Uusi tietokirja avaa poikkeuksellisen näkymän suomalaissotilaiden mieliin

Historioitsija Ilari Taskisen teos Terveiseni täältä jostakin: Suomalaissotilaiden kirjeenvaihto talvi- ja jatkosodassa piirtää ainutlaatuisen kuvan sota-ajan suomalaisten tunteista ja kokemuksista. Vaimoille ja äideille kirjoitettujen kirjeiden lisäksi Taskinen nostaa esille sotilaiden kirjeenvaihdon tuntemattomien naisten ja muiden miesten kanssa.

Näissä unohduksiin painuneissa kirjeissä kerrottiin poikkeuksellisella tavalla rintaman vaaroista, etsittiin rakkautta ja avauduttiin synkimmistäkin ajatuksista. Parhaimmillaan kirjekaveri oli terapeutti, jolle saattoi uskoutua ilman pelkoa arvostelusta.

”Nuoruus menee sodan jalkojen alla. Voi meitä nuoria.”

Näin kirjoitti karjalainen Katjusa Lauri-nimiselle sotilaalle jatkosodan lopulla vuonna 1944. Sotavuosien aikana Lauri oli kirjeenvaihdossa monien muidenkin ihmisten kanssa: ihastusten, kavereiden, perheenjäsenten.

Ilari Taskisen Terveiseni täältä jostakin on koskettava kuvaus Laurin ja muiden suomalaissotilaiden kirjeenvaihdosta, josta muodostui elämänlanka talvi- ja jatkosodan rasitusten ja surujen keskellä. Ennen sotaa harva tavallinen suomalainen oli kirjoittanut kirjettä, mutta sotavuosina niitä laadittiin yli miljardi. Niiden avaama näkymä ihmisten tunteisiin ja kokemuksiin muistuttaa siitä inhimillisestä puolesta, joka sodan aikana jää varjoon.

Sotilaiden kirjeverkostot olivat laajoja: miehet eivät kirjoittaneet vain kotiin perheilleen tai rakastetuilleen vaan myös muualla rintamalla taisteleville ystävilleen ja veljilleen.

Kavereille, tyttöystäville ja tuntemattomille lähetettyjä kirjeitä ei ole muisteltu tai säilytetty sodan jälkeen yhtä paljon kuin perhekirjeitä, mutta ne ovat silti olleet merkityksellisiä. Erityisesti miesten keskinäiset viestit ovat olleet unohtunut osa sotien historiaa.

- ”Sotilaiden kirjeet kavereille ja veljille tarjoavat kiehtovan vertailukohdan vaimoille ja äideille lähetetyille viesteille. Jälkimmäisiin verrattuna miesten väliset kirjeet tuntuvat avoimilta ja rehellisiltä moninaisine tarinoineen taisteluista ja vaaroista, joista sotilaat eivät hiiskahtaneetkaan naispuolisille läheisilleen. Missään muissa kirjeissä sodan todellisuus ei tule yhtä lähelle”, Taskinen kertoo.

Miesten välinen kirjoittelu oli kuitenkin vähäistä. Kirjeenvaihtoa pidettiin epämiehekkäänä, koska se oli ristiriidassa miesten itsenäisyyden ihanteen kanssa.

Lisäksi sotilailla oli erityisesti lehti-ilmoitusten kautta etsittyjä kirjeystäviä, tuntemattomia naisia, joille heidän oli usein helpompi avautua peloistaan ja vaikeuksistaan kuin läheisilleen. Vielä talvisodassa sotilaiden ja naisten kirjeenvaihto oli toverillista asesisaruutta, mutta jatkosodassa kirjoitusmotiivit olivat henkilökohtaiset.

Nuoret miehet etsivät rakkautta, ja sadat elleivät tuhannet sotilaat ja naiset löysivätkin sen kirjeiden kautta. Suhteita ei kuitenkaan määritellyt vain seksuaalisuus. Kirjeiden keskiössä oli ystävyys, joka oli aikakaudella miesten ja naisten välillä poikkeuksellista.

- ”Sotilaat kertoivat kirjeystävilleen synkimmistäkin tunteistaan, jotka he pitivät muilta piilossa – joko suojellakseen läheisiään huolelta tai varjellakseen mieheyttään. Kirjeystävien kanssa tällaisia rajoitteita ei ollut. Sotilaat kirjoittivat heille masennuksestaan niin avoimesti, että se oli usein kirjeiden pääsisältö. Kontrasti perhekirjeisiin oli hätkähdyttävä: vaimoilleen ja äideilleen sotilaat vakuuttivat kerta toisensa jälkeen olevansa hyvässä kunnossa. Rakkaimpien rauhoittelu oli koko tämän kirjeenvaihdon ydin. Kirjekavereille lähetettyjen viestien ensimmäiset rivit sen sijaan kertoivat toistuvasti masennuksesta”, Taskinen sanoo.

Sotavuosina kirjeet olivat olleet pakopaikka rintaman mielettömyydestä ja terapeuttinen väline, mutta sodan päätyttyä todellisuutta ei tarvinnut enää samalla tavalla paeta. Sotien jälkeen kirjeystävyydet hiipuivatkin vähitellen suomalaisten palatessa takaisin normaaliin elämään.

- ”Vaikka sodan kokeneet miehet ja naiset pitivät kirjeet piilossa muiden katseilta, he eivät unohtaneet niitä. Kirjeet olivat heille muistoja elämää ravistelleista vuosista, kokemuksista ja läheisistä, joita ei voinut unohtaa siitäkin huolimatta, että menneisyyden kohtaaminen saattoi pelottaa.”