Tangomarkkinat palaa Ylen kanaville

01.02.2025

Etusivu - Seinäjoen Tangomarkkinat

Pitkän tauon jälkeen suosittu kilpailu näkyy ja kuuluu taas Ylen kanavilla tulevana kesänä.

- ”Yleisöltä on tullut paljon toiveita sisällöistä, jotka olisivat suunnattuja esimerkiksi tanssimusiikin ja -kulttuurin ystäville. Mielestäni tango tarjoaa juuri sellaista sisältöä, joka täyttää näitä toiveita. Viime kesänä toteutimme Puoli 7 kesäilta -ohjelman Radio Suomen kera kolmelta tanssilavalta, eli Somerniemeltä, Tervolasta ja Virroilta. Tulevana kesänä tarjoamme suomalaisia kesätunnelmia ja elämyksiä Tangomarkkinoilta. Luvassa on kattavasti sisältöjä Tangomarkkinoilta sekä televisiossa, radiossa että Yle Areenassa”, sanoo Ylen tapahtumapäällikkö Jyri Kataja-Rahko.

Komiat-orkesteri Seinäjoen Tangomarkkinoilla 2024.

Kuva © Tarmo Niemi / Yle

Tangomarkkinoita vietetään tänä vuonna 9.–13. heinäkuuta. Yle ja Seinäjoen Tangomarkkinat ovat sopineet yhteistyöstä niin, että tämän vuoden lisäksi on optio jatkaa yhteistyötä myös ensi vuonna.

Yhteistyö toteutetaan tällä kertaa hankintatuotantona, mikä on linjassa parlamentaarisen työryhmän mietinnön kanssa, jonka mukaan Ylen tulisi lisätä mm. kotimaisten tuotantojen ja tuotantopalveluiden ostoja. Yle on viimeksi lähettänyt Tangomarkkinat vuonna 2016.

Seinäjoen Tangomarkkinat Ylen kanavilla:

La 24.5. Laulukilpailun semifinaali, Yle Areena

Pe 11.7. Paikka auringossa -konsertti, Yle TV1, Yle Areena

La 12.7. Laulukilpailun finaali, Yle TV1, Yle Areena

Television ja Yle Areenan lisäksi Yle Radio Suomi seuraa Seinäjoen Tangomarkkinoita tapahtumaviikonlopun ajan.

Ylen brändi, ilme ja logot – Medialle – yle.fi

06.02.2025A Complete Unknown - ELOKUVA-ARVOSTELU
10.02.2025Suomalainen kirja ensi kertaa ikoniseen amerikkalaiseen Little Golden Books -sarjaan
09.02.2025Mikko Alatalon Maalaispojasta 50 vuotta -kiertue jatkuu helmikuussa
09.02.2025Kuinka tulla onnelliseksi? - filosofi Frank Martelan uutuuskirja antaa tuoreen, yllättävän ja inspiroivan vastauksen
08.02.2025Nuorten artistien juhlaa Iskelmä Gaalassa - Kuumaa-yhtyeelle eniten ehdokkuuksia
07.02.2025Porin Aito Iskelmä Festivaali takoo ennätyksiä
07.02.2025Lukurauhan päivää vietetään sunnuntaina 9. helmikuuta
06.02.2025Yhdessä-kiertueen ensi-illassa yli tuhatpäinen yleisö
06.02.2025Suursuosion saaneet Syke-elokuvat saavat jatkoa - romanttisen draamakomedian kuvaukset alkavat tässä kuussa
06.02.2025Pirkko Saision Suliko on Runeberg-voittaja 2025

Siirry arkistoon »