Pepe Willbergin elämästä ja urasta kertova PEPE-elokuva valkokankaille lokakuussa

13.07.2024

Pepe Willbergin elämästä ja urasta kertova PEPE-dokumenttielokuva saapuu valkokankaille 4. lokakuuta. Elokuvan ohjaa Severi Koivusalo. Pepen matkaa läpi suomalaisen pop-musiikin tähänastisen historian avataan dokumentissa runsaan arkistomateriaalin ja elokuvallisen kerronnan kautta. Tarinaa ovat jäsentämässä Pepen läheisiä ystäviä ja kollegoita vuosien varrelta.

Pepe — Sensommar Filmfest

PEPE-elokuva pyrkii vastaamaan kysymykseen, miten puolipakolla ja sattumalta laulamaan alkanut ja melko sulkeutunut Turusta Helsinkiin muuttanut lauttasaarelaispoika pystyi rakentamaan merkittävän laulajauran, joka on jatkunut seitsemällä vuosikymmenellä, ja josta muodostui tärkeä osa suomalaista populaarikulttuuria. 

Elokuvan teemoja ovat esiintymisjännityksen ja ujouden tuottamat artistiuden ristiriidat. Millaista on olla artisti, joka ei nauti esilläolosta, mutta jonka sisäsyntyinen halu laulaa ja rakkaus musiikkiin ovat vetäneet häntä estradille jo vuosikymmenien ajan. 

Vuonna 1962 uransa Islanders-yhtyeessä aloittaneen ja sittemmin Jormas-bändiin sekä Pepe & Paradisen kautta soolouralle siirtyneen Willbergin ura on kestänyt yli 60 vuotta. Pepe Willberg oli tärkeänä artistina ja tekijänä käynnistämässä kotimaisen nuorisomusiikin syntyä.

Hänen koko kansan tuntemia hittejään 60-70-luvuilta ovat muun muassa Saat miehen kyyneliin, Rööperiin, Elämältä kaiken sain ja Aamu sekä 2000-luvulta Pepe & Saimaa -tuotannosta Lyhyenä hetkenä ja Tällä kadulla.

HS: Pepe Willberg ja Hector järkyttyivät suuresti naisartistien Mestarit  areenalla -kiertueesta:

Pepe oli mukana käänteentekevässä Mestarit areenalla -kokoonpanossa, joka valloitti ensimmäisenä suomalaisena musiikkiproduktiona areenoita ja stadionin vuonna 1999.

Pepe Willberg ‎– Pepe & Saimaa 2LP+CD | SUOMI POP/ROCK | Levyikkuna Čeština

Yksi uran merkkipaaluista on lähimenneisyydestä, kun populäärikulttuuri-ilmiöksi nousseesta Pepe & Saimaasta Willberg vastaanotti yli 50 vuoden uran jälkeen, 67-vuotiaana, uransa ensimmäisen kultalevyn vuonna 2014.

- ”Vetäytyvänä ja vähäsanaisena esiintyjänä tunnettu Pepe ei ole koskaan pyrkinyt ottamaan itselleen ylimääräistä tilaa. Musiikillisesti hän on kuitenkin perfektionisti, jolla on kyky tulkita miehen herkät tunteet näkyviksi. Tämä on vienyt Pepeä läpi vuosikymmenten ja muuttuvan maailman, joka on globalisoitunut, digitalisoitunut, pirstaloitunut ja monipuolistunut, mutta Pepe on pysynyt monessa mielessä omana muuttumattomana itsenään. Hän ei silti ole jäänyt nostalgia-artistiksi vaan on kehittynyt ja pysynyt kiinnostavana jopa siinä määrin, että suurin menestys tuli vasta lähes 70-vuotiaana. Pepe tarjoaakin kiinnostavan heijastepinnan tutkia suomalaisen musiikki- ja viihdekulttuurin muutosta 60-luvulta tähän päivään”, Koivusalo kertoo. 


- ”Hyvää kannattaa odottaa ja koskaan ei kannata antaa periksi. Ensimmäinen kultalevy 67-vuotiaana ja oma elokuva 78-vuotiaana. Luotan Severin näkemykseen ja kerrontaan dokumentin rakentamisessa. Menen jännittynein mielin katsomaan lopputulosta isolta kankaalta ja varaudun tunneskaalaan sekä mahdollisesti jopa nostamaan kädet lopuksi ilmaan”, Pepe kommentoi.


Rööperiin, Saat miehen kyyneliin, Elämältä kaiken sain. Pepe Willberg on kulkenut polveilevan tien tähän päivään, suomalaisten sydämiin ja epätodennäköiseen tähteyteen. Miltä se kaikki on tuntunut miehestä, joka alussa lauloi vain sillä ehdolla, että salista sammutettiin valot?

Severi Koivusalon käsikirjoittama ja ohjaama musiikillinen dokumenttielokuva PEPE kertoo ainutlaatuisen äänen omaavasta, mutta suosionsa kanssa tasapainoilevasta lahjakkaasta muusikosta, jonka ikoniset kappaleet ovat soineet kotimaisen elämänmenon taustalla jo seitsemällä eri vuosikymmenellä.

Elokuva on kuin salainen kartta Suomen pop-musiikin historiaan sekä nostalginen rakkauslaulu suurten ikäluokkien käynnistämälle nuorisokulttuurille. Mukana matkalla myös mm. Danny, Jorma Uotinen, Vicky Rosti, Matti Mikkola ja Mirja Pyykkö sekä legendaariset kokoonpanot kuten The Islanders, Jormas, Paradise, Mestarit ja Saimaa.
Tästä et selviä kuivin silmin.

Elokuvan tuottavat Helsinki-Filmille Aleksi Bardy ja Severi Koivusalo sekä levittää Cinemanse

Extra Large Music - Extra Large Music

24.03.2025Lumikki oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
24.03.2025Jussi-palkinnot vuoden 2024 kotimaisille elokuville on jaettu
20.03.2025Jenni Vartiainen julkaisee uuden albuminsa ORIGO
20.03.2025Jussi-gaala palkitsee parhaimmat kotimaiset elokuvat ja elokuvantekijät
18.03.2025Vuoden Elokuvaaja -palkinnon 2024 sai Rauno Ronkainen elokuvasta Myrskyluodon Maija
18.03.2025Tampereen elokuvajuhlat saavutti kävijätavoitteensa - 20 näytöstä myytiin loppuun
18.03.2025Viihdetaiteilija Laura Voutilaisen urasta ja elämästä julkaistaan kirja
18.03.2025Häjyt 2 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
14.03.2025William Tell - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.03.2025Taidemaalariliiton Teosvälitys Kaapelitehtaalla

Siirry arkistoon »