Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro nousevat viimeistä kertaa yhdessä lavalle menestyneen Yhdessä-kiertueensa merkeissä alkuvuodesta 202520.11.2024
Tammikuun lopussa Tampereelta käynnistyvällä ja huhtikuussa Kempeleelle päättyvällä kiertueella kuullaan rakastettuja Finnhits-suosikkeja niiden alkuperäisten esittäjien tulkitsemana. Tämän kiertueen jälkeen tätä kokoonpanoa ei tulla näkemään yhteiskiertueilla. Lukuisista hiteistään tunnetut iskelmätähtemme Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro lähtevät viimeisen kerran yhteiskiertueelle alkuvuodesta 2025. Tampereelta käynnistyvä Yhdessä Osa 2 -konserttikiertue on jatkoa loppuvuodesta 2023 alkaneelle Yhdessä -kiertueelle, jonka 21:stä konsertista viisitoista oli loppuunmyytyjä. Ensi vuoden konsertit ovat viimeinen mahdollisuus nähdä nämä iskelmätaivaan legendat yhdessä lavalla. Reilut kaksikymmentä konserttia sisältävän kiertueen ohjelmiston kokoaa vuosikymmeniä suomalaisten eturivin artistien kanssa työskennellyt Esa Nieminen, jonka johtama Juhlaorkesteri säestää tuttuun tapaan myös tulevia Yhdessä-konsertteja. Luvassa on ehtymätön hittiputki, konserteissa kuullaan sekä rakastetut Finnhitit niiden alkuperäisten esittäjien tulkitsemina sekä mielenkiintoisia duettoja ja yllätyksiä. Yhdessä Osa 2 -kiertueen show eroaa ensimmäisen kiertueen ohjelmasta, joten konsertin jo kertaalleen nähneillekin on luvassa uutta kuultavaa ja katsottavaa. Katso kiertueen kaikki päivät ja paikkakunnat alta. Yhdessä osa 2 -konserttikiertue 2025:Su 26.1. Tampere, Tampere-talo Konsertit alkavat klo 19. Kesto noin 2 tuntia ja 30 minuuttia sisältäen väliajan. Ei ikärajaa. Liput myy: Lippupiste Rauman, Porin ja Kempeleen kohdalla liput: Ticketmaster Lippujen hinnat: 49,90 € - 69,90 € Lisätiedot täältä |