International Music & Film Festivaaleilla
08.08.2022Tuore tietokirja antaa äänen bi- ja panseksuaaleille
08.08.2022Tapahtumarikas Vaasa Festival keräsi yli 26 000 kävijää

Siirry arkistoon »