Vuoden Elokuvaaja -palkinnon 2024 sai Rauno Ronkainen elokuvasta Myrskyluodon Maija18.03.2025
Suomen Elokuvaajien Yhdistyksen jakaman Vuoden Elokuvaaja -palkinnon sai 15. maaliskuuta järjestetyissä FSC Awards -juhlallisuuksissa Rauno Ronkainen elokuvasta Myrskyluodon Maija. Palkintoperusteluissa sanotaan: “Rauno Ronkainen kuvittaa tarinaa tahdosta, voimasta ja rakkaudesta. Suurelokuva etsii kauneutta karusta saaristosta sekä siellä palavista tunteista.” Kuva © Rauno Ronkainen Muut Vuoden Elokuvaaja -ehdokkaat olivat Daniel Lindholm elokuvasta “Subservience” sekä J-P Passi elokuvasta “Kanikuly”. Palkinto myönnetään vuosittain yhdistykseen kuuluvalle elokuvaajalle, jonka kuvaama fiktioelokuva on ollut edellisen kalenterivuoden aikana valkokangas- tai suoratoistolevityksessä. Palkinto jaettiin nyt neljättä kertaa. Yhdistyksen jäsenistö äänestää palkinnon saajan esivalintaraadin asettamalta kolmen ehdokkaan ehdokaslistalta. Palkinnon merkittävyyttä lisää se, että sen saajan valitsevat elokuvauksen ammattilaiset. Palkintopatsaan, “Kuvakulman”, on suunnitellut ja valanut kuvanveistäjä Juha Menna, joka on mm. suunnitellut Venla-patsaan. Tänä vuonna esivalintaraatiin kuuluivat raadin puheenjohtajan Jarmo Kiurun lisäksi viime vuoden voittaja Kjell Lagerroos, Heikki Färm, Marita Hällfors ja Jean-Noël Mustonen.
Yhdistys jakoi FSC Awards -tapahtumassa myös muita tunnustuksia: Tekniikkapalkinto: kamera-assistentti Matti Poutanen Vuoden Valo: värimäärittelijä Marko Terävä Angelfilms opiskelija-apuraha: Annika Miettinen Opiskelija-apuraha: Iida-Marie Metsälä
|