Leningrad Cowboys tekee paluun - uutena taustakuorona Harlem Angels

06.04.2025

Leningrad Cowboys tekee paluun:

Legendaarinen Leningrad Cowboys tekee paluu ja lähtee kiertämään Suomen kahdentoista vuoden hiljaiselon jälkeen. Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on kuitenkin tehnyt muutoksia yhtyeen nimeen ja suurkonserttien kokoonpanoon siten, että yhtyeen uusi nimi on LC Cowboys ja taustakuorona Harlem Angels.

Leningrad Cowboys perustettiin 1987, ja se nousi suomalaiseen musiikkihistoriaan esiintymisillään Puna-armeijan kuoron kanssa 1990-luvun alussa. Kaikkiaan Leningrad Cowboys esiintyi ennen tauolle lähtemistään 2013 yli kuudessakymmenessä maassa lukuisin konsertein.

– "Puna-armeijan kuoro on nyt saanut jäädä ja olemme siirtäneet katseemme idän sijasta länteen. Tuommekin kiertueellemme jotain aivan uutta, eli Harlem Angels -kuoron", kertoo LC Cowboysin keulahahmo Sakke Järvenpää.

Tis is tö komepäk -niminen paluukiertue alkaa Kuopio-hallista 28. marraskuuta ja päättyy Lahden Vesijärvi Halliin 11.12. Muut konserttipaikat ovat Helsingin jäähalli ja Lahden Vesijärvi Halli.

LC Cowboysin kokoonpanossa ovat mukana Sakke Järvenpään lisäksi muiden muassa Pauli Hauta-Aho, Okke Komulainen, Sami Järvinen, Aino Laakso, Hanna Moisala, Esa Niiva, Anna Sainila, Ville Tuomi, Timo Tolonen, Tume Uusitalo ja Varre Vartiainen.

– "Helsingin Senaatintorin Leningrad Cowboys – Total Balalaika Show’sta tuli kuluneeksi vuonna 2023 kaikkiaan 30 vuotta. Olimme jo alustavasti sopineet suuresta 30-vuotiskonsertista venäläisen kuoron ja Loud`n Liven kanssa, mutta hyökkäys Ukrainaan katkaisi suunnitelmat", kertovat Järvenpää ja kiertueen promoottori Kalle Keskinen.

Kiertueen liput myy Tiketti ja Lippu.fi.

Tis is tö komepäk -kiertue:

28.11. Kuopio-halli, Kuopio 

5.12. Tampere-talo, Tampere 

6.12. Jäähalli, Helsinki 

11.12. Vesijärvi Halli, Lahti 

Loud 'n Live logo

13.07.2025Seinäjoen Tangomarkkinat houkutteli 55 000 kävijää
13.07.2025Vuoden 2025 Tangokuninkaalliset on valittu
10.07.2025Katri Helenan uran rakastetuimmat kappaleet yksiin kansiin
10.07.2025Seinäjoen Tangomarkkinoiden sävellys- ja sanoituskilpailun voittoisa tango valittu
08.07.2025Kajaanin Runoviikko onnistui odotetusti - suurin osa esityksistä myytiin loppuun
08.07.2025Bändielämää, identiteettikysymyksiä ja kätkettyjä tunteita 80-luvun Suomessa
08.07.2025Kirjastovarauksien yllättäjästä toivottu uusintapainos
08.07.2025Jurassic World Rebirth oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
04.07.2025Kylmäävä tositarina seksikultin sisäpiiristä ja yhä toimivan tantrakoulun pimeistä puolista
04.07.2025Helsinki-areenan uusi nimi on julkistettu

Siirry arkistoon »