Hallituksen kulttuurivihamielistä politiikkaa ei tule hyväksyä

Petteri Orpon hallituksen suunnittelemia kymmenien miljoonien suuruisia kulttuurileikkauksia koskien voisin kirjoittaa siitä, miten järkyttäviä seuraamuksia musiikkiala ja musiikin esittäjät tulevat kohtaamaan liittyen työskentelymahdollisuuksiin, ilmaisunvapauteen ja yhdenvertaisuuteen, ja siitä, että ammattilaiset vaihtavat alaa ja heidät menetetään.

Siitä, miten paljon työttömyyttä ja pahoinvointia alasajosta seuraa. Jo koronan jäljiltä vahingoittunut infrastruktuuri tulee heikentymään entisestään, ja yleisö tulee menettämään valtavan määrän sisältöä. Tätä leikkausten vaikutusten listaa voidaan jatkaa loputtomiin, ja voidaan kertoa siitä, mitä kulttuuriala on yrittänyt asialle tehdä muttei meitä ole kuultu.

Kyse on kuitenkin paljon laajemmasta huolenaiheesta. Valtiovarainministeri Riikka Purran päätös kohdentaa leikkaukset nimenomaan kulttuuriin kertoo kulttuurivihamielisyydestä.

Millä argumenteilla me voimme tällaisessa tilanteessa puolustautua? Kulttuurin rapauttaminen ja hallituksen kulttuurivihamielisyys taas kertoo yleisestä vihamielisyydestä ihmisyyttä kohtaan.

Kulttuuri on kanava, jonka kautta me olemme olemassa, jonka kautta olemme ihmisiä ja yhdessä. Se on osa demokratiaa, se antaa meille äänen. Ensimmäisenä leikkaukset osuvat vähemmistöihin, ja näin laajassa skaalassa ne vaurioittavat jo kaikkea, kaikilta.

Hallituksen leikkaus- ja muut päätökset rapauttavat radikaalisti sivistystä, oikeusvaltiota ja sananvapautta, ja se on vaarallinen suunta. Liittojen aseman heikentäminen samalla lisää oman osuutensa tähän kehitykseen. Tekeillä olevan politiikan myötä kaikelta, mitä teemme ja olemme, lähtee perustavanlaatuinen pohja – oikeudet, joiden pohjalle koko kulttuuri, sivistys ja kansalaisyhteiskunta ovat rakentuneet.

Jos hallituksen suunnitelmat toteutuvat, meiltä lähtee myös mahdollisuus enää puhua omasta puolestamme: taiteilijoilta viedään sananvapaus ja kansalaisyhteiskunnalta se asema, josta käsin olemme voineet rakentaa tätä kaikkea yhteistyössä päättäjien kanssa. Sellaista ei enää haluta, ja siihen meidän pitää puuttua.

Voimmeko tällaisessa tilanteessa tehdä hallituksen kanssa yhteistyötä leikkausten kohdentamisessa, jos koko prosessin tavoite ja lopputulos joka tapauksessa on itsemme ja samalla koko yhteiskunnan sivistyksen ja hyvinvoinnin alasajo? Kaikki argumenttimme ovat hallitukselle syitä toimia nimenomaan päinvastoin – ei kulttuurivihamieliseen hallitukseen voi vedota perustelemalla kulttuurin merkitystä.

Ei ole hedelmällistä, että me kaikki pyydämme omalta osaltamme erikseen, älkää MEILTÄ leikatko – jos kaikilta leikataan, miksi silloin mikään ryhmä olisi tärkeämpi? Ja jos siltä itseen kohdistuvalta leikkaukselta säästyttäisiinkin, mikä tuskin voisi tapahtua, ymmärrämmekö, mitä haittaa kaikki leikkaukset ympärillämme joka tapauksessa tekevät kaikille, myös itsellemme?

Miten edes voisimme jatkossa yrittää omassa kuplassamme edistää esimerkiksi monimuotoisuutta, oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta, jos joka tapauksessa yhteiskuntaa ympärillämme viedään syrjivään ja rasistiseen suuntaan? Jos kulttuurista tulee joka tapauksessa vain harvojen etuoikeus, kenelle me sitä silloin teemme? 

Nyt hallitus toteuttaa hajota ja hallitse -politiikkaa, kun kulttuuriala on laitettu OKM:n sisällä taistelemaan muiden tärkeiden sektoreiden kanssa roposista. Voimmeko suostua sellaiseen, vai pitäisikö meidän kaikkien yhdessä vaatia loppua tälle koko politiikalle?

Milloin me kulttuurialana, ja laajemminkin kansalaisyhteiskuntana, heräämme siihen, että jos emme yhdessä kysy niitä olennaisia kysymyksiä ja vaadi kaikkien perustavanlaatuisia oikeuksia, meillä ei ole kohta mitään jäljellä?

Kulttuurikenttämme on monimuotoinen ja korkealaatuinen, ja alasajon sijaan sitä pitäisi tietenkin kehittää vieläkin elinvoimaisemmaksi. Kaikki mitä meillä on, on vuosikymmenten työn tulos, eikä sellaista rakenneta hetkessä takaisin – etenkään, jos annamme nyt viedä itseltämme siihen oikeudet ja työkalut sekä aseman, jossa meitä kuullaan. Siksi meidän kaikkien pitäisi vaatia koko politiikan suunnan muuttamista, mutta onko se tämän hallituksen kanssa mahdollista? 

Tulisiko meidän yhdessä vaatia sellaista muutosta, joka olisi meidän kaikkien eduksi, nyt kun meillä on siihen vielä mahdollisuus? Tai voisimmeko ajatella, että yhteiskunnan, hyvinvoinnin, kulttuurin tulevaisuuden, oikeusvaltion, demokratian ja tulevien sukupolvien vuoksi meillä on, itse asiassa, ei vain mahdollisuus vaan velvollisuus toimia niin?

Sanni Kahilainen
Viestintäpäällikkö, Muusikkojen liitto

Kuva © Tero Ahonen

(Muusikkojen liiton kannanotto 2.9.2024)

Suomen Muusikkojen Liitto ry on vuonna 1917 perustettu muusikkojen ammattijärjestö, johon kuuluu noin 3 800 jäsentä. Noin kolmannes jäsenistöstä on orkesterimuusikkoja, ja kaksi kolmannesta toimii freelancereina musiikin eri sektoreilla. Muusikkojen liitto omistaa G Livelab -musiikkiklubit ja Radio Helsingin.