Javier Torresin kausi Kansallisbaletin taiteellisena johtajana jatkuu vuoteen 2029 saakka

10.03.2025

Suomen kansallisooppera ja -baletti sr:n hallitus päätti kokouksessaan Javier Torres Lópezin jatkosta Kansallisbaletin taiteellisena johtajana. Hallitus päätti pääjohtaja Gita Kadambin nimitysesityksestä yksimielisesti.

Javier Torres

Kuva © Jonas Lundqvist

Javier Torresilla on vahva klassisen baletin ja nykytanssin tuntemus sekä yli 30 vuoden kokemus koreografina ja opettajana lukuisissa nimekkäissä balettiryhmissä ja oppilaitoksissa. Pitkän uran aikana Torresille on rakentunut merkittävä kansainvälinen ja kotimainen verkosto.

Hänellä on taiteellisen näkemyksen lisäksi kyky johtaa sekä toimia pitkäjänteisesti ja taloudellisesti kestävällä tavalla. Torres on työskennellyt Kansallisbaletin tanssijana 1991–2008. Kansallisbaletin ohjelmistossa on viimeksi nähty Torresin koreografia, yleisön rakastama Prinsessa Ruusunen.

- ”Reilut kaksi vuotta Javier Torresin johtajakautta ovat tuoneet taloon rauhaa ja vakautta. Hänen poikkeuksellinen kykynsä olla läsnä ja vuorovaikutuksessa henkilöstön kanssa kehittää tanssijoiden työkulttuuria moderniin suuntaan. Lisäksi Javier on osoittanut laajaa ja monipuolista näkemyksellisyyttä taiteellisessa suunnittelutyössä”, Gita Kadambi toteaa.

Javier Torres aloitti Kansallisbaletin taiteellisena johtajana 1.8.2022. Alkuperäinen sopimus oli määräaikainen 31.7.2026 asti ja sisälsi kolmen vuoden lisäoption.

 Kaikki yhteystiedot - Kansallisooppera ja -baletti


24.03.2025Lumikki oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
24.03.2025Jussi-palkinnot vuoden 2024 kotimaisille elokuville on jaettu
20.03.2025Jenni Vartiainen julkaisee uuden albuminsa ORIGO
20.03.2025Jussi-gaala palkitsee parhaimmat kotimaiset elokuvat ja elokuvantekijät
18.03.2025Vuoden Elokuvaaja -palkinnon 2024 sai Rauno Ronkainen elokuvasta Myrskyluodon Maija
18.03.2025Tampereen elokuvajuhlat saavutti kävijätavoitteensa - 20 näytöstä myytiin loppuun
18.03.2025Viihdetaiteilija Laura Voutilaisen urasta ja elämästä julkaistaan kirja
18.03.2025Häjyt 2 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
14.03.2025William Tell - ELOKUVA-ARVOSTELU
13.03.2025Taidemaalariliiton Teosvälitys Kaapelitehtaalla

Siirry arkistoon »