Aalto-yliopiston valokuvataiteen opiskelijoiden lopputyönäyttely avautuu Valokuvataiteen museossa

18.01.2023

moa_sabina_logo_2023-burgundy-jpeg.jpg

MoA in Photography ´23 esittelee yhdeksäntoista taiteilijaa, jotka valmistuvat Valokuvataiteen pääaineesta Aalto-yliopiston taiteen ja median laitokselta. Näyttelyn teokset ovat osa tulevien maisterien opinnäytetöitä.

Jokainen vuosikurssi on omanlaisensa äänten, tilojen ja ajan kuva, joka on kiinteästi sidoksissa yhteiskunnassa ja taiteessa tapahtuviin ilmiöihin.Opiskeluvuosina ennestään tuntemattomista ihmisistä tulee toistensa heijastuspintoja, joille taide on linkki menneen, nykyisen ja tulevan välillä.

Rebecca Sandelin, yksi näyttelyssä mukana olevista taiteilijoista, kuvaa moninaisuutta seuraavasti:

- ”Esillä olevissa teoksissa pohditaan kysymyksiä, jotka liittyvät valokuvamedian aineellisuuteen ja objektiivisuuteen, ihmisen ja luonnon välisiin suhteisiin, maiseman rakenteisiin, teknologian ja kulttuurin yhteyksiin, arkisiin ja institutionaalisiin arkistointikäytäntöihin, henkilöhistorioihin ja omaelämäkertoihin sekä valtarakenteiden ja sorron mekanismien poliittiseen kritiikkiin. Valokuvaus paljastuu näiden tutkimusten kautta monitieteisenä välineenä, joka ei koskaan ole eristyksissä vaan aina kiinnittynyt aisteihin, tieteisiin ja taidemuotoihin."

- "Tämä näyttely on monia asioita: leikkipaikka, laboratorio, studio, lava. Mikä tärkeintä, se on tarkistuspiste, askel kohti uusia haasteita, mahdollisia epäonnistumisia ja vieläkin suurempia saavutuksia.”

 

Näyttelyn taiteilijat:

Lorena Articardi, Elisabet Cavén, Juan Couder, Francisco González Camacho, Maite González Laurens, Iina Gröhn, Katri Heinämäki, Mari Hokkanen, Alexander Komenda, Viena Kytöjoki, Hanna Linnove, Lyydia Osara, Charlotta Rajala, Rebecca Sandelin, Lada Suomenrinne, Niko Tampio, Lydia Toivanen, Carl Victor Wingren ja Yujie Zhou.

heinamaki-press-uusi.jpg

Katri Heinämäen (s. 1980) teos Minä ja rouva S. sai alkunsa huutokaupasta löytyneestä kahdesta valokuvalaatikosta, jotka kuuluivat edesmenneelle teksasilaisrouvalle. Diojen puhdistaminen ja järjestäminen sai rouva S:n tuntumaan läheiseltä. Teos käsittelee läheisyydestä syntynyttä yksipuolista ystävyyttä tuntemattoman ja edesmenneen rouva S:n kanssa.

vk_pressikuva.jpg

Viena Kytöjoen teos Universaalin parkuuden uomat lähestyy itkua kokonaisvaltaisena ruumiillisena kokemuksena ja läpieloprosessina, jonka aikana ihminen sekä sulautuu ympäristöönsä että irtoaa siitä - ruumiin rajat katoavat ja ote heltiää. Teoksessa kuultavan Kiitositkun itkee sen säveltänyt ja sanoittanut karjalaiseen äänellä itkemiseen perehtynyt muusikko ja monitaiteilija Noora Kauppila. Historian saatossa hiipunut karjalainen itkuvirsiperinne on saanut viime vuosina uusia muotoja mm. karjalaisten ja ammattimuusikoiden keskuudessa.

adel-at-no-name-bar_alexander_komenda.jpg

Kanadassa syntynyt ja kasvanut, puolaiset sukujuuret omaava Alexander Komenda (s. 1992) kohtasi puolalaistaustaisen Alexein Kirgisiassa, jonne monet venäläiset Alexein tavoin ovat paenneet liikekannallepanoa. Dokumentaarisessa teoksessaan taiteilija ja Kirgisiaan paenneet venäläiset pohtivat ja yrittävät määritellä kodin merkitystä.

iii.jpg

Elisabet Cavénin (s.1982) kuvasarjassa The Home Odyssey matkakertomus koronaeristyksen ajalta. Elämä eristyksessä on eräänlainen simulaatio, jossa maailma on vain kangastus tietokoneen ruudulla. Siitä huolimatta meri voi pauhata keittiön lavuaarissa, jäätiköt voivat sulaa keittiön pöydälle ja banaanikärpäset lentää etelään. Luolasta käsin on lohdullista katsella varjojen tanssia.

jpeg.jpg

Rebecca Sandelinin installaatio Welcome to Uncanny Valley – Tervetuloa arvoitukselliseen laaksoon tutkii valokuvauksen ja videopelien välisiä yhtymäkohtia ja luo upottavan, moniaistisen kokemuksen. Miten tietokonepelit liittyvät valokuvaukseen ja miten ne vaikuttavat valokuvausvälineiden ja -tekniikoiden käyttöön?

francisco-gonzalez-camacho_elsewhere.jpg

Francisco Gonzalez Camachon (s. 1990) Elsewhere-teoskokonaisuus käsittelee espanjalaisen taiteilijan sopeutumista vieraaseen maahan, Suomeen. Vieras maisema tuotti ensin eristäytyneisyyden tunteen, ja sitten katarttisen transsendentin kokemuksen luonnosta. Teoskokonaisuus hyödyntää infrapunavalokuvaa ja runollista kerrontaa, ja sisältää myös viittauksia piktorialismiin.

MoA in Photography ´23 

27.1.–12.3.2023

Suomen valokuvataiteen museo, Kaapelitehdas, Kaapeliaukio 3, G-rappu, Helsinki

30.01.2023Kaarlen palkinnot Ann-Christin Antellille, Marttaliitolle, Marja Luomalle ja Sampsa Peltoselle
30.01.2023Hannu Paloniemen Lumiluolapoika on omakohtainen romaani äidin menettämisestä
30.01.2023Ympäristömyrkkyjä, loisia ja lobbaamista - Vieras laji on tyrmäävä paljastuskirja norjalaisesta lohibisneksestä
30.01.2023Sisu oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
29.01.2023Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin? - Juliet Jonesin Sydän yllättää 40-vuotisjuhlakiertueella
27.01.2023Jenni Poikelus ja Riku Rantala luotsaavat lauantai-iltojen uutta Hengaillaan-ohjelmaa
26.01.2023Alman tähän mennessä henkilökohtaisin kappale "Hey Mom Hey Dad" on julkaistu
25.01.2023Kaija Koo valloittaa Helsingin Olympiastadionin elokuussa
25.01.2023C Moren uutuussarja Poromafia kertoo pohjoista hallitsevan perheen sisäisestä valtataistelusta
25.01.2023ZOV on järkyttävä kuvaus Ukrainan sodasta venäläisen sotilaan silmin

Siirry arkistoon »