Viihdetaiteilija Laura Voutilaisen urasta ja elämästä julkaistaan kirja

18.03.2025

Laura Voutilainen - Enemmän kuin ääni

Suomalaisen viihdetaivaan kiintotähti, Laura Voutilainen, avaa henkilökohtaisen elämänsä ja taiteilijauransa matkalta syntyneitä oppeja ja oivalluksia uudessa kirjassa Laura Voutilainen – Enemmän kuin ääni (Viisas Elämä, 2025).

Kirjassa Voutilainen kertoo rohkeasti ja avoimesti elämästään ja siitä, miten hänen elämänpolkunsa on muokannut häntä niin artistina kuin ihmisenä. Katja Frangen kirjoittama ja Viisas Elämä Oy:n kustantama teos ilmestyy 25. maaliskuuta.

8B1A1940highres.jpg

Kuva © Julia Alakulju

Laura Voutilainen on monialainen esiintyjä ja taiteilija, musiikintekijä ja levyttävä artisti, joka on toiminut alalla jo yli kolme vuosikymmentä. Hänen uransa kohokohdista mainittakoon useat hittikappaleet, kuten esimerkiksi Kerran, En mielestäin sua saa ja Miks ei sekä musiikkiteatterin puolelta Mamma Mia -musikaalin päärooli Messukeskuksessa ja Suomen edustus Eurovision laulukilpailussa. Hän on myös tehnyt lukuisia kultaa ja platinaa myyneitä albumeita ja saanut monia palkintoja urallaan.

Kirjailija Katja Frange on kirjoittanut haastatteluiden pohjalta inspiroivan kirjan, joka on teemoiltaan syvä matka lahjakkaan artistin elämään. Laura Voutilainen - Enemmän kuin ääni kertoo, miten Laura nousi nuorena laulajana julkisuuteen ja kuinka hän on kulkenut omaa tietään vahvan sisäisen kompassin ohjauksessa. Kirja tuo esille paitsi Voutilaisen uraan liittyviä käänteitä, myös ne hetket ja kokemukset, jotka ovat jalostaneet häntä ihmisenä.

8B1A2092highres.jpg

Kuva © Julia Alakulju

Kirja vie lukijan Voutilaisen henkilökohtaiseen maailmaan, ja siinä käsitellään muun muassa naiseutta, ihmisyyttä ja rakkautta. Teos on visuaalisesti kaunis ja puhutteleva, ja se herättää ajatuksia ja tunteita. Se sisältää syvällisiä pohdintoja siitä, miten ihminen kasvaa ja kehittyy kaikessa haavoittuvuudessaan ja voimassaan.

- “Täytän keväällä 50-vuotta, joten ajankohta tuntui tarpeeksi arvokkaalta kirjaa varten. Suurella yleisöllä on varmasti tietty käsitys minusta, mutta kirjassa halusin avata mitä ja kuka tuon pinnan alla on. Kirjassa käyn läpi sitä, miksi ja miten minusta tuli minä. Edustan esimerkiksi vahvasti ikäluokkaani eli 70-luvulla syntyneitä. Omaksuin pienestä pitäen suorittajan roolin. Kirjassa yritän miettiä muun muassa sitä, löytyisikö jatkuvalle suorittamiselle jotain vaihtoehtoja”, Voutilainen avaa. 

Kirjan julkaisuun ja Lauran 50-vuotisjuhlavuoteen liittyy myös näyttäviä tapahtumia. Laura esiintyy huhtikuussa kirjakiertuellaan Raumalla, Tuusulassa, Kuopiossa, Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Juhlakonsertti, Laura Voutilainen 50 – Enemmän kuin ääni, järjestetään 17.5. Espoon Kulttuurikeskuksen Louhisalissa.

Lisätiedot kirjakiertueesta ja konserteista täältä

Kirjan kirjoittaja Katja Frange on kirjailija, taiteilija ja henkinen valmentaja, joka tunnetaan feminiinisyyden ja viisauden sanansaattajana. Hänen aiempia teoksiaan ovat muun muassa neljä suosittua kirjaa ja rakastetut voimapakat.

Viisas Elämä Oy on suomalainen kustantamo, jolla on 30 vuoden kokemus kotimaisen ja ulkomaisen tietokirjallisuuden julkaisemisesta. Julkaisemme huippuasiantuntijoiden kirjoittamia innostavia ja koskettavia teoksia elämän eri osa-alueilta. Viisas Elämä on Suomen johtavin kustantamo hyvinvoinnin ja elämäntaidon kategoriassa. Teoksemme tarjoavat oivalluksia merkitykselliseen elämään.

Verkkokaupan asiakaspalvelu | Viisaselämä verkkokauppa

16.04.2025Orenda - ELOKUVA-ARVOSTELU
16.04.2025Kaikki alkoi äidistäni - ELOKUVA-ARVOSTELU
15.04.2025Se saattaa olla ihminen - TEATTERIARVOSTELU
20.04.2025Muutoksia Jussi-palkinnon kotimaisuuskriteereihin
16.04.2025Kari Tapion syntymästä 80 vuotta - mittava juhlakiertue ympäri Suomen
16.04.2025Mittava euroviisukiertue syksyllä ympäri Suomen
16.04.2025Uusi valtakunnallinen radiokanava POPfm aloitti lähetyksensä
16.04.2025Suvi Teräsniska julkaisi uuden singlen "Rikki mutta riittävä"
16.04.2025ELLIMEI julkaisi herkän singlen "Mun ihminen"
15.04.2025Kaksi Jari Sillanpää 30 vuotta estradilla -kiertueen konserttia peruttu

Siirry arkistoon »