Pirjo Longan ja Aamu Milonoffin tähdittämää "Elämä on juhla" -elokuvaa kuvataan parhaillaan Nauvossa

02.07.2024

Nauvossa kuvataan parhaillaan Elämä on juhla -elokuvaa. Elämä on juhlan pääosissa nähdään Pirjo Lonka ja Aamu Milonoff, jotka näyttelevät äitiä ja tytärtä.

Kyseessä on parhaan naissivuosan Jussi-ehdokkaana elokuvista Tuntematon mestari (2020) ja Häiriötekijä (2016) olleen Pirjo Longan ensimmäinen elokuvapäärooli. Aamu Milonoff muistetaan muun muassa Jussi-ehdokkuuden tuoneesta pääroolistaan elokuvassa Tytöt, tytöt, tytöt (2022).

Muissa rooleissa elokuvassa ovat näyttelijät Jani Volanen, Bruno Baer, Jussi Vatanen, Ulla Tapaninen, Tommi Eronen, Pia Andersson ja Ada Pesso.

Kuva © Sami Kuokkanen

Elämä on juhla -elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja on Ulla Heikkilä. Sukupolvensa nouseviin ohjaaja-käsikirjoittajiin lukeutuvan Heikkilän ensimmäinen pitkä elokuva Eden (2020) sai tunnustusta kansainvälisillä elokuvajuhlilla, usean hänen ohjaamansa lyhytelokuvan tapaan.

Lisäksi taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta valmistunut Heikkiä on ohjannut muun muassa sarjat Eroja ja sovintoja (Elisa, 2023) sekä Luuserit (2. tuotantokausi, YLE, 2022).

Kuva © Sami Kuokkanen

Elämä on juhla on juhannuselokuva Eerolan perheen keskikesän juhlasta Nauvossa. Huumoria pilkahtelevassa ihmissuhdedraamassa rakastutaan, petytään ja juhlistetaan yötöntä yötä. Saaristojuhannuksen jälkeen ei kenenkään elämä ole entisensä.

- ”Ohjaajana ja käsikirjoittajana minua kiinnostaa ihmiskohtaloiden koko kirjo ja ne yllättävätkin kudelmat, joita elämä muodostaa. Siksi tunnen vetoa tarinoihin, joissa seikkailee paljon henkilöitä erilaisine näkökulmineen. Usein ihmisten toiveet ja odotukset menevät kipeällä tavalla ristiin, mutta joskus ne onneksi myös kohtaavat."

- "Usean henkilön ja tarinalinjan kuljettaminen tuo mukanaan yhden luksusjutun, nimittäin sen, että saa työskennellä näin monen eri näyttelijän kanssa samassa projektissa! Näyttelijät ja heidän karismansa ja ammattitaitonsa ovat minulle jokapäiväinen ilon ja inspiraation lähde. Pirjo Lonka ja Aamu Milonoff näyttelevät elokuvassa äitiä ja tytärtä, joiden ympärille keriytyy ystävien, rakastajien ja sukulaisten verkko. Olen tehnyt molempien kanssa töitä aiemminkin, ja tämä elokuva on mahtava tilaisuus syventää yhteistyötä entisestään. Ohjaajan ja näyttelijän työ on yhteinen tutkimusretki ihmisyyden ytimiin. Pirjon ja Aamun (sekä Brunon, Janin, Jussin ja muiden) kaltaisten tarkkojen ja vähän maagisten näyttelijöiden kanssa sellaisen retken tekee mielellään. "

- "Kaikki elokuvan keskushenkilöt ovat muuttaneet Nauvoon yrittämään ja etsimään onneaan. Jotkut tekevät kaikkensa sopeutuakseen saaristolaiselämään, toiset pyristelevät irti ja haaveilevat lähtemisestä. Halusin sijoittaa elokuvani Nauvoon sen moniulotteisuuden tähden. Nauvo on toisaalta pieni ja tiivis yhteisö, toisaalta kuhiseva matkailukeskus. Yhdestä kadunkulmasta katsottuna aivan tavallinen pikkukylä, toisesta kulmasta Suomen St. Tropez. Ristiriidat kiinnostavat, niin paikoissa kuin ihmisissä."  

- "Elokuvan temaattisessa keskiössä on eskapismi: haluttomuus elää tavallista arkea ja kurkottaminen haavemaailmoja kohti. Nauvon kaltainen idyllinen mutta kuitenkin vähän eristyksissä oleva paikka tuntui juuri oikealta näyttämöltä näille haihatusten ja virvatulten perässä juokseville henkilöille", kertoo elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Ulla Heikkilä.

Kuva © Sami Kuokkanen

 

Elokuvan tuottaja on Marja Pihlaja. Niinikään Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut Pihlaja on tuottanut useita kansainvälisesti menestyneitä lyhytelokuvia sekä esimerkiksi linjatuottanut elokuvat Huonot naiset (2022) ja Eden (2020). Elämä on juhla on pitkän elokuvan tuottajana Pihlajan esikoistuotanto.

- ”Tässä elokuvassa näkyy ohjaaja-käsikirjoittaja Ulla Heikkilän erityinen kyky kuvata ihmissuhteita ja suomalaisen juhlapyhän viettoon tiivistyvää elämää niin raastavana ja koomisena kuin se kulloinkin näyttäytyy. Ullan tekemisessä on aina läsnä tunnistettavat ja ihmisenkokoiset henkilöhahmot ja lämpimät huumorin pilkahdukset draamankin keskellä. Suomen kesän valoon, juhannukseen ja saaristoon sijoittuva elokuva on Ullan, näyttelijöiden ja koko työryhmän taidonnäyte, josta pääsemme nauttimaan elokuvateattereissa ensi vuonna."

- "Elämä on juhla on esikoiselokuvani pitkän elokuvan tuottajana, enkä voisi olla iloisempi siitä, millaisen hienon työryhmän ja poikkeuksellisen upean näyttelijäkaartin kanssa saamme tätä elokuvaa tehdä. Kuvauksissa on ollut ihana tunnelma ja meidät on otettu hienosti vastaan myös Nauvossa ja Paraisilla. Kiitos kaikille asianosaisille siitä!”, elokuvan tuottaja Marja Pihlaja kertoo.

Ensi-iltansa Elämä on juhla saa näillä näkymin syksyllä 2025. Elokuvan levittää ja markkinoi SF Studios.

Horizon Line': Allison Williams & Alexander Dreymon To Star In Survival  Thriller

21.07.2024Pori Jazzeilla 127 000 kävijää
21.07.2024Tikkurila Festivaali juhli 10-vuotissynttäreitään lähes 30 000 osallistujan voimin
21.07.2024Korpo Sea Jazz tuo huippujazzin saaristoon meren äärelle
18.07.2024Chileläinen runoilija on romaani rakkaudesta, runoista ja perhesuhteista
18.07.2024Diandra ja kaupunginorkesteri valloittavat Vaasan kirkkopuiston perjantain ilmaiskonsertissa
17.07.2024Ida Paul & Kalle Lindroth julkaisi uuden singlen
17.07.2024Uutuusromaani rakkauden ja järjen ristiriidasta mafian jännitteissä
17.07.2024Lappeenrannan kesäteatterissa romanttinen musiikkikomedia, jossa tärkeää osaa näyttelee Suomen juhannus
15.07.2024Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto on myöntänyt vuoden 2024 tunnustuspalkintonsa Kuopion taidemuseolle
15.07.2024Seinäjoen Tangomarkkinoiden yleisömäärä jatkoi kasvuaan

Siirry arkistoon »