Pohjoismaiden neuvoston Elokuvapalkinto 2024 Norjaan

23.10.2024

Sex (2024) - IMDb

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon 2024 voittaja julkistettiin myöhään tiistai-iltana Suomen aikaa Islannin yleisradioyhtiö RÚV:n TV-ohjelmassa osana Pohjoismaiden neuvoston palkintoja.

Tämän vuoden elokuvapalkinnon voittaja on norjalainen elokuva Sex, jonka on käsikirjoittanut ja ohjannut Dag Johan Haugerud ja jonka ovat tuottaneet Yngve Sæther ja Hege Hauff Hvattum tuotantoyhtiö Motlysille.

Elokuvan trailerin voit katsoa täältä 

Sex seuraa kahta heteroavioliitossa elävää miestä, joiden yllättävät kokemukset haastavat heidän käsityksensä seksuaalisuudesta, sukupuolesta ja identiteetistä. Toinen heistä on seksuaalisessa kanssakäymisessä miehen kanssa, mutta ei pidä sitä osoituksena homoseksuaalisuudesta tai uskottomuudesta.

Toinen puolestaan näkee unia, joissa David Bowie pitää häntä naisena. Tämä herättää hämmennystä ja saa miehen pohtimaan, kuinka paljon muiden katseet muokkaavat ihmisen persoonallisuutta.

Sex sai ensi-iltansa Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla 2024, jossa se voitti kolme palkintoa ja sai elokuussa peräti neljä Norjan elokuva-alan Amanda -palkintoa parhaasta käsikirjoituksesta, parhaasta ohjauksesta, parhaasta pääosasta ja parhaasta sivuosasta.

Pohjoismainen palkintolautakunta (Heidi Hilarius-Kalkau Philipsen, Mikaela Westerlund, Klaus Georg Hansen, Jóna Finnsdóttir, Inger Merete Hobbelstad ja Emma Gray Munthe) valitsi Sex´in voittajaksi kuudesta pohjoismaisesta ehdokkaasta seuraavin perusteluin (lyhyesti):

”Seksi ei ole pelkkää seksiä. Tämä tosiasia ilmenee selvemmin kuin koskaan ohjaaja-käsikirjoittaja Dag Johan Haugerudin filosofoivasta komediasta Sex. Tarina kertoo kahdesta ystävästä, jotka huomaavat, että heidän seksuaalisuutensa ja sukupuolensa voivat joustaa yllättävillä tavoilla. Näin elokuva osoittaa, että elämä on häilyvää ja maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa. Toteutus on nokkela, myötätuntoinen ja hulvaton. Elokuvan ovat tuottaneet Yngve Sæther ja Hege Hauff Hvattum tuotantoyhtiö Motlys´ille.”

Tämä on toinen kerta, kun Haugerud ja Motlys saavat Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon. Dag Johan Haugerud ja Yngve Sæther voittivat palkinnon vuonna 2022 elokuvasta Lapset (Barn).

Aikaisempia arvostettuja voittajia ovat muun muassa Aki Kaurismäki, Joachim Trier, Thomas Vinterberg, Ruben Östlund, Selma Vilhunen  ja Pernilla August; käsikirjoittajat kuten Aki Kaurismäki, Anna Neye, May el-Toukhy ja Eskil Vogt sekä tuottajat kuten Louise Vest, Signe Byrge Sørensen, Erik Hemmendorff  ja Benedikt Erlingsson.

Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto on 300 000 Tanskan kruunua, joka jaetaan ohjaajan, käsikirjoittajan ja tuottajien kesken. Tämä kuvastaa elokuvanteon yhteistoimintaa ja korostaa, että elokuva taidemuotona on näiden kolmen toimijan yhteistyön tulos. «Nordlys»-patsas luovutetaan voittajalle erityispalkintoseremoniassa Pohjoismaiden neuvoston istunnon aikana Reykjavikissa, Islannissa 29. lokakuuta.

Muut tänä vuonna ehdolla olleet elokuvat olivat The Son and the Moon (Min arv bor i dig) Tanskasta, Kuolleet lehdet / Höstlöv som faller Suomesta, Twice Colonized Grönlannista, Touch (Snerting) Islannista,  joka on parhaillaan Suomen elokuvateattereiden ohjelmistossa ja Crossing (Passage) Ruotsista, joka saa Suomen ensi-iltansa elokuvateattereissa 8. marraskuuta.

Nordisk Film & TV Fond

24.03.2025Lumikki oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
24.03.2025Jussi-palkinnot vuoden 2024 kotimaisille elokuville on jaettu
20.03.2025Jenni Vartiainen julkaisee uuden albuminsa ORIGO
20.03.2025Jussi-gaala palkitsee parhaimmat kotimaiset elokuvat ja elokuvantekijät
18.03.2025Vuoden Elokuvaaja -palkinnon 2024 sai Rauno Ronkainen elokuvasta Myrskyluodon Maija
18.03.2025Tampereen elokuvajuhlat saavutti kävijätavoitteensa - 20 näytöstä myytiin loppuun
18.03.2025Viihdetaiteilija Laura Voutilaisen urasta ja elämästä julkaistaan kirja
18.03.2025Häjyt 2 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
14.03.2025William Tell - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.03.2025Taidemaalariliiton Teosvälitys Kaapelitehtaalla

Siirry arkistoon »