Sakset seis! -kampanja kulttuurin rahoituksen leikkauksia vastaan

29.11.2024

Kulttuurin rahoitukseen esitetään nyt ennennäkemättömän suuria leikkauksia, jotka uhkaavat murentaa koko kulttuurielämän perustan.

Sakset seis! on tekijöiden ja yleisön yhteinen hätähuuto taiteen ja kulttuurin puolesta. Se koostuu Suuresta kulttuuriadressista 1.10.–4.12.2024 sekä mielenilmauksesta 5.12., jonka yhteydessä adressi allekirjoituksineen luovutetaan maan päättäjille. Kampanja käynnistyi 1.10., Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivänä.

Kulttuurilla ja taiteella on ollut keskeinen rooli kansakunnan luomisessa. Taide ja sivistys ovat edelleen keskeinen huoltovarmuustekijä, luovuuden ja hyvinvoinnin lähde. Taide ja kulttuuri kuuluvat kansalaisten perusoikeuksiin, eikä niistä voi leikata ilman radikaaleja seurauksia.

Hallituksen lyhytnäköiset leikkaukset vaarantavat nyt koko kulttuurialan. Kulttuurin ja taiteen tekijät, organisaatiot ja yleisö vaativat nyt yhdessä Suurella kulttuuriadressilla leikkauksien perumista.

Yhteinen huoli yhdistää suomalaiset kulttuurialan organisaatiot, yritykset, yhdistykset, ryhmät ja moninaiset yleisöt laajaksi rintamaksi. Organisaatioita pyydetään mukaan jakamaan adressia ja kaikkia, niin tekijöitä kuin yleisöjäkin pyydetään allekirjoittamaan adressi.

Adressia kerätään adressit.com-palvelussa 1.10.–4.12. Adressin allekirjoittamiseen kehotetaan kulttuuritilaisuuksissa ja kokoontumispaikoissa ympäri Suomen koko keruuajan.

Suuri kulttuuriadressi luovutetaan päättäjille itsenäisyyspäivän aattona 5.12. Helsingissä Kansalaistorilla. Luovutustilaisuus on julkinen mielenilmaus, johon kootaan laaja joukko osallistujia.

Adressi on saatavilla myös ruotsiksi, englanniksi ja pohjoissaameksi. Sosiaalisessa mediassa adressia jaetaan tunnistein #SaksetSeis ja #SuuriKulttuuriadressi. Sakset seis -kampanjan järjestävät Forum Artis ja Mitta on täysi -työryhmä.

saksetseis.fi

Sakset seis! -kampanja käynnistyy - Suomen elokuvasäätiö

06.02.2025A Complete Unknown - ELOKUVA-ARVOSTELU
09.02.2025Mikko Alatalon Maalaispojasta 50 vuotta -kiertue jatkuu helmikuussa
09.02.2025Kuinka tulla onnelliseksi? - filosofi Frank Martelan uutuuskirja antaa tuoreen, yllättävän ja inspiroivan vastauksen
08.02.2025Nuorten artistien juhlaa Iskelmä Gaalassa - Kuumaa-yhtyeelle eniten ehdokkuuksia
07.02.2025Porin Aito Iskelmä Festivaali takoo ennätyksiä
07.02.2025Lukurauhan päivää vietetään sunnuntaina 9. helmikuuta
06.02.2025Yhdessä-kiertueen ensi-illassa yli tuhatpäinen yleisö
06.02.2025Suursuosion saaneet Syke-elokuvat saavat jatkoa - romanttisen draamakomedian kuvaukset alkavat tässä kuussa
06.02.2025Pirkko Saision Suliko on Runeberg-voittaja 2025
05.02.20252000-luvun alun suosituimpiin yhtyeisiin kuuluva DISCO julkaisi albumin lähes 20 vuoden tauon jälkeen

Siirry arkistoon »