Johannes Ekholmin Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä

07.05.2025

Päähenkilö | Otava

Johannes Ekholmin neljäs romaani Päähenkilö pureutuu nykyihmisen tunnepuheeseen, kiintymyssuhteisiin ja elämänhallintaan. 

Elokuvaohjaajan uraansa aloitteleva Hanna kutsutaan sijaistamaan Kalasataman tornitalossa nauhoitettavaan keskusteluohjelmaan. Vieraiksi saapuvat muusikko ja tuore isä Luka ja miesten ongelmiin keskittynyt henkinen valmentaja Lenita.

Kun sähkökatkos keskeyttää kuvaukset, Hanna on pulassa: tuotantoyhtiö ei maksa, jollei jaksoa saada purkkiin. Hanna joutuu kaikin keinoin pitämään vieraat yön yli studioksi muutetussa toimistotilassa. 

Poikkeustilan vallitessa tunnelma tihenee ja ihmissuhteet joutuvat koetukselle.

Johannes Ekholmin Päähenkilö tarjoilee lukijalle mm. tarinataloutta, kiintymyssuhteita ja terapiajargonia. Romaani kuvaa yhtä vuorokautta Kalasataman tornitalossa, jossa ihmisten toivotaan kertovan oman stoorinsa kaikelle kansalle mahdollisimman puhuttelevassa muodossa.

Ekholmin tapa kirjoittaa nykyihmisestä ongelmineen on samaan aikaan humoristinen ja analyyttinen, vauhdikas ja lämpimän kunnioittava.

Johannes Ekholmin kolmas romaani sukeltaa nostalgian pinnan alle | HS.fi

Kuva ©  Otava

Johannes Ekholm on kirjoittanut romaaneja, näytelmiä ja kuunnelmia sekä työskennellyt graafisena suunnittelijana. Hänen täysin omalakiset romaaninsa Rakkaus niinku (2016), Planet Fun Fun (2020) ja Karmakooma (2022) ovat nousseet ilmiöiksi kotimaisessa kirjallisuuskentässä. 

Rakkaus niinku voitti Kalevi Jäntin palkinnon ja sijoittui toiseksi Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailussa, Planet Fun Fun oli finalistikolmikossa Toisinkoinen-kirjallisuuspalkintokilpailussa, ja Karmakooman ruotsinkielinen versio palkittiin Svenska litteratursällskapetin kirjallisuuspalkinnolla.

Kirjan kannen öljyvärimaalaus on Emma Ainalan.

Päähenkilö julkaistaan painettuna, e-kirjana sekä Elias Salosen lukemana äänikirjana.

Otavan logo | Kustannusosakeyhtiö Otava

13.05.2025Euroviisut Baselissa huipentuvat tällä viikolla kahteen semifinaaliin ja lauantain finaaliin
13.05.2025Minecraft-elokuva oli viime viikonlopun katsotuin elokuva
09.05.2025Legendaarinen Kaija Koo julkaisi uuden singlen
08.05.2025Kaarlo Bergbomin kootut kärsimykset - TEATTERIARVOSTELU
08.05.2025Nainen ja meri - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Muistojen matka - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Warfare - ELOKUVA-ARVOSTELU
08.05.2025Darude juhlii 25-vuotista uraansa massiivisella STORM25-maailmankiertueella, joka tuo artistin Suomeen juhlakeikalle syksyllä
08.05.2025Ilta Sirkus Finlandiassa-konserttisarja tarjoilee neljä ainutkertaista ja räätälöityä musiikkielämystä
08.05.2025Esikoisromaani Mies Martista kuvaa kolmekymppisten kaverusten suhdekiemuroita ja elämänvalintoja

Siirry arkistoon »