Sodan ja rauhan keskus Muistissa ja Päämajamuseossa kävijäennätys vuonna 2024

09.01.2025

Medialle - Sodan ja rauhan keskus Muisti

Sodan ja rauhan keskus Muisti ja Päämajamuseo tekivät viime vuonna kävijäennätyksen. Kokonaiskävijämäärä oli 39 885, joka ylitti kävijätavoitteen reilusti. Alkaneena vuonna näyttely uudistuu ja pääsymaksuihin tulee muutoksia.

Muistissa ollaan luonnollisesti tyytyväisiä kävijöiden määrään.

- ”Lähes 40 000 kävijää on hyvä saavutus ruuhka-Suomen ulkopuolella sijaitsevalle kohteelle”, sanoo toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen, ja jatkaa:

- ”Erityisesti ilahduttaa kävijämäärien kasvaminen kesäsesongin ulkopuolella. Tämän eteen olemme määrätietoisesti tehneet töitä, ja jo edellisvuonna alkanut kehitys on edelleen jatkunut.”

Näyttelykävijöistä 37 % oli museokorttilaisia. Osuus on kasvanut viime vuodesta. Samoin koululais- ja opiskelijaryhmien sekä kansainvälisten matkailijoiden määrä oli kasvussa. Myös Muistissa järjestetyissä tapahtumissa kävi mukavasti väkeä – yli 10 000 henkeä.

- ”Kasvun taustalla on valtakunnallisen tunnettuutemme parantuminen, pedagogisen työn vakiintuminen sekä viime kesänä avautunut Mannerheim ylipäällikkönä -näyttely”, arvioi Leskinen.

Tänä vuonna kävijöitä vetänee uudistuva perusnäyttely. Kyseessä on osauudistus, jossa osa näyttelykohteista uudistuu kokonaan ja osaa päivitetään. Myös täysin uutta näyttelytilaa otetaan käyttöön.

Uudistetun näyttelyn on tarkoitus avautua yleisölle veteraanipäivänä 27.4.2025, jolloin tulee kuluneeksi 80 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä Suomessa. Avautumista edeltää noin kuukauden mittainen sulku.

Alkaneen vuoden alusta Muistin ja Päämajamuseon pääsymaksut muuttuivat. Aikuisten ja eläkeläisten liput kallistuivat kahdella eurolla, kun taas 12−17-vuotiaiden lipun hinta laski 2 euroa.

Alle 12-vuotiaat pääsevät edelleen maksutta, ja opiskelijoiden, työttömien ja varushenkilöiden liput pysyivät saman hintaisina. Uutena lipputyyppinä tarjolla on perhelippu. Museokortilla pääsy on ilmainen.

- ”Lippujen hinnan muutoksen taustalla on kustannusten ja arvonlisäveron nousu sekä Muistin rahoituksen rakenne. Meillä oma rahoitus on suuremmassa roolissa kuin museoilla yleensä”, sanoo Olli-Pekka Leskinen.

Muistin ja Päämajamuseon yhteislipun hinnat ovat linjassa muiden valtakunnallisten tiedekeskusten ja erityismuseoiden kanssa.

Sodan ja rauhan keskus Muisti on Mikkelissä toimiva tiedekeskus, joka käsittelee näyttelyissään sodan ja rauhan teemoja vuorovaikutteisin, digitaalisuutta hyväksi käyttävin menetelmin. Muisti kertoo sodasta edistääkseen rauhaa. Muisti on niille, jotka ovat kiinnostuneet sodan historiasta, mutta erityisesti niille, jotka eivät ole.

Medialle - Sodan ja rauhan keskus Muisti

13.05.2025Euroviisut Baselissa huipentuvat tällä viikolla kahteen semifinaaliin ja lauantain finaaliin
13.05.2025Minecraft-elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
09.05.2025Legendaarinen Kaija Koo julkaisi uuden singlen
08.05.2025Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset - TEATTERIARVOSTELU
08.05.2025Nainen ja meri - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Muistojen matka - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Warfare - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Darude juhlii 25-vuotista uraansa massiivisella STORM25-maailmankiertueella, joka tuo artistin Suomeen juhlakeikalle syksyllä
08.05.2025Ilta Sirkus Finlandiassa-konserttisarja tarjoilee neljä ainutkertaista ja räätälöityä musiikkielämystä
08.05.2025Esikoisromaani Mies Martista kuvaa kolmekymppisten kaverusten suhdekiemuroita ja elämänvalintoja

Siirry arkistoon »