J. Karjalainen julkaisi uuden studioalbumin "Suomalaista muotoiluu"

04.04.2025

J. Karjalainen - Suomalaista muotoiluu LP

5star_2.jpg

Suomalaisen musiikin ikoni J. Karjalainen julkaisi uuden studioalbumin Suomalaista muotoiluuVäinö Karjalaisen tuottama albumi sisältää kymmenen J. Karjalaisen sanoittamaa ja säveltämää kappaletta, mukaan lukien aiemmin julkaistut singlet Mary Ann ja radiosoittoon noussut Sinéadin laulu.

Albumilla soittavat J. Karjalaisen ja Väinö Karjalaisen lisäksi kosketinsoittaja Antti Vuorenmaa sekä perkussionisti Mamba Assefa. Albumin kantavana teemana toimii luominen ja kappaleet käsittelevät luovuuden ilmenemismuotoja kirjoittamisesta muotoiluun. 

Uuden albumin voit kuunnella täältä

J. KARJALAINEN – Warner Music Live

Kuva © Tero Ahonen / Warner Music Finland

Aikamme rakastetuimpiin laulaja-lauluntekijöihin kuuluva J. Karjalainen aloitti menestyksekkään levytysuransa 1980-luvun alussa. Artistin viimeisin albumi Soulavaris julkaistiin vuonna 2022 ja se nousi Virallisen Albumilistan ykkössijalle ja keräsi useita Emma-ehdokkuuksia.

Uuden albumin myötä J. Karjalainen lähti myös kiertueelle. Kevään kiertueella kuullaan sekä uuden albumin kappaleita että rakastettuja biisejä artistin uran eri vaiheilta.

J. Karjalainen – Kevät 2025


4.4. Laukaa, Peurunka Areena
5.4. Tampere, Tavara-asema (Loppuunmyyty)
11.4. Jämsä, Himos Areena
12.4. Kuopio, Sawohouse (Loppuunmyyty)
19.4. Hämeenlinna, Painohalli
24.4. Turku, Teatro (Loppuunmyyty)
25.4. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
26.4. Kotka, Satama Areena

File:Warner Music Finland.svg - Wikimedia Commons

16.04.2025Orenda - ELOKUVA-ARVOSTELU
16.04.2025Kaikki alkoi äidistäni - ELOKUVA-ARVOSTELU
15.04.2025Se saattaa olla ihminen - TEATTERIARVOSTELU
20.04.2025Muutoksia Jussi-palkinnon kotimaisuuskriteereihin
16.04.2025Kari Tapion syntymästä 80 vuotta - mittava juhlakiertue ympäri Suomen
16.04.2025Mittava euroviisukiertue syksyllä ympäri Suomen
16.04.2025Uusi valtakunnallinen radiokanava POPfm aloitti lähetyksensä
16.04.2025Suvi Teräsniska julkaisi uuden singlen "Rikki mutta riittävä"
16.04.2025ELLIMEI julkaisi herkän singlen "Mun ihminen"
15.04.2025Kaksi Jari Sillanpää 30 vuotta estradilla -kiertueen konserttia peruttu

Siirry arkistoon »