Smile 2 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva23.10.2024
Viime viikonlopun katsotuin elokuva Niko ja myrskyporojen arvoitus paransi tulostaan ensi-iltaviikonlopustaan 23,5 % ja keräsi toisena viikonloppunaan 13 563 katsojaa. Se ei kuitenkaan riittänyt kärkipaikan pitämiseen. Ykköspaikalle nousi ensi-illassa ollut Parker Finnin ohjaama Smile 2, jonka ensi-iltaviikonlopun saalis oli 13 680. Ensimmäinen Finnin ohjaama Smile (2022) keräsi yhteensä 80 893 katsojaa ja kauhuelokuvalle hyvin epätyypillisesti kartutti katsojansa pitkän aikavälin aikana napaten ainoan päivän katsotuimman elokuvan tittelinsä vasta yli neljän viikon levityksessä olon jälkeen, viidennen viikkonsa perjantaina. Smile 2:lla tullee olemaan tyypillisempi kauhuelokuvan kaari. Niko ja myrskyporojen arvoitus keräsi syyslomaviikon (ma–to) arkipäivinä yli 20 000 katsojaa on kerännyt yhteensä jo 48 783 katsojaa. Viikonloppuna tuli ensi-iltaan myös kaksi kotimaista elokuvaa. Nils-Erik Ekblomin ohjaama For Boys keräsi 89 katsojaa seitsemässä teatterissa ja Hannaleena Haurun ja Katja Gauriloffin ohjaama Parvet 88 katsojaa 13 teatterissa (elokuvalla ennakot mukaan lukien 180 katsojaa). Muut ensi-illat olivat sijalla kymmenen avannut Baltasar Kormákurin islantilais-brittiläinen Touch 2582:lla ja Bertrand Bonellon ohjaama neljässätoista teatterissa esitetty ranskalais-kanadalainen Peto 194 katsojalla. (Teksti © Suomen elokuvasäätiö) TOP 20 -listan viime viikonlopun elokuvista voit katsoa täältä |