Iron Maiden Helsingin Olympiastadionille ensi kesänä
23.09.2024
Heavy metal -legenda Iron Maiden saapuu Helsingin Olympiastadionille maanantaina 16. kesäkuuta osana ensi vuonna käynnistyvää Run For Your Lives -maailmankiertuetta. Kiertue juhlistaa vuonna 1975 perustetun yhtyeen 50-vuotista taivalta.
Keikkojen biisilista tulee koostumaan Iron Maidenin uran määritelleiden varhaisten vuosikymmenten tuotannosta ja yhtye lupaa että show tulee olemaan yhtyeen historian paras.
Iron Maiden aloittaa Run For Your Lives -maailmankiertueensa Budapestistä 27. päivä toukokuuta ensi vuonna. Nyt julkistettu kiertue sisältää yhteensä 28 stadion-, festivaali- ja areenakeikkaa ympäri Eurooppaa.
Ensi vuonna tulee kuluneeksi viisikymmentä vuotta siitä, kun Steve Harris perusti yhtyeen loppuvuodesta 1975. Tämän kunniaksi kiertueen keikoilla Maiden-faneille luvataan erityinen biisilista, joka sisältää kappaleita Iron Maidenin yhdeksältä ensimmäiseltä studiolevyltä Iron Maidenista Fear of the Darkiin. Myös shown luvataan olevan yhtyeen historian näyttävin.
Suomessa kiertue pysähtyy Helsingin Olympiastadionilla maanantaina 16. kesäkuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin torstaina 26. syyskuuta klo 11 Lippu.fi:ssä.
Kuva © John McMurtrie
- "Ensi vuosi on hyvin erityinen Iron Maidenille ja aiomme tarjota faneillemme once in a lifetime -livekokemuksen. Tulossa on kiertue, joka saa hymyn huulille. Jos olet nähnyt meidät aikaisemmin livenä, valmistaudu kokemaan aivan uudelle tasolle viety keikka. Ja jos et ole nähnyt meitä aiemmin, niin mitä hittoa olet odottanut? Nyt sinulla on tilaisuus selvittää, mistä olet jäänyt paitsi", sanoo laulaja Bruce Dickinson.
- "50 vuotta Iron Maidenia, joista minä olen kokenut 46! Yli 100 miljoonaa myytyä albumia ja lähes 2500 keikkaa 64 maassa miljoonille faneille, ja rakastamme edelleen jokaista sekuntia. Pidämme yhä jokaista kiertuetta uutena mahdollisuutena tuoda jotain erilaista ja jännittävää faneillemme."
- "Seuraava kiertue on hyvin spesiaali ja aiomme panna kaiken peliin. Biisilistassa tulee olemaan klassikoita ja fanien suosikkeja yhtyeen yhdeksältä ensimmäiseltä albumilta. Näistä biiseistä monia ei ole soitettu vuosiin, eikä todennäköisesti soiteta enää koskaan tulevaisuudessa. Olemme työskennelleet jo kuukausia luodaksemme entistä näyttävämmän show:n, joka herättää kappaleet henkiin entistä paremmin. Seuraavat pari vuotta tulevat olemaan valtavia sekä Iron Maidenille että Eddielle, ja olemme innoissamme siitä mitä meillä on tarjota faneillemme koko 50-vuotisvuotemme ajan. Lupaan, että tulette kaikki olemaan todella onnellisia", sanoo yhtyeen manageri Rod Smallwood.
Kiertueen ensimmäisellä puoliskolla, Suomi mukaan lukien, lämmittelijänä nähdään amerikkalainen Halestorm. Kiertueen jälkimmäisellä puoliskolla lämmittelijänä on ruotsalainen Avatar. Britanniassa ja Irlannissa mukana on myös brittiläinen metallibändi The Raven Age.
Iron Maiden viimeistelee parhaillaan kehuttua The Future Past Tour -kiertuettaan, joka alkoi aiemmin tässä kuussa Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Kiertue jatkuu vielä Japanissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Meksikossa, Kolumbiassa, Chilessä ja Argentiinassa ennen kuin päättyy joulukuussa kahteen konserttiin valtavalla Allianz Parque -stadionilla Sao Paulossa, Brasiliassa.
Suomessa Iron Maiden on konsertoinut viimeksi loppuunmyydyillä keikoilla Tampereen Nokia Arenalla kesäkuussa 2023. Helsingin Olympiastadionilla yhtye on nähty aiemmin vuosina 2008, 2011 ja 2013.
Iron Maiden (UK) Ma 16.6.2025 Olympiastadion, Helsinki Special guest: Halestorm (USA) Ovet klo 17.00
Liput myyntiin to 26.9.2024 klo 11 Palvelumaksuineen alkaen 69,50 € Lippu.fi:stä.
|