Lokakuun 2023 katsotuimmat elokuvat

13.11.2023

elokuvateatteri.jpg

Lokakuussa käytiin elokuvissa yhteensä 659 364 kertaa. Luku oli vuotta 2020 lukuun ottamatta alhaisin kymmeneen vuoteen – keskimääräistä lokakuun kokonaiskatsojalukua 23 % alhaisempi.

Finnkino - Ryhmä Hau: Mahtielokuva

Kuukauden katsotuimmaksi elokuvaksi nousi animaatioelokuva Ryhmä Hau: Mahtielokuva 92 390 katsojalla. Hyvin kärkikamppailussa edelleen oleva jatko-osa tulee ylittämään sadantuhannen katsojan rajan marraskuun alkupuolella.

Finnkino - Kuolleet lehdet

Kuukauden toiseksi katsotuin oli Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet 74 396 katsojalla. Myös syyskuun toiseksi katsotuimpana elokuvana ollut palkintoja kerännyt kriitikoiden suosikki on kerännyt jo 187 065 katsojaa ja noussut ohjaajan katsotuimmaksi elokuvaksi Suomessa, vuoden toiseksi katsotuimmaksi kotimaiseksi elokuvaksi ja vuosilistallakin jo sijalle seitsemän.

Finnkino - Five Nights At Freddy's

Kuukauden kolmanneksi katsotuimmaksi ehti kuun viimeisenä perjantaina ensi-iltansa saanut Emma Tammen ohjaama kauhuelokuva Five Nights at Freddy’s. Ryntäyselokuva ehti kerätä viidessä päivässä 55 239 katsojaa, joista yli 45 % heti ensi-iltanaan.

Finnkino - Antero Varovainen ja Onnenkivi

Kotimaisia elokuvia tuli ensi-iltaan lokakuussa laskentatavasta riippuen seitsemän tai kahdeksan. Niistä parhaiten menestyi kuukausilistalla neljänneksi yltänyt kuun puolessa välissä ensi-iltansa saanut Arto Halosen ohjaama Antero Varovainen ja onnenkivi.

Finnkino - Valoa valoa valoa

Samaisena perjantaina ensi-iltansa saanut Inari Niemen ohjaama Valoa valoa valoa oli 18. katsotuin ja kuun alussa ensi-illassa ollut Petri Kotwican Comeback 20.

Villi leikki / KotkanLeffat

Kuun loppupuolella ensi-iltansa saaneet Je’vida, Sisarukset ja saksalais-suomalainen yhteistuotanto Villi leikki olivat kuukausilistan sijoilla 24, 35 ja 37.

Dokumenttielokuva Lumipalloefekti oli 42. ja ilman elokuvasäätiön tukea valmistunut ja levitetty, toistaiseksi vain Etelä-Pohjanmaalla sekä Oulussa ja Lahdessa esitetty Laulumaiden muisto – karjalaisia lakeuksilla 41.

Syyskuun kotimaisista ensi-illoista moni löytyi kuitenkin edelleen kuukauden top 20:sta. Toisena olleen Kuolleiden lehtien lisäksi, Lapua 1976 oli viides, Spede yhdeksäs, Muumipeikko ja pyrstötähti 16. ja Michael Monroe -dokumenttielokuva 17. Yhteensä kotimaisia elokuvia oli top 20:ssä kahdeksan, joista kolme top 5:ssä. Kotimaisten elokuvien katsojamäärä oli lokakuussa 241 665 ja katsojaosuus 36.7 %.

Finnkino - Lapua 1976

Toni Kurkimäen ohjaama Lapua 1976 nousi lokakuun aikana Etelä-Pohjanmaan kaikkien aikojen katsotuimmaksi elokuvaksi. Elokuva on kerännyt maakunnassa jo 52 724 katsojaa eli 7300 katsojaa enemmän kuin toisena oleva Talvisota (1989).

Ryhmä Hau: Mahtielokuva ja Kuolleet lehdet pitivät vahvasti päivän katsotuimman elokuvan titteliä. Ensin mainituille ykköspäiviä kertyi lokakuussa 12 ja jälkimmäiselle 11. Five Nights at Freddy’s oli kuun viiden viimeisen päivän katsotuin. Lisäksi Martin Scorsesen Killers of the Flower Moon oli katsotuin kahtena päivänä ja Trolls: Bändi koossa yhtenä.

(Teksti ©  Suomen elokuvasäätiö)

TOP 20 -listan LOKAKUUN 2023 katsotuimmista elokuvista voit katsoa täältä

Etusivu - Suomen elokuvasäätiö

03.12.2023Koiramäen eläimet näyttelevät Ylen Joulukalenterissa
03.12.2023Radio Suomi uudistuu
02.12.2023Aarikka Oy täyttää 70 vuotta - juhlavuoden 2024 aloittaa upea muotinäytös
02.12.2023Yle Radio 1:n illat ja viikonloput uudistuvat - suosittu Muistojen bulevardi myös sunnuntaisin
01.12.2023Viisi vuotta täyttävä Oodi on kaupunkilaisten rakastama ja kansainvälisesti ihailtu tasa-arvon symboli - 10 miljoonaa kävijää tulee täyteen pian
01.12.2023Ville Hytönen jatkaa Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtajana
30.11.2023Kirjallisuuden Finlandia-palkinnot jaettiin tänä vuonna jo 40. kerran
29.11.2023Kuka tappoi bambin? - TEATTERIARVOSTELU
28.11.2023Jorma Tommila ja Karoliina Blackburn ovat vuoden näyttelijät
28.11.2023Marja-Leena Tiainen Kirjailijaliiton kunniajäseneksi

Siirry arkistoon »