Jussi-ehdokkaat vuoden 2024 elokuvateatterielokuvista on valittu

30.01.2025

Jussi-gaala

Näyttelijäkategorioihin on tehty tänä vuonna kaksi muutosta aiempaan. Vuoden ensemble -palkinto myönnetään näyttelijäkokoonpanolle, ja Vuoden läpimurtorooli -palkinto annetaan näyttelijälle, joka nähdään ensimmäistä kertaa valkokankaalla tai joka on noussut näyttelijäurallaan uudelle tasolle. Lisäksi palkitaan ensimmäistä kertaa Vuoden visuaaliset tehosteet.

Jussi-ehdokkaat on valittu Filmiauran asiantuntijaraadin kokouksessa. Elokuvavuotta 2024 leimasi huoli alan tulevaisuudesta, mutta tarjonta oli aiempien vuosien tapaan ilahduttavan monipuolista. 

Elokuvateattereiden valkokankaille tuli  vuonna 2024 ensi-iltaan 24 pitkää elokuvaa ja 13 dokumenttielokuvaa, jotka täyttivät Jussi-kriteerit. Jussi-ehdokkuuksia sai 16 eri valkokangaselokuvaa ja kolme lyhytelokuvaa.

Finnkino - Myrskyluodon Maija

Finnkino - Sebastian

Myrskyluodon Maija ja Sebastian nappasivat molemmat yhdeksän ehdokkuutta. Omenavarkaat-elokuva sai ehdokkuuksia kuusi ja Ohjus viisi. 

Omenavarkaat - Finnkino

Finnkino - Ohjus

VUODEN ELOKUVA

Myrskyluodon Maija – tuottajat Jukka Helle, Hanna Virolainen, Markus Selin / Solar Films

Niko ja myrskyporojen arvoitus – tuottajat Antti Haikala, Hannu Tuomainen / Anima Vitae, Cinemaker

Ohjus – tuottajat Daniel Kuitunen, Kaisla Viitala / Elokuvayhtiö Komeetta 

Omenavarkaat – tuottajat Samppa Batal, Tuomas Kohtamäki / Cinerain

Sebastian – tuottaja James Watson / Bêtes Sauvages

VUODEN OHJAUS

Tiina Lymi – Myrskyluodon Maija

Samppa Batal – Omenavarkaat

Mikko Mäkelä – Sebastian

VUODEN ENSEMBLE

Antti Luusuaniemi, Kari Ketonen, Maria Ylipää – Luottomies-elokuva: All in

Joel Hirvonen, Satu Tuuli Karhu, Antti Autio, Sami Lalou, Alex Anton, Isla Mustanoja, Esa-Matti Smolander, Asta Sveholm, Mikko Kouki – Omenavarkaat

Heikki Kinnunen, Jaana Saarinen – Mielensäpahoittajan rakkaustarina

VUODEN PÄÄOSA

Amanda Jansson – Myrskyluodon Maija

Joel Hirvonen – Omenavarkaat

Ruaridh Mollica – Sebastian

VUODEN SIVUOSA

Linus Troedsson – Myrskyluodon Maija

Satu Tuuli Karhu – Omenavarkaat

Jonathan Hyde – Sebastian

VUODEN LÄPIMURTOROOLI

Elias Westerberg – Jälkeemme vedenpaisumus

Saku Taittonen – Levoton Tuhkimo

Aksa Korttila – Perhoset

VUODEN KÄSIKIRJOITUS

Samppa Batal – Omenavarkaat

Miia Tervo – Ohjus

Mikko Mäkelä – Sebastian

VUODEN KUVAUS

Teemu Liakka – Havumetsän lapset

Rauno Ronkainen – Myrskyluodon Maija

Iikka Salminen – Sebastian

VUODEN MUSIIKKI

Sanna Salmenkallio – Havumetsän lapset

Lauri Porra – Myrskyluodon Maija

Ilari Heinilä – Sebastian

VUODEN ÄÄNISUUNNITTELU

Olli Huhtanen – Havumetsän lapset

Kirka Sainio – Myrskyluodon Maija

Svante Colérus – Shadowland

VUODEN LEIKKAUS

Joona Louhivuori – Myrskyluodon Maija

Arttu Salmi, Mikko Mäkelä – Sebastian

Hanna Kuirinlahti – Levoton Tuhkimo

VUODEN LAVASTUSSUUNNITTELU

Otso Linnalaakso – Myrskyluodon Maija

Heather Loeffler – Ohjus

Santtu Toivola – Räkä ja Roiskis

VUODEN PUKUSUUNNITTELU

Kirsi Gum – Ohjus

Anna Vilppunen – Räkä ja Roiskis

Frank Gallacher – Sebastian

VUODEN MASKEERAUSSUUNNITTELU

Nora Pippingsköld – Levoton Tuhkimo

Kaire Hendrikson – Ohjus

Isa Koskelainen, Minja Tuomisalo, Johanna Tuominen  – (Pri)sons

VUODEN VISUAALISET TEHOSTEET

Vesa Jokinen –Jälkeemme vedenpaisumus

Ville Nevalainen – Niko ja myrskyporojen arvoitus

Tuomo Hintikka – Räkä ja Roiskis


VUODEN DOKUMENTTIELOKUVA

Hard to Break – ohjaajat Anna-Maija Heinonen, Krista Moisio, tuottaja Oskar Forstén / Polygraf

Havumetsän lapset – ohjaaja / tuottaja Virpi Suutari, tuottaja Martti Suosalo / Euphoria Film

Pepe – ohjaaja / tuottaja Severi Koivusalo, tuottaja Aleksi Bardy / Helsinki-filmi

VUODEN LYHYTELOKUVA

Fabulous Cow Ladies – ohjaaja Mia Halme

Mereneläviä – ohjaaja Veera Lamminpää

Sukkahousut – ohjaaja Fabian Munsterhjelm


Jussi-ehdokkaat valitsee vuosittain vaihtuva ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati yhdessä Filmiauran hallituksen kanssa. Tänä vuonna raatiin kuuluivat tuottaja Mika Ritalahti, ohjaaja Tia Kouvo, käsikirjoittaja Kirsikka Saari, näyttelijät Pirjo Lonka ja Teijo Eloranta, kuvaaja Joonas Pulkkanen, elokuvaleikkauksen professori Harri Ylönen, säveltäjä Pessi Levanto, äänisuunnittelija Lotta Mäki, lavastussuunnittelija Antti Nikkinen, pukusuunnittelija Riitta-Maria Vehman, maskeeraussuunnittelija Salla Yli-Luopa, VFX-suunnittelija Sami Haartemo.

Filmiauran hallituksesta raadissa olivat Emma Ilves (pj), Hannele Marjavaara, Fabian Munsterhjelm, Susanna Enäsuo ja Leena Virtanen.

Antti Nikkinen, Fabian Munsterhjelm, Joonas Pulkkanen ja Harri Ylönen eivät osallistuneet raadissa lyhytelokuvan valintaan. Munsterhjelm ei osallistunut ensemblen valintaan eikä Eloranta dokumentin valintaan. Hallituksen jäsenet Samppa Batal ja Riina Liukkonen eivät osallistuneet raadin työskentelyyn.

Jussi-patsaat jakaa elokuva-alan ammattilaisten yhdistys Filmiaura ry ja lopulliset voittajat valitsee Filmiaura ry:n jäsenistö suljetulla lippuäänestyksellä sekä yleisö nettiäänestyksellä.

Jussi-gaala

Palkinnot jaetaan Jussi-gaalassa, joka järjestetään perjantaina 21.3. 2025. Jussi-gaalan juontaa tänä vuonna Gogi Mavromichalis, tuttavallisemmin Gogi, ja se televisioidaan entiseen tapaan suorana lähetyksenä Helsingin Kaapelitehtaan Merikaapelihallista MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa.

Yleisö voi taas valita oman suosikkielokuvansa, jolle jaetaan kunniakirja. Yleisön suosikkielokuvaäänestyksen järjestää Finnkino, joka myös on yksi Jussi-gaalan pääyhteistyökumppani.

Jussi-gaalassa jaetaan lisäksi 20 000 euron arvoinen Nordisk Film -palkinto. Tämän vuoden Jussi-gaalan yhteistyökumppaneita ovat Nespresso, Länsi-Suomen Elokuvakomissio, Business Turku, Film Tampere ja Tampereen kaupunki, Lähitaksi ja MBH Breweries.

Vuonna 1944 perustettu Jussi-palkinto on tiettävästi Euroopan vanhin elokuvapalkinto. Palkintoja jaetaan 17 eri kategoriassa, joita ovat vuoden elokuva, ohjaus, neljä näyttelijäpalkintoa, käsikirjoitus, kuvaus, elokuvamusiikki, leikkaus, äänisuunnittelu, lavastussuunnittelu, pukusuunnittelu, maskeeraussuunnittelu, visuaaliset tehosteet, dokumenttielokuva ja lyhytelokuva.

06.02.2025A Complete Unknown - ELOKUVA-ARVOSTELU
10.02.2025Suomalainen kirja ensi kertaa ikoniseen amerikkalaiseen Little Golden Books -sarjaan
09.02.2025Mikko Alatalon Maalaispojasta 50 vuotta -kiertue jatkuu helmikuussa
09.02.2025Kuinka tulla onnelliseksi? - filosofi Frank Martelan uutuuskirja antaa tuoreen, yllättävän ja inspiroivan vastauksen
08.02.2025Nuorten artistien juhlaa Iskelmä Gaalassa - Kuumaa-yhtyeelle eniten ehdokkuuksia
07.02.2025Porin Aito Iskelmä Festivaali takoo ennätyksiä
07.02.2025Lukurauhan päivää vietetään sunnuntaina 9. helmikuuta
06.02.2025Yhdessä-kiertueen ensi-illassa yli tuhatpäinen yleisö
06.02.2025Suursuosion saaneet Syke-elokuvat saavat jatkoa - romanttisen draamakomedian kuvaukset alkavat tässä kuussa
06.02.2025Pirkko Saision Suliko on Runeberg-voittaja 2025

Siirry arkistoon »