Francon kanssa? - Suomi, Espanja ja kylmä sota

18.09.2023

Kirjan graafinen suunnittelu Mika Tuominen.

Espanjaa 34 vuotta yksinvaltaisesti johtanut Euroopan viimeinen diktaattori Francisco Franco kuoli marraskuussa 1975. Suomessa vuosi 1975 huipentui presidentti Urho Kekkosen isännöimään Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokoukseen.

Mitä nämä kaksi maata Euroopan eri laidoilla merkitsivät toisilleen? Millaiset olivat Suomen suhteet oikeistodiktatuuriin?

Näitä kysymyksiä tarkastelee Jussi Pakkasvirran kirja Francon kanssa? - Suomi, Espanja ja kylmä sota

Miten Suomi ja Francon Espanja hoitivat kahdenvälisiä suhteitaan? Oliko suhde hankala, helppo, kalsea, lämmin vai välinpitämätön?

Pakkasvirran kirja peilaa mielenkiintoisesti Suomen ulko- ja sisäpolitiikkaa sekä myös kulttuurihistoriaa kylmän sodan aikakaudella. Vaikka Neuvostoliitto ei juurikaan painostanut Suomea Espanjan asiassa, Franco kuitenkin edusti länsimaiden merkittävintä oikeistodiktatuuria.

Espanjalaiset diplomaatit tunnistivat Suomen tasapainoilun kylmän sodan eri vaiheissa. 

Suomi oli Espanjalle mieluisampi Pohjoismaa kuin esimerkiksi Tanska tai Ruotsi, joissa esiintyi voimakasta kritiikkiä diktatuuria vastaan. 

Myös viinin ja auringon voima auttoi maita tulemaan toimeen keskenään – vieläpä yllättävän hyvin.

Jussi Pakkasvirta on Helsingin yliopiston alue- ja kulttuuritutkimuksen professori. Hän on kirjoittanut useita teoksia nationalismin teoriasta ja Latinalaisen Amerikan historiasta, politiikasta ja kulttuureista.

Rakkaudentunnustus kuolleelle äidille - Sirpa Kähkösen romaani 36 uurnaa  ilmestyy 16. elokuuta | Kulttuuritähdet

28.09.2023Viimeinen vuoro - ELOKUVA-ARVOSTELU
28.09.2023La Strada - TEATTERI-ARVOSTELU
28.09.2023Rakkaani Merikapteeni -elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa
28.09.2023Kirjailijoiden tulot jyrkässä laskussa
28.09.2023Suvi Teräsniska julkaisee uuden singlen ja lähtee konserttisalikiertueelle
27.09.2023Teatteriravintola Aulis aukeaa 4. lokakuuta - nimi on kunnianosoitus rakastetulle näyttelijälle ja hyvälle palvelulle
27.09.2023Toimittaja Sean Ricksille Miina Sillanpää -tunnustus
27.09.2023Silvia Hosseinin mehukas tietokirja vie eroottiselle aikamatkalle länsimaisen kirjallisuuden riettaimpiin kolkkiin
27.09.2023Suvi Teräsniska lähtee perinteiselle joulukonserttikiertueelle
27.09.2023Kuolleet lehdet oli viime viikonlopun katsotuin elokuva

Siirry arkistoon »