Reidar Palmgrenin odotettu uusi romaani julkaistaan elokuussa

11.07.2024

Veli jota minulla ei ollut | Otava

Veli jota minulla ei ollut on kiehtova tarina Urho Kekkosen parhaasta kaverista Axelista ja kuljettaa lukijan kansalaissodan ajoista aina 1950-luvulle asti. Romaani kuvaa, kuinka ihminen voi sairastua valtaan, ja pohtii miesten välistä ystävyyttä sekä sitä, milloin anteeksiannosta tulee mahdotonta.

Axel Kannasto, kirkasotsainen ylioppilas, lähetetään keskelle Suomen kansalaissodan selkkauksia. Parikseen hän saa pitkäkoipisen Urhon, joka jakaa ruotoiset silakkansa tupakkaa vastaan. Axelista tulee virkamies, lopulta aviomies.

Etsivässä keskuspoliisissa Axel ja Urho junailevat vastatoimia kommunismille. Axel kirjoittaa tarkat raportit, Urho halkoo tietään kohti valtiovallan huippua. Ystävyys elää hyvistä ajoista ja paremmista teoista. Kuin varkain karttuu myös petosten sikermä.

–  "Ystävyys on monin verroin omituisempi ja monimutkaisempi asia kuin rakkaus, joka on luonnonvoima ja joka vain tulee ja jonka kanssa ollaan", Reidar Palmgren sanoo.

–  "Ystävyys on aktiivisempaa ja herkempää, ja halusin tarkastella sitä romaanissani nimenomaan miesten välisen ystävyyden näkökulmasta".

Reidar Palmgren | Otava

Kuva © Niclas Mäkelä / Otava

Reidar Palmgren on kirjailija ja näyttelijä, joka on kirjoittanut kuusi romaania, tehnyt paljon tv-töitä sekä näytellyt lukuisissa teattereissa eri puolilla Suomea, mm. Jyväskylän, Tampereen ja Hämeenlinnan teattereissa, Pyynikin kesäteatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa.

Palmgrenin esikoisromaani Jalat edellä ilmestyi vuonna 2001 ja voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon sekä Akateemisen kirjakaupan esikoiskirjapalkinnon. Hänen edellinen romaaninsa Kirpputori ilmestyi vuonna 2016.

Tänä kesänä Palmgren esiintyy Seinäjoen kesäteatterissa musikaalissa Tootsie, ja syksyllä Savonlinnan teatterissa esitetään Palmgrenin yhdessä Tapio Liinojan kanssa käsikirjoittama näytelmä Rakastunut Ryti.

Otavan logo | Kustannusosakeyhtiö Otava

06.02.2025A Complete Unknown - ELOKUVA-ARVOSTELU
09.02.2025Mikko Alatalon Maalaispojasta 50 vuotta -kiertue jatkuu helmikuussa
09.02.2025Kuinka tulla onnelliseksi? - filosofi Frank Martelan uutuuskirja antaa tuoreen, yllättävän ja inspiroivan vastauksen
08.02.2025Nuorten artistien juhlaa Iskelmä Gaalassa - Kuumaa-yhtyeelle eniten ehdokkuuksia
07.02.2025Porin Aito Iskelmä Festivaali takoo ennätyksiä
07.02.2025Lukurauhan päivää vietetään sunnuntaina 9. helmikuuta
06.02.2025Yhdessä-kiertueen ensi-illassa yli tuhatpäinen yleisö
06.02.2025Suursuosion saaneet Syke-elokuvat saavat jatkoa - romanttisen draamakomedian kuvaukset alkavat tässä kuussa
06.02.2025Pirkko Saision Suliko on Runeberg-voittaja 2025
05.02.20252000-luvun alun suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva DISCO julkaisi albumin lähes 20 vuoden tauon jälkeen

Siirry arkistoon »