RODEO julkaisi uuden singlen ja kolmannen Tavastia-keikan

13.01.2025

Mieti mitä sä teet - Single by RODEO | Spotify

5star_2.jpg

Anna PuunErinin ja Ida Paulin muodostama superyhtye RODEO julkaisi uuden singlen. Riipaiseva Mieti mitä sä teet -kappale kertoo tilanteesta, jossa kumppani päättää lähteä ja jättää koko yhteisen elämän taakseen.

– “Mieti mitä sä teet” on ensimmäinen biisi, joka ollaan kirjoitettu yhdessä. Tän jälkeen oli aika selvää, että hei tää hommahan toimii ja viitoitti tietä lukemattomille kappaleille sen jälkeen. Kappale kertoo jätetyn ihmisen tarinan ja antaa tilaa niin vihalle, surulle kuin hämmennyksellekin, RODEO kertoo kappaleesta.

Uuden kappaleen voit kuunnella täältä

Kuva © Warner Music Finland

Uusi kappale on toinen single yhtyeen keväällä julkaistavalta albumilta, jota juhlistetaan huhtikuussa Tavastialla kolmen keikan merkeissä. Kaksi ensimmäistä keikkaa myytiin nopeasti loppuun, joten lisäkeikka keskiviikolle 23. huhtikuuta lisättiin suureen kysyntään vastaten.

RODEOn edellinen julkaisu, debyyttisingle Ensimmäinen rodeo, nousi usealle radiokanavalle soittoon ja kappale kuultiin muun muassa Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa sekä Linnan jatkot -lähetyksessä. Alkuvuodesta RODEO nähdään esiintymässä myös Emma Gaalassa.

 

File:Warner Music Finland.svg - Wikimedia Commons

16.11.2025Tero Saarinen Companyn ja Tampereen Työväen Teatterin Macbeth Ranskaan marraskuussa
15.11.2025Graafikkomestari Erik Bruunilta suuri julistelahjoitus Malvan julistekokoelmaan
14.11.2025Haloo Helsinki! teki radiohistoriaa
14.11.2025Pertti Jarlan elämä - kuinka syrjitystä pikkupojasta tuli Suomen rakastetuin sarjisheebo
14.11.2025Kesällä 2026 Harmony Sisters Pyynikin kesäteatteriin
14.11.2025Suvi Teräsniskan koskettavat Iltalaulut saavat jatkoa - uusi albumi tarjoaa levollisuutta pienille ja suurille
12.11.2025Ylen ja avustusjärjestöjen tukikonsertilla kerättiin yli 970 000 euroa sodista kärsivien lasten hyväksi
12.11.2025MTV:n sarjauutuus Petos alkaa 30. marraskuuta
12.11.2025Katri Helenan elämästä kertova Katri-musikaali Suomen Kesäteatteriin Valkeakoskelle
11.11.2025Uusi vahvasti paikallinen Radio Suomi lähelläsi -ohjelma aloitti Yle Radio Suomessa

Siirry arkistoon »