WSOY:n kirjailija Martta Kaukonen ehdolla saksalaisen rikoskirjallisuuspalkinnon saajaksi

13.10.2024

Terapiassa

Kirjailija Martta Kaukonen on ehdolla saksalaisen Viktor Crime Award -palkinnon saajaksi  vuonna 2021 ilmestyneestä esikoistrilleristään Terapiassa. Palkinto jaetaan Euroopan suurimmilla kansainvälisillä dekkarifestivaaleilla ”Mord am Hell”. Festivaalit järjestetään 1. marraskuuta Gelsenkirchenissä Saksassa.

Martta Kaukosen psykologinen trilleri Terapiassa (2021) ihastutti lukijat ja kriitikot niin Suomessa kuin maailmalla ja sen käännösoikeudet on myyty jo viiteentoista maahan, muun muassa Englantiin ja Yhdysvaltoihin.

Kaukosen toinen romaani Sinun varjossasi ilmestyi vuonna 2022 ja kolmas, Hengissä, viime vuonna. Terapiassa-trillerin tv-sarjaoikeudet on ostanut amerikkalais-saksalainen tuotantoyhtiö Legendary Tobis. Se suunnittelee tekevänsä teoksen pohjalta saksankielisen sarjan nimeltä Therapiert.

Kirjailija Martta Kaukonen. Kuva: Otto Virtanen

Kuva © Otto Virtanen

Kaukosen kirjallisuusagentti Elina Ahlbäck on riemuissaan suomalaisen kirjallisuuden menestyksestä Saksassa ja Martta Kaukosen esikoistrillerin saamasta palkintoehdokkuudesta.

- ”Kyseessä on Saksan merkittävimpiin rikoskirjallisuuden palkintoihin kuuluva Viktor Crime Award, joka jaetaan Euroopan suurimmilla kansainvälisillä dekkarifestivaaleilla. Der Spiegel-lehden Bestseller-listallekin noussut Martta Kaukonen on ehdokkuudellaan todella maailmanluokan kirjailijoiden seurassa. Raadissa ovat palkinnon perustaja, Saksan menestynein jännityskirjailija, Sebastian Fitzek sekä mm. bestseller-kirjailija Romy Hausmann (Lapsikulta, Verenpuna) ja jännityskirja- ja dekkarikriitikko Margarete von Schwarzkopf.”

Ehdokkaita palkinnon saajaksi kansainvälisessä kategoriassa on kaikkiaan kolme. Muut ehdokkaat ovat Lucy Goacher (Abgrund) ja Gillian McAllister (Going Back). Viktor Crime Award jaetaan nyt kolmannen kerran. 

WSOY | WSOY

13.05.2025Euroviisut Baselissa huipentuvat tällä viikolla kahteen semifinaaliin ja lauantain finaaliin
13.05.2025Minecraft-elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
09.05.2025Legendaarinen Kaija Koo julkaisi uuden singlen
08.05.2025Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset - TEATTERIARVOSTELU
08.05.2025Nainen ja meri - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Muistojen matka - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Warfare - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Darude juhlii 25-vuotista uraansa massiivisella STORM25-maailmankiertueella, joka tuo artistin Suomeen juhlakeikalle syksyllä
08.05.2025Ilta Sirkus Finlandiassa-konserttisarja tarjoilee neljä ainutkertaista ja räätälöityä musiikkielämystä
08.05.2025Esikoisromaani Mies Martista kuvaa kolmekymppisten kaverusten suhdekiemuroita ja elämänvalintoja

Siirry arkistoon »