Häjyt 2 oli viime viikonlopun katsotuin elokuva

18.03.2025

Häjyt 2 - Nordisk Film Finland

Häjyt 2 jatkoi jo neljättä viikkoa listakärjessä. Neljäntenä viikonloppunaan elokuva keräsi 7088 katsojaa ja yhteensä sillä on kasassa 122 835 katsojaa.

Kakkosena jatkoi viidettä viikkoa Risto Räppääjä ja kaksoisolentoSamuel Harjanteen ohjaama hittisarjan kymmenesosa ei ole ollut yhdenkään viikonlopun katsotuin, mutta on kokonaiskatsojamäärässä enää reilun 10 000 katsojan päässä vuoden kärkipaikkaa pitävästä Klaus Härön ohjaamasta elokuvasta Ei koskaan yksin. Viidentenä viikonloppunaan yhteensä 149 988 katsojaa kerännyt Räppääjä kiinnosti 6 810 maksanutta katsojaa.

Viikonloppu tarjosi viisi ensi-iltaa, joista yksi oli kotimainen. Parhaiten avasi sijalla seitsemän Bernard McMahonin ohjaama rokumentti Becoming Led Zeppelin. Led Zeppelin -yhtyeen tarinan kertova elokuva keräsi 3836 katsojaa.

Olen yhä täällä - Finnkino

Toiseksi korkein ensi-ilta oli parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnon voittanut brasilialainen Olen yhä täälläWalter Sallesin ohjaama elokuva keräsi 2045 katsojaa ja oli yhdeksänneksi katsotuin.

Viikonlopun kaksi muuta ulkomaista ensi-iltaa olivat Nick Hammin ohjaama William Tell ja Nick Cassavetesin Marked Men. Ensi mainittu avasi sijalla seitsemäntoista 962 katsojalla. Jälkimmäinen jäi niukasti top 20:n ulkopuolelle 39:ssä teatterissa kerätyillä 618 katsojalla.

Rajalla - Finnkino

Viikonlopun kotimainen ensi-ilta oli Elina Hyvärisen ohjaama dokumenttielokuva Rajalla. Parikkalan kuntaan Venäjän rajalle sijoittuva elokuva keräsi 1479 katsojaa ja oli viikonlopun 13. katsotuin. Erityisen hyvin se avasi Etelä-Karjalassa, jossa elokuva on kerännyt enemmän katsojia kuin muualla Suomessa yhteensä. Parikkalassa taas Rajalla-elokuvaa on katsottu elokuvateatterissa jo enemmän kuin kaikkia muita elokuvia yhteensä tänä vuonna.

(Teksti ©  Suomen elokuvasäätiö)

TOP 20 -listan viime viikonlopun elokuvista voit katsoa täältä

Etusivu - Suomen elokuvasäätiö

16.04.2025Orenda - ELOKUVA-ARVOSTELU
16.04.2025Kaikki alkoi äidistäni - ELOKUVA-ARVOSTELU
15.04.2025Se saattaa olla ihminen - TEATTERIARVOSTELU
20.04.2025Muutoksia Jussi-palkinnon kotimaisuuskriteereihin
16.04.2025Kari Tapion syntymästä 80 vuotta - mittava juhlakiertue ympäri Suomen
16.04.2025Mittava euroviisukiertue syksyllä ympäri Suomen
16.04.2025Uusi valtakunnallinen radiokanava POPfm aloitti lähetyksensä
16.04.2025Suvi Teräsniska julkaisi uuden singlen "Rikki mutta riittävä"
16.04.2025ELLIMEI julkaisi herkän singlen "Mun ihminen"
15.04.2025Kaksi Jari Sillanpää 30 vuotta estradilla -kiertueen konserttia peruttu

Siirry arkistoon »