Queen of Fucking Everything ulkomaiseen levitykseen

01.02.2025

Queen of Fucking Everything Gives YLE Best First Week Numbers Ever! |  Rabbit Formats

Hittisarja on kerännyt tammikuussa jo lähes 8,3 miljoonaa käynnistystä Areenassa. Nyt se on lähdössä ulkomaiseen levitykseen muun muassa kaikkiin Pohjoismaihin sekä Belgiaan, Alankomaihin ja Saksaan. 

Draamasarjan menestyksen salaisuus on monen asian summa. Tarvitaan esimerkiksi toimiva käsikirjoitus ja loistavat näyttelijät. Alkuvuonna Yle Areenasta ahmitussa Queen of Fucking Everythingissä on kaikki hittisarjan ainekset, mutta menestys ei tullut yhdessä yössä. Sarjaa kypsyteltiin useampi vuosi.

- ”Elettiin noin vuotta 2021, kun tuotantoyhtiötapaamisessa minulta kysyttiin, haluttaisiinko Ylellä keskustella tällaisesta draamasta. Vastasimme, että kyllä”, muistelee Yle Draaman päällikkö Jarmo Lampela.

Tuosta hetkestä kului neljä vuotta siihen, kun kansan rakastama Queen of Fucking Everything näki päivänvalon.

Kuvassa nainen istuu vaatteissa ilman paitaa olevan miehen sylissä sohvalla ja he katsovat toisiaan silmiin.

Kuva © Jaakko Kahilaniemi / Rabbit Films / Yle

Median kiinnostus sarjaa kohtaan oli kovaa alusta saakka. Sarjan ensimmäinen jakso tavoitti Finnpanelin mukaan Yle TV1:ssä lähes 1,1 miljoonaa katsojaa ja keräsi Yle Areenassa lähes 800 000 katsojaa poikkeuksellisen nopeassa ajassa, eli neljässä viikossa. Yhteensä sarjan jaksoja on käynnistetty Yle Areenassa lähes 8,3 miljoonaa kertaa.

Ylellä voi olla yhtä aikaa teossa kymmenestä viiteentoista eri kehittelyvaiheessa olevaa draamasarjaa. Kun kotimaisen draaman hankinta alkaa, Yle Draaman tiimi tutkii ensin, minkälaisia muita hankkeita on menossa samaan aikaan.

- ”Me joudumme tutkimaan koko draamapakettia. Miten sarja sijoittuisi, milloin julkaisu voisi olla ja mikä on sen uniikki idea suhteessa muihin?” Lampela selventää.

Kun arviointi on tehty ja sarjan idean todetaan istuvan kokonaisuuteen, tehdään ensimmäiset konseptitilaukset tuotantoyhtiölle. Niiden avulla kirkastetaan ideaa ja lopulta päätetään, tilataanko sarjaa Ylelle. Sen jälkeen varsinainen käsikirjoitustyö voi alkaa.

- ”Usein takana on puolen vuoden tai jopa vuoden työskentely ennen kuin lähdetään käsikirjoittamaan. Käsikirjoittamisen aikana haetaan myös rahoituspohjaa ja optimaalisia partnereita. Siinä vaiheessa, kun tuotantopäätös tehdään, ollaan jo hyvin pitkällä”, Lampela kertoo.

Hehkutettu uutuussarja alkaa tänään tv:ssä – Vastaavalta tuottajalta  paljastus jatkosta

Kuva © Jaakko Kahilaniemi / Rabbit Films / Yle

Queen of Fucking Everythingissä on mukana suuri joukko suomalaisia eturivin näyttelijöitä. Keskeisissä rooleissa nähdään Laura Malmivaara, Katja Küttner, Kristo Salminen, Miro Lopperi ja Tommi Eronen.

Sarjan on ohjannut ja käsikirjoittanut Tiina Lymi ja vastaavina tuottajina toimivat Minna Haapkylä ja Olli Suominen. Sarjan on Ylelle tuottanut Rabbit Films.

Jarmo Lampela kertoo mielenkiintoisen yksityiskohdan draamojen näyttelijävalinnoista.

- ”Kaikkien sarjojen kanssa olemme siinä samassa tilanteessa, että tuotantoyhtiö ja tekijät haluavat tietyt näyttelijät, mutta me joudumme vertaamaan siihen suureen sarjapakettiin, mitä meillä on jo tulossa. Katsomme siis sitä, onko näyttelijä pääosassa jossain muussa meidän kanavillamme julkaistavassa sarjassa samaan aikaan. Sitten pyrimme yhteisymmärryksessä tuotantoyhtiön kanssa keskustelemaan siitä, mikä olisi paras ratkaisu”.

Vasemmalla nainen ulkotakki päällä katsoo turhautuneena eteensä. Oikealla puolen toinen nainen selittää innoissaan ja viittilöi käsillään.

Kuva © Jaakko Kahilaniemi / Rabbit Films / Yle

Queen of Fucking Everything - Kaavamuutos (E05) (2025) | Kuvagalleria -  Jaksosta | FilmBooster.fi

Kuva © Jaakko Kahilaniemi / Rabbit Films / Yle

Myös Queen of Fucking Everything on lähdössä seuraavaksi ulkomaiseen levitykseen.

- ”Sarjaa kohtaan osoitettiin aivan poikkeuksellista kiinnostusta alan tapahtumassa Lontoossa. Olemme saaneet siellä aiemminkin hyvää näkyvyyttä mm. Paratiisin ja Mieheni vaimon myötä, mutta nyt muun muassa brittitoimijat kehuivat sarjaa vuolaasti”, Lampela kuvailee.

Hittidraama nähdään draamayhteistyön myötä kaikissa Pohjoismaissa sekä muun muassa Belgiassa, Alankomaissa ja Saksassa.

Tänä keväänä kotimaisten draamojen ystäviä hellitään myös Suomessa, sillä helmikuussa alkaa toinen kausi Rakkaat lapset -komediasarjasta. Maaliskuussa puolestaan nyrkkeilyä, poliisityötä ja italialaista perhe-elämää seurataan Rovaniemelle sijoittuvan Pohjoisen tähti -poliisisarjan kakkoskaudella.

(Teksti © Yle)

Yle Areena siirtyi teräväpiirtoaikaan, millainen yhteys riittää  HD-striimiin? - AfterDawn

06.02.2025A Complete Unknown - ELOKUVA-ARVOSTELU
10.02.2025Suomalainen kirja ensi kertaa ikoniseen amerikkalaiseen Little Golden Books -sarjaan
09.02.2025Mikko Alatalon Maalaispojasta 50 vuotta -kiertue jatkuu helmikuussa
09.02.2025Kuinka tulla onnelliseksi? - filosofi Frank Martelan uutuuskirja antaa tuoreen, yllättävän ja inspiroivan vastauksen
08.02.2025Nuorten artistien juhlaa Iskelmä Gaalassa - Kuumaa-yhtyeelle eniten ehdokkuuksia
07.02.2025Porin Aito Iskelmä Festivaali takoo ennätyksiä
07.02.2025Lukurauhan päivää vietetään sunnuntaina 9. helmikuuta
06.02.2025Yhdessä-kiertueen ensi-illassa yli tuhatpäinen yleisö
06.02.2025Suursuosion saaneet Syke-elokuvat saavat jatkoa - romanttisen draamakomedian kuvaukset alkavat tässä kuussa
06.02.2025Pirkko Saision Suliko on Runeberg-voittaja 2025

Siirry arkistoon »