Kulttuurileikkaukset pelättyä pienemmät, heikentävät silti kuvataiteen alaa

05.09.2024

Leikkaus kulttuurin valtionavustuksiin rapauttaa koko kuvataidealan rakenteita ja on ristiriidassa hallituksen kulttuuripoliittisten tavoitteiden kanssa.

Leikkausten myötä hallituspuolueiden ja hallitusohjelman kulttuuria koskevat tavoitteet eivät voi toteutua toivotulla tavalla. Kuvataiteen alalla leikkaukset uhkaavat konkretisoitua esimerkiksi taidenäyttelytarjonnan supistumisena.

Hallitus päätyi budjettiriihessä leikkaamaan taiteen ja kulttuurin rahoitusta 17,4 miljoonaa euroa. Tämän päälle tulee vielä yksityisen kopioinnin hyvityksen leikkaus (-5 miljoonaa euroa). Lisäksi monet muut sopeutustoimet vaikuttavat kulttuurialan ammattilaisiin.

- "Leikkausten pieneneminen valtiovarainministeriön esityksestä on luonnollisesti helpottava uutinen, mutta leikkausten vaikutukset tulevat silti olemaan koko kuvataidealaa heikentäviä. Tänä vuonna jo paljon pienemmät kulttuurileikkaukset ovat johtaneet esimerkiksi toiminnan supistamiseen kuvataiteen yhteisöissä, ja suomalaisen taiteen kansainvälistymispanostusten heikkenemiseen. Nyt alaa odottaa vielä moninkertainen kuritus. Kulttuurista leikkaaminen on valinta, josta kärsivät taiteen tekijät ja yleisöt, mutta myös kansantalous, sivistys ja hyvinvointi", sanoo Suomen Taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Annukka Vähäsöyrinki.

Uudet säästöt jakautuvat esittävän taiteen ja museoiden valtionosuuksiin (10,8 miljoonaa euroa) sekä taiteen ja kulttuurin edistämisen valtionavustuksiin (6,5 miljoonaa euroa). Tarkemmat leikkauskohteet selviävät syyskuun lopulla, kun hallitus antaa budjetin eduskunnan käsittelyyn.

Leikkauksen kohteena olevasta rahoituksesta mahdollistetaan laajasti alan keskeistä infrastruktuuria: taidemuseoita, gallerioita, taidelainaamoita ja kansainvälisen toiminnan edistämistä. Yksityisen kopioinnin hyvityksen leikkaus heikentää suomalaisen mediataiteen asemaa.

- "Suomen kuvataidenäyttelyissä ja -tapahtumissa tehtiin viime vuonna kaikkien aikojen kävijäennätys, kun 5 miljoonan käynnin rajapyykki ylitettiin. Tuoreessa Museobarometrissa liki kolmannes vastanneista museonjohtajista kertoo kuitenkin ensi vuonna edessä olevan näyttelytuotannon supistamista. Kulttuurileikkaus osuu paitsi taiteen ammattilaisiin, myös kuvataiteesta nauttivaan yleisöön", sanoo Annukka Vähäsöyrinki.


Orpon hallitusohjelmassa tavoitellaan luovien alojen kasvua vauhdittavia malleja ja suomalaisen taiteen kansainvälistymistä. ”Monipuolinen ja arvostettu taide- ja kulttuurielämä on sivistysvaltion tunnusmerkki”, hallitusohjelma tunnistaa.

Niin ikään hallituspuolueista Kokoomus, RKP ja Kristillisdemokraatit ilmoittivat ennen eduskuntavaaleja tavoittelevansa kulttuuribudjetin nostoa tai silloisen tason ylläpitoa.

- "Kulttuurin leikkauksilla hallitusohjelman ja -puolueiden tavoitteet jäävät toteutumatta. Suunta on syytä kääntää ensi kevään puoliväliriihessä", Annukka Vähäsöyrinki toteaa.

Kädenojennuksena luoville aloille hallitus päätti osoittaa yhteensä 9 miljoonan euron uuden rahoitusinstrumentin Business Finlandin myöntövaltuuteen.

- "On tärkeää muokata Business Finlandin rahoitusinstrumentteja soveltumaan eri taiteenaloille ja kommunikoida alan toimijoiden kanssa, jotta tästä voidaan saada aidosti luovalle alalle hyödyllinen tuki", sanoo Annukka Vähäsöyrinki.

Suomen Taiteilijaseura on vuonna 1864 perustettu kuvataiteen vaikuttaja- ja asiantuntijajärjestö, joka edustaa yli 3 000 ammattitaiteilijaa. Seuran tehtävänä on edistää kuvataiteilijoiden asemaa ja työskentelymahdollisuuksia sekä vahvistaa kuvataiteen merkitystä yhteiskunnassa.

Taiteilijaseura toimii aktiivisena edunvalvojana, joka vaikuttaa kuvataidetta koskevaan kulttuuripolitiikkaan ja lainsäädäntöön. Taiteilijaseura tarjoaa ajankohtaista tietoa alasta medialle ja päättäjille sekä kehitämme kuvataidealan käytäntöjä. Suomen Taiteilijaseuraan kuuluu kuusi jäsenjärjestöä.

Kuvataiteilijamatrikkeli – Suomen Taiteilijaseura

13.05.2025Euroviisut Baselissa huipentuvat tällä viikolla kahteen semifinaaliin ja lauantain finaaliin
13.05.2025Minecraft-elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
09.05.2025Legendaarinen Kaija Koo julkaisi uuden singlen
08.05.2025Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset - TEATTERIARVOSTELU
08.05.2025Nainen ja meri - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Muistojen matka - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Warfare - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Darude juhlii 25-vuotista uraansa massiivisella STORM25-maailmankiertueella, joka tuo artistin Suomeen juhlakeikalle syksyllä
08.05.2025Ilta Sirkus Finlandiassa-konserttisarja tarjoilee neljä ainutkertaista ja räätälöityä musiikkielämystä
08.05.2025Esikoisromaani Mies Martista kuvaa kolmekymppisten kaverusten suhdekiemuroita ja elämänvalintoja

Siirry arkistoon »