Sana ja Aki Tykki duetoivat uudella "Kummitteleeks tääl" -singlellä

03.04.2025

Sana & Aki Tykki - Kummitteleeks tääl

Sana ja Aki Tykki duetoivat "Kummitteleeks tääl" kappaleella, jonka sanoituksessa ikävöidään edesmennyttä rakkautta.

- "Paras ystäväni menehtyi 9 vuotta sitten. Sinä päivänä maailmani musertui täysin. En uskonut, että selviäisin siitä ikinä. Suru on muuttanut muotoaan samalla kun kynttilät haudalla ovat vähentyneet. Alkoi tuntua, etten edes halua selvitä. En halua unohtaa. En halua päästää irti. Kirjoitin sanoitukseni niistä fiiliksistä.", Sana avaa.

Voit kuunnella uuden kappaleen täältä

Kappaleessa vierailee Happoradion solistina tutuksi tullut, sittemmin myös soolouran aloittanut Aki Tykki, jonka kanssa Sana on julkaissut myös "Pelon hetkellä" nimisen singlen vuonna 2018.

- "Minua pyydetään tasaisin väliajoin mukaan milloin mihinkin. Koitan valita projektit, joihin minulla on mielestäni jotain annettavaa, ja tämä laulu kuulosti siltä. Sanan kanssa olen tehnyt yhteistyötä aiemminkin, joten tämä oli helppo valinta.", Aki Tykki kertoo yhteistyöstä.

Aki Tykki – Möysän Musaklubi - Mössö

Kuva © Warner Music Finland Oy

Tekijöistä löytyy kaksikon lisäksi Joni Rahkola, Karri Kiuru ja Ville Tuuliniemi, ja kappaleen tuotannosta vastaa Sami Tamminen.

Sana oli mukana myös hiljattain ilmestyneessä Yle Teeman Naiset ensin -dokumenttisarjassa.

Secret Entertainment

05.12.2025Itsenäisyyspäivää juhlitaan Ylen kanavilla - Linnan juhlien ovet avautuvat aiemmin
05.12.2025Yle valmistautuu osallistumaan Euroviisuihin - laaja pohjoismainen tuki Euroviisujen sääntöuudistuksille
04.12.2025Rakastettu Joulutarina palaa valkokankaille
04.12.2025Jari Sillanpää parhaillaan joulukonserttikiertueella
03.12.2025Suomalaisten teattereiden Kertomuksia Gazasta -kampanjalle myönnettiin Taide- ja kulttuurialan teko -tunnustus
03.12.2025Heidi Pakarisen joululaulu tuo jouluun kaivatun lämmön
03.12.2025Eppu Normaalilta massiivinen 101 kappaleen Jackpot-vinyyliboksi
03.12.2025Kolmas Nainen ja Leavings-Orkesteri Tampereen Nokia Arenan Suomirockin juhlaa -konsertissa
03.12.2025Titanique musikaaliparodia - TEATTERIARVOSTELU
01.12.2025Tapani Koiviston muistelmateos koko kansan Irwin Goodmanista

Siirry arkistoon »