Uuden Musiikin Kilpailun 2025 kolmas kilpailubiisi on julkaistu

13.01.2025

🇫🇮 Finland: Costee Releases UMK Entry “Sekaisin” - Eurovoix

2star.jpg

Turun seudulla kasvanut costee, oikealta nimeltään Jussi Tiainen, aloitti musiikkiharrastuksensa jo 8-vuotiaana. Isältä lahjaksi saadut rummut vaihtuivat nopeasti kitaraan, kun halu säveltää omia kappaleita kasvoi.

Nyt takana on seitsemän vuotta soolouraa, yli 100 miljoonaa striimiä, kolme menestysalbumia ja loppuunmyytyjä keikkoja. Hän on tullut tunnetuksi alternatiivisen popin suunnannäyttäjänä.

- “Olin pitkään bändijäbä, mutta jossain vaiheessa kokeilin kirjoittaa soolobiisejä. Huomasin nopeasti, että siitä tuli ihan helvetin hyvä fiilis ja pystyn näin ilmaisemaan itseäni paremmin”, costee kuvailee.

Costeen sooloura lähtikin nopeasti nousuun ja tahti on ollut kova. Vuonna 2017 hän teki levytyssopimuksen Etenee Recordsin kanssa, ja maaliskuussa 2018 julkaistiin esikoissingle Pakoon pahaa oloo. Vuonna 2019 hänet valittiin yhdeksi YleX:n läpimurtoartistiksi, ja toukokuussa julkaistiin debyyttialbumi Ehkä joskus tää viel naurattaa.

Seuraavana vuonna costee oli Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi ja yleisön suosikiksi. Samana vuonna ilmestyi toinen albumi Kaikki loppuu aina. Vuonna 2022 julkaistiin kolmas albumi Kaikki vampyyrit ei juo verta, ja costee perusti oman levy-yhtiön, Tuhma Musicin. Sen kautta hän pääsee jakamaan omaa osaamistaan uusille artisteille. 

Costeesta on kehittynyt nopeaan tahtiin tuttu kasvo keikkalavoilla. Syksyllä 2024 hän teki koko Suomen kattavan Sun iholla -klubikiertueen. Costee tunnetaan myös erityisesti biisien kirjoittajana. Hänen kädenjälkensä näkyy monessa tunnetussa kappaleessa, joihin lukeutuvat Pihlajan ja Yeboyahin Pojat, Samu Haberin Sä sekä Lauri Tähkän Näissä juhlissa ei itketä. Näiden lisäksi costee on ollut kirjoittamassa kappaleita palkittuun Alan Wake 2 -videopeliin sekä C Moren alkuperäissarja Poromafian tunnusbiisin.

Costee_video1_Credit_NelliKentta%u0308-Yle

Kuva © Yle / Nelli Kenttä

Costee käsittelee kappaleissaan tunteita avoimesti, mikä resonoi vahvasti hänen yleisössään.

- “Olen saanut viestejä, ettei kaikki uskalla tunnustaa julkisesti, että he kuuntelee mua. Olen mies, joka laulaa tunteistaan, eikä siihen olla kenties totuttu. Onneksi se perinteinen mieskuva on nyt murroksessa ja myös miehet voivat olla herkkiä, näyttää tunteita ja puhua niistä”, costee kertoo. 

Costee pyrkii olemaan mahdollisimman rehellinen taiteessaan. Esiintyjänä costee on energinen ja lumoaa mystisyydellään. Esityksiin sisältyy usein tietynlaista tummuutta.

- “Mä haluan olla omalla tavallani mystinen esiintyjä. Lavalla pitää olla vähän sitä pimeyttä, mutta tykkään myös vahvoista valoista tuomassa kontrastia.”

Costeella ja hänen faneillaan on erityisen läheinen suhde ja tiivis yhteisö. Monet ovat myös ottaneet tatuoinnin hänen kappaleidensa nimistä, lyriikoista ja kuvituksista.

- “Olen saanut satoja kuvia ihmisten tatuoinneista. Tuntuu hienolta, että kirjoittamani kappaleet ovat monelle niin merkityksellisiä”, costee kertoo.  

Costee Sekaisin UMK:ssa.

Kuva © Yle / Nelli Kenttä

Matkalle on menestyksen lisäksi mahtunut myös haasteita. Yksi iso vastoinkäyminen oli koronapandemia, joka pysäytti yhteiskunnan ja myös keikkalavat 2020-luvun alussa.

- “Mulle oli tulossa debyyttialbumin jälkeen urani isoin festivaalikesä ja sitten yhtäkkiä kaikki keikat peruttiin. Se oli ihan kauheaa ja vaikutti mielenterveyteeni tosi vahvasti. Sinä syksynä kävin tosi pohjalla.”

Mielenterveyden haasteet näkyvät myös costeen musiikissa, jota artisti kuvailee melankoliseksi ja suorasanaiseksi. Tyyli on kuitenkin vaihdellut vuosien varrella: väliin on mahtunut myös selvästi rockimpi aikakausi. Nyt soundi on kehittynyt entisestään.

- “Viimeisen vuoden aikana musiikki on mennyt asteen popimpaan suuntaan. UMK-biisi on myös soundillisesti hieman toiveikkaampaa kuin aiemmin.”

UMK-biisi Sekaisin syntyi Costeen sekä tuottajien Tomi Tammisen ja Heviteemun voimin. Tähtäimessä on ensin UMK-voitto ja sen jälkeen Euroviisut. Heti kun Sekaisin oli valmis Costee tajusi, että kyseessä on ehdoton UMK- ja viisubiisi.  

- “Biisi kertoo siitä, että on ihan ok olla välillä sekaisin. Sun elämän ei tarvitse olla pelkkää kiiltokuvaa. Tärkeintä elämässä on ystävät ja läheiset, jotka ovat siinä vierellä”, costee kiteyttää.

Costeen UMK-kappale ja musiikkivideo löytyvät nyt Yle Areenasta ja YouTubesta sekä Spotifysta ja muista musiikin suoratoistopalveluista. 

Yle saanut lukuisia huolestuneita yhteydenottoja – Näin käy UMK-kilpailun

06.02.2025A Complete Unknown - ELOKUVA-ARVOSTELU
10.02.2025Suomalainen kirja ensi kertaa ikoniseen amerikkalaiseen Little Golden Books -sarjaan
09.02.2025Mikko Alatalon Maalaispojasta 50 vuotta -kiertue jatkuu helmikuussa
09.02.2025Kuinka tulla onnelliseksi? - filosofi Frank Martelan uutuuskirja antaa tuoreen, yllättävän ja inspiroivan vastauksen
08.02.2025Nuorten artistien juhlaa Iskelmä Gaalassa - Kuumaa-yhtyeelle eniten ehdokkuuksia
07.02.2025Porin Aito Iskelmä Festivaali takoo ennätyksiä
07.02.2025Lukurauhan päivää vietetään sunnuntaina 9. helmikuuta
06.02.2025Yhdessä-kiertueen ensi-illassa yli tuhatpäinen yleisö
06.02.2025Suursuosion saaneet Syke-elokuvat saavat jatkoa - romanttisen draamakomedian kuvaukset alkavat tässä kuussa
06.02.2025Pirkko Saision Suliko on Runeberg-voittaja 2025

Siirry arkistoon »