Laitehankintatukea elokuvateattereille ympäri Suomen - monia uhkaa edelleen sulkeminen

15.04.2025

elokuvateatteri.jpg

Maaliskuussa elokuvateattereille jaettiin tukea sekä eduskunnan myöntämästä erillismäärärahasta että vuotuisista tukivaroista. Lisärahoitusta tarvittaisiin yhä.

Elokuvasäätiö tuki elokuvateattereiden laitehankintoja eduskunnan myöntämällä 300 000 euron erillismäärärahalla. Tuen avulla elokuvateatterit hankkivat elokuvaprojektoreita, sekä elokuvien säilömiseen ja esittämiseen käytettäviä servereitä. Laitteet ovat elokuvien esitystoiminnalle välttämättömiä ja ilman niitä teatterin toiminta lakkaisi.

Erillismäärärahan haku oli poikkeuksellisen kysytty. Tukea haettiin yhteensä yli 1,2 miljoonaa euroa ja hakemuksia saapui 30 kappaletta.

Jaettu tuki jakautui peräti 11 eri maakunnan alueelle Uudeltamaalta Lappiin ja Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan. Tukea riitti erillismäärärahasta yhteensä 18 hakemukselle.

Elokuvateatterit kautta Suomen ovat murroksen edessä, sillä lähes kaikissa teattereissa on uusittava esityslaitteisto osittain tai kokonaan lähivuosina, vanhojen laitteiden ikääntyessä. Eduskunnan myöntämän lisärahoituksen turvin pystyttiin nyt turvaamaan toiminnan jatkumisen edellytyksiä 15 paikkakunnalla ja näiden lisäksi tukea myönnettiin kahdelle kiertueteatterille, jotka palvelevat pienempiä paikkakuntia, joilla ei ole omaa elokuvateatteriaan.

Lisäksi elokuvasäätiö jatkoi teattereiden tukemista vuotuisista tukivaroistaan. Tätä tukea myönnettiin yhdeksälle hakemukselle yhteensä 169 100 euroa. Tässä joukossa on laitehankintojen lisäksi elokuvateattereiden kunnostushankkeita.

Mikäli elokuvasäätiö ei saa riittävää lisärahoitusta elokuvateattereiden tukemiseen, on mahdollista, että lukuisia teattereita joudutaan sulkemaan ympäri Suomea lähivuosina. Teattereiden sulkeutuminen olisi valtava menetys näiden paikkakuntien asukkaille, mutta myös koko Suomen elokuvateollisuudelle.

Elokuvien tuotantoyhtiöt elävät pitkälti elokuvien lipputuloilla ja sulkeutuvien teattereiden mukana menetetään kokonaisten paikkakuntien lipputulot. Tämä taas voi johtaa yhä harvempiin kotimaisiin elokuvatuotantoihin, josta puolestaan kärsivät kaikki kotimaisen elokuvan katsojat.

Eduskunnan myöntämää erillismäärärahaa jaettiin seuraavien paikkakuntien elokuvateattereille:

  • Etelä-Karjala: Lappeenranta
  • Kanta-Häme: Forssa, Alajärvi
  • Keski-Pohjanmaa: Kokkola
  • Keski-Suomi: Keski-Suomen alueellinen kiertueteatteri
  • Lappi: Rovaniemi
  • Pirkanmaa: Ikaalinen, Pirkanmaan alueellinen elokuvakiertue, Sastamala, Toijala
  • Pohjanmaa: Kristiinankaupunki, Vaasa
  • Pohjois-Karjala: Joensuu
  • Satakunta: Pori, Eura
  • Uusimaa: Porvoo
  • Varsinais-Suomi: Paimio

(Teksti ©  Suomen elokuvasäätiö)

Etusivu - Suomen elokuvasäätiö

16.04.2025Orenda - ELOKUVA-ARVOSTELU
16.04.2025Kaikki alkoi äidistäni - ELOKUVA-ARVOSTELU
15.04.2025Se saattaa olla ihminen - TEATTERIARVOSTELU
20.04.2025Muutoksia Jussi-palkinnon kotimaisuuskriteereihin
16.04.2025Kari Tapion syntymästä 80 vuotta - mittava juhlakiertue ympäri Suomen
16.04.2025Mittava euroviisukiertue syksyllä ympäri Suomen
16.04.2025Uusi valtakunnallinen radiokanava POPfm aloitti lähetyksensä
16.04.2025Suvi Teräsniska julkaisi uuden singlen "Rikki mutta riittävä"
16.04.2025ELLIMEI julkaisi herkän singlen "Mun ihminen"
15.04.2025Kaksi Jari Sillanpää 30 vuotta estradilla -kiertueen konserttia peruttu

Siirry arkistoon »