Markku Aron 75-vuotisjuhlakonsertti järjestetään Tampere-talossa marraskuussa

24.09.2024

Suomen suosituimpiin iskelmälaulajiin jo vuosikymmenten ajan lukeutunut Markku Aro täyttää 75 vuotta ensi vuoden alussa. Merkkipäivää juhlistetaan Tampere-talossa lauantaina 30. marraskuuta järjestettävässä juhlakonsertissa.

Luvassa on Markku Aron hittejä vuosien varrelta. Konsertin säestyksestä vastaa Esa Niemisen juhlaorkesteri.

Example

Kuva © Tom Lahti / FoTom

Vuoden 1968 Käyn uudelleen eiliseen -esikoissinglellään läpimurron vasta 18-vuotiaana tehnyt Markku Aro on viihdyttänyt suomalaisyleisöä jo usean vuosikymmenen ajan. Iskelmä-Finlandialla vuonna 2017 palkittu Markku Aro tunnetaan raudanlujana ammattilaisena, joka on pysynyt yleisön kestosuosikkina vuodesta toiseen.

Suomea vuoden 1971 Euroviisuissa edustaneen Aron hittien määrä on valtava. Käyn uudelleen eilisiin -esikoishitin lisäksi mies tunnetaan mm. Hyvännäköinen, Etsin kunnes löydän sun, Jestas sentään, Keskiyön aikaan, Pois sun vien ja Ollaan lähekkäin -hiteistään. Aron viimeisin julkaisu on vuonna 2023 ilmestynyt Mun unessain -single.

Edelleen aktiivisesti keikkaileva Aro täyttää 75-vuotta 3. helmikuuta 2025. Syntymäpäiviä juhlitaan Tampere-talon juhlakonsertin merkeissä jo marraskuussa, sillä alkuvuodesta mies kiertää Suomea menestyksekkäällä Yhdessä osa 2-kiertueella.

Example

Kuva © Tom Lahti / FoTom

Ensimmäisen konserttisalikiertueensa viisi vuotta sitten tehnyt Markku Aro odottaa tulevaa juhlakonserttia jo iloisin mielin.

- "Marraskuisen juhlakonsertin ohjelmiston rakennus on jo aloitettu. Omien hittieni lisäks konsertissa tullaan kuulemaan ainakin 70-luvun soul-hittejä. Olen valinnut mukaan sellaisia kappaleita, mistä olen itse vuosien varrella pitänyt. Uskon, että biisit tulevat soimaan komeasti Esa Niemisen ison juhlaorkesterin säestämänä. Tervetuloa mukaan.", Markku Aro sanoo.

Markku Aron kaikki tulevat keikat voit katsoa täältä

Syksyllä Petri Laaksosen

06.02.2025A Complete Unknown - ELOKUVA-ARVOSTELU
09.02.2025Mikko Alatalon Maalaispojasta 50 vuotta -kiertue jatkuu helmikuussa
09.02.2025Kuinka tulla onnelliseksi? - filosofi Frank Martelan uutuuskirja antaa tuoreen, yllättävän ja inspiroivan vastauksen
08.02.2025Nuorten artistien juhlaa Iskelmä Gaalassa - Kuumaa-yhtyeelle eniten ehdokkuuksia
07.02.2025Porin Aito Iskelmä Festivaali takoo ennätyksiä
07.02.2025Lukurauhan päivää vietetään sunnuntaina 9. helmikuuta
06.02.2025Yhdessä-kiertueen ensi-illassa yli tuhatpäinen yleisö
06.02.2025Suursuosion saaneet Syke-elokuvat saavat jatkoa - romanttisen draamakomedian kuvaukset alkavat tässä kuussa
06.02.2025Pirkko Saision Suliko on Runeberg-voittaja 2025
05.02.20252000-luvun alun suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva DISCO julkaisi albumin lähes 20 vuoden tauon jälkeen

Siirry arkistoon »