Vuoden raportoija -palkinto Heidi Pakariselle

23.09.2024

Teosto on myöntänyt vuoden 2024 Vuoden raportoija –tunnustuksen ja 2000 euron palkintosumman Heidi Pakariselle. Pakarinen on tullut tunnetuksi tangokuningattarena, joka on tehnyt mittavan uran tanssimusiikin esittäjänä.

Vuoden raportoija -palkinto annetaan kiitoksena esitysten esimerkillisestä ilmoittamisesta, joka tuo kappaleiden tekijöille tärkeät korvaukset.

Heidi Pakarinen on esiintynyt jo kymmeniä vuosia. Vuonna 2013 hän voitti Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun ja ensimmäinen sooloalbumi ilmestyi vuonna 2014. Laulaminen on ollut päätyö tangokuningattareksi kruunaamisesta lähtien.

- ”Vuodessa tulee tehtyä 140-160 keikkaa erilaisissa tapahtumissa. Esiinnyn paljon tanssilavoilla, ravintoloissa ja laivoilla, mutta teen myös konsertteja kirkoissa ja konserttisaleissa. Pienempiä esiintymisiä on esimerkiksi vanhustentaloissa ja palvelutaloissa”, sanoo pitkin vuotta ahkerasti keikkaileva artisti.

Pakarisen keikkaohjelmisto on monipuolinen. Häntä on kiitetty siitä, että hän pyrkii aina löytämään kulloiseenkin yleisöön, tapahtumaan sekä paikan tunnelmaan sopivat kappaleet.

Näin jokainen musiikillinen hetki on ainutkertainen. Kotimaiseen tuotantoon painottuvan musiikki on suomalaisten huipputekijöiden kuten Toivo KärjenEsa NiemisenPertti JalosenKikka LaitisenJari Rönkön ja Simo Kohon käsialaa.

Tärkeä osa laulajan ammattitaitoa ovat esitysilmoitukset, jotka Pakarinen tekee aina itse. Esiintyjän ilmoittaman keikkasetin avulla Teosto ohjaa keräämänsä korvaukset kappaleiden säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille. Pakarisen ilmoitukset näkyvät siis suoraan kappaleita tehneiden ammattilaisten pankkitilillä.

- ”Usein Teoston tilityspäivän jälkeen saan viestejä, joissa kiitetään esitysilmoitusten tekemisestä. Niitä on ihana saada! Arvostan suuresti säveltämisen ja sanoittamisen taitoa, kykyä luoda ihmisiä puhuttelevia ja tunteisiin vetoavia kokonaisuuksia. Jokainen laulu on merkittävä, koska se on tekijänsä sydämen tuote”, Pakarinen kiittää lauluntekijöitä.

Musiikin esittämisen lisäksi Pakarinen työskentelee muun muassa juontajana, yhteislaulutilaisuuksien vetäjänä ja toimittajana sekä tapahtumakoordinaattorina. Häntä on kuultu pitkään esimerkiksi Yle Radio Suomen Sekahaku -ohjelman vetäjänä. Tulevaisuudessa toiveena on siirtyä päästä tekemään enemmän myös lastenmusiikkia.

- ”On ihanaa saada tuottaa musiikilla iloa ja riemua, erilaisia tunnekokemuksia kaikille ja kaikenikäisille! Hyvin usein musiikki luo vahvoja muistoja koettuihin ja elettyihin hetkiin ja kulkee matkassamme läpi elämämme. Musiikki on minulle valtava universaali voima, joka luo turvaa, rakkautta ja apua koko elämän ajan”, Pakarinen sanoo.

Vuoden raportoija -palkinnon jakavat Teosto, Suomen Säveltäjät ry, Suomen Musiikintekijät ry ja Suomen Musiikkikustantajat ry

Aiempina vuosina Vuoden raportoija -tunnustuksen ovat saaneet mm. Katri Ylander, Annika Nord, Club For Five, Sinitaivas, Saija Tuupanen, Suvi Teräsniska, Yö-yhtye, Markku Aro, Tuomas Lehto ja Antti Ahopelto.

Graafinen ohje - logot, värit ja typografia - Teosto

24.03.2025Lumikki oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
24.03.2025Jussi-palkinnot vuoden 2024 kotimaisille elokuville on jaettu
20.03.2025Jenni Vartiainen julkaisee uuden albuminsa ORIGO
20.03.2025Jussi-gaala palkitsee parhaimmat kotimaiset elokuvat ja elokuvantekijät
18.03.2025Vuoden Elokuvaaja -palkinnon 2024 sai Rauno Ronkainen elokuvasta Myrskyluodon Maija
18.03.2025Tampereen elokuvajuhlat saavutti kävijätavoitteensa - 20 näytöstä myytiin loppuun
18.03.2025Viihdetaiteilija Laura Voutilaisen urasta ja elämästä julkaistaan kirja
18.03.2025Häjyt 2 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
14.03.2025William Tell - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.03.2025Taidemaalariliiton Teosvälitys Kaapelitehtaalla

Siirry arkistoon »