Pori Jazzin Vuoden taiteilija Timo Lassy esiintyy The Tall Ships Racesssa lauantaina 6. kesäkuuta

06.07.2024

Timo Lassya voi hyvällä syyllä kutsua yhdeksi maamme valovoimaisimmista jazz-artisteista. Saksofonisti-säveltäjä-yhtyeenjohtaja on saavuttanut niin liveyleisön ja levyn ostajien kuin kriitikoidenkin jakamattoman suosion.

Hänen musiikissaan korostuvat huippuunsa hiottu yhtye , vahvat sävellykset sekä ilmaisuvoimainen live-energia.

Timo Lassy Trio (FI) - Aland Sea Jazz : Aland Sea Jazz

Kuva © Tero Ahonen

The Tall Ships Race -tapahtumassa kuullaan Lassyn, basisti Ville Herralan ja rumpali Jaska Lukkarisen muodostamaa Trioa, joka julkaisi ylistystä keränneen debyyttilevynsä 2021.

Helsingin sanomat kehui We Jazz Recordsin julkaiseman Trio-albumin viiden tähden arvoiseksi ja suitsutus jatkui pian kansainvälistä mediaa myöten.

Lauantaina 6.7. klo 14.45 Timo Lassy Trio The Tall Ships Racen Street lavalla.

Street-lavalla tunnelmoidaan neljän päivän aikana monenlaisessa tyylikkäässä tunnelmassa. Ravintola-alueen loungelavana toimiva pieni lava sykähdyttää monipuolisella kattauksella kotikaupunkimme osaajista kansainvälisen tason jazz-artisteihin. Lavalla nähdään myös mielenkiintoisia meritarinoita.

www. tallshipsraceshelsinki2024.fi

Tall Ships Races | Suuret purjelaivat saapuvat jälleen Helsinkiin!

25.07.2024Jokainen perheestäni on tappanut jonkun on synkän humoristinen dekkariuutuus
25.07.2024Ravintola Kosmos täyttää 100 vuotta - historiateos kertoo kaupungin ja kulttuurin muutoksista
25.07.2024Inside Out - Mielen Sopukoissa 2 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
21.07.2024Pori Jazzeilla 127 000 kävijää
21.07.2024Tikkurila Festivaali juhli 10-vuotissynttäreitään lähes 30 000 osallistujan voimin
21.07.2024Korpo Sea Jazz tuo huippujazzin saaristoon meren äärelle
18.07.2024Chileläinen runoilija on romaani rakkaudesta, runoista ja perhesuhteista
18.07.2024Diandra ja kaupunginorkesteri valloittavat Vaasan kirkkopuiston perjantain ilmaiskonsertissa
17.07.2024Ida Paul & Kalle Lindroth julkaisi uuden singlen
17.07.2024Uutuusromaani rakkauden ja järjen ristiriidasta mafian jännitteissä

Siirry arkistoon »